Ulkorakennuksesta osui silmiini vanha SEY:n Eläinten viikon juliste.
Se on vuodelta 2004, ajalta jolloin olin mukana vuosittaisten eläinten viikkojen suunnittelutyössä ja toteutuksessakin. Teemana tuona vuonna olivat kanat ja muut siivekkäät.
Julisteeksi iskulauseeksi tuli Oi niitä aikoja. Tarkoitus oli kiinnittää ihmisten huomio siihen, että idyllinen kuva maalaismaisemasta, jossa käyskentelee vapaita ja onnellisia siivekkäitä, on mennyttä aikaa. Suurin osa niin kalkkunoista kuin kanoistakin elää nykyisin valtavissa halleissa: häkkikanat pienenpienissä häkeissä, lattiakanat tuhansien tai kymmenientuhansien yksilöiden halleissa.
Vuoden 2004 jälkeen kotitarvekanalat ovat lisääntyneet suuresti. Monella on oma pienkanala ja omat munat. Itse tosin luovuin omistani ihan vastikään. Syitä oli useita, ihan alkaen rahanmenostakin. Luomumunia kun saa kaupasta niin halvalla, että omien munien hinta kipuaa moninkertaiseksi. Ruuantähteitä kun ei saa kanoille syöttää ja kanalan lämmityskin kuluttaa kallista energiaa talvisaikaan.
Ei-luomumunat eivät maksa kaupassa juuri mitään, mutta niitä en tietenkään veny ostamaan. "Maalaismunat" ja "vapaan kanan munat" ovat pelkkiä mainostermejä, ne munat tulevat jättikanaloista, joissa kanat eivät maaseutua näe eivätkä ole järin vapaitakaan, vaikka häkit puuttuisivatkin.
Eilen sain muualle muuttaneilta kanoiltani yllättävän tervehdyksen.
Järjestelin tavaroita alamökkimme nurkalla kun yhtäkkiä silmiin osui outo kasa. Munia!
Meni hetki ennen kuin tajusin, mistä oli kyse.
Kanamme saivat olla viimeiset kuukaudet vapaina pihalla, joten ne olivat järjestäneet itselleen talon nurkalle oman piilopesän.
Munia oli yhdeksän. Vein ne sisään, pesin ne ja rikoin yksitellen astiaan. Ne olivat ihan käyttökelpoisia!
Illalla nautimme herkullisen munakkaan ja kaksi jäi vielä koirillekin.
Järkyttyneenä olen kuullut ihmisistä, jotka heittävät kananmunat pois kaupan kennon viimeisen myyntipäivän jälkeen. Munat ovat tuolloin vielä täysin hyviä! Kennoihin vain pitää jokin päivä iskeä, ja se on viimeinen myyntipäivä, ei viimeinen käyttöpäivä. Viimeisen käyttöpäivän tietää rikkomalla munan ja haistamalla.
Naapurimme Marimella kävi iltapäivällä ja päivitteli samaa. "Muna on mätä kun se on mätä", Marimella sanoi. Puoli vuotta jääkaapissa olleet munat ovat usein vielä täysin käyttökelpoisia. Parhaimmillaan hän on kuulemma käyttänyt kaksi vuotta vanhoja munia.
Kuten sanottu, mädän munan kyllä tunnistaa, kun sen rikkoo.
Vielä tuosta aloituskuvan julisteesta. Saimme kuvittajaksi itse James Sawkinsin, jonka kuvitusta englannin oppikirjassa olin ihastellut. Sen jälkeen ei yhtä upeita kuvituksia ole englannin kirjoissa ollutkaan. Julisteen teko osoittautui kuitenkin hankalammaksi kuin olimme kuvitelleet; kuvaa piti pallotella aika tavalla edestakaisin. Yksi syy oli Sawkinsin britteys: kuvasta pyrki tulemaan kovin epäsuomalainen, brittiläinen pihamaisema. Muistan, kuinka koivutkin piti piirtää uudelleen, ja silti siitä jäi tuollainen ruipelo. Etualan rotukanoja emme olisi tahtoneet mukaan ollenkaan. Mutta kokonaisuus on silti minusta upea ja ajoi hyvin asiansa. Käsittääkseni tuolloinen Eläinten viikon viesti meni perille aika hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!