Kasvihuone muutti

Oletteko koskaan siirtäneet taloa kokonaisena? Me olemme. Mutta kasvihuoneen siirto kokonaisena taisi sittenkin olla vielä isompi urakka. 

Määränpää oli likimain sama: vuonna 2009 annoimme tonttimme reunassa olevan vanhan papin mökin naapurille saunaksi. Tämä naapuri ei ole siis ihan lähellä: matkaa on parisen kilometriä. 
Tuolloin siirto tapahtui traktorilla.
Dokumentoin urakan kirjaan, joita tuohon aikaan tein.
Mutta nyt oli siis kyseessä kasvihuone. Keväällä kerroin blogissa uuden kasvihuoneemme pystytyksestä. Ystävämme Marimella ja Petri halusivat onneksemme sen vanhan. Monenlaisten pähkäilyjen jälkeen päädyttiin siihen, että kasvihuone täytyy siirtää kokonaisena. Jos se olisi pystytty purkamaan, sitä ei olisi ikinä enää saatu kokoon. 
Ensin kaivettiin nurkat esiin ja katkaistiin "jalat" mahdollisimman pitkiksi. 
Meitä oli kuusi: Lassi, Petri, Marimella ja Marimellan kaksi poikaa sekä minä. 
Kaksi insinööriä suunnitteli tukirakenteet isoista lankuista. 
Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut jo useita tunteja kahtena eri päivänä.
Päädyttiin siihen, että kasvihuone kannetaan sisäpuolelta.  Oletimme, että kantaisimme sen alatalojen väliin asti. Siellä odotti auto ja peräkärry. 
Kantaminen ei ollutkaan ihan yksinkertaista. Jaksoimme kääntää kasvihuoneen ja tuoda sitä pari metriä eteenpäin pihatielle. Päädyttiin sittenkin hakemaan auto, vaikka peltojen välinen pihatie on kapea ja mahdollisesti upottava. Alkoi jo hämärtää.
Lisättiin tukirakenteita ja niinpä vain lopulta saatiin kasvihuone nousemaan peräkärryn päälle. Kasvihuone oli huomattavasti suurempi kuin peräkärry, joten tukirakenteita tarvittiin runsaasti.  

Suunnittelimme, miten ja milloin isolla tiellä siirto tapahtuisi. Pitäisikö odottaa yöhön? Silloin ei olisi muuta liikennettä, mutta toisaalta jos jokin auto sittenkin tulisi, se ajaisi todennäköisesti erityisen kovaa. Ehkä sittenkin jätetään ajaminen seuraavaan päivään ja valoisalle. 
Kasvihuone kiinnitettiin vielä liinoilla ja päätettiin kokeilla, miten se kulkee. Huh! Sehän kulki! Eiköhän saman tien ajettaisi se perille asti? 
Kasvihuone valaistiin sisäpuolelta. 
Ensimmäinen koettelemus oli sillan ylitys. Kasvihuoneen leveys oli 3,09 metriä ja sillan leveys 3,28. Onkohan meillä kohta vielä sillankaiteet? Onko koko siltaa? 
Hitaasti...varovasti...peruuta...suorista... 
Lopulta kasvihuone oli joen toisella puolella. Nyt lähti Marimella toisella autolla pysäyttämään liikennettä ja me omalla autolla kasvihuoneen perään hätävilkkujen kera. Yksi auto tosin ohitti kuljetuksen ongelmitta asvalttitiellä. 
Siinä kulki valaistu kasvihuone läpi pimeän Pilpalan. 
Huh! Lassi oli käpyviinahuikkansa ansainnut!

Alla vielä kuvia 13 vuoden takaa, edellisestä siirtoprojektista. 
Papin mökki koki myöhemmin vielä toisenkin siirto-operaation. Siitä tuli hieno sauna. 



Kommentit

  1. Anonyymi8.11.22

    Valaistu kasvihuone peräkörryn kyydissä keskellä pimeää tietä oli varmasti vaikuttava näky! Hieno suoritus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer6.3.23

      Se oli todellakin sitä! Myös itsestään - tai oikeastaan kahdeksalla jalalla - kulkeva kasvihuone puutarhassa olisi ollut näky, jos joku olisi ollut katsomassa. Se oli kuitenkin vain muutaman metrin siirto, oli se sen verran hankalaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!