Suuntana omavaraisuus 11: erityistaidot

Tämän kuukauden aiheena Suuntana omavaraisuus -yhteisbloggaussarjassa on erityistaidot. 
"Jokainen voi kasvattaa kasviksia tai sienestää, tehdä itse pesuaineita ja kynttilöitä tai neuloa villasukkia. Osaatko jonkin erityistaidon josta on apua omavaraistelussa? Se voi olla vaikka metsästys, kehräys tai joku muu erikoisempikin taito jota en osaa edes kuvitellakaan. Jos sinulla ei ole erityistaitoja, minkä erityistaidon haluaisit oppia?"
Villasukkien neulominen on minusta upea erityistaito, jota ei pitäisi väheksyä. Minulta se(kin) puuttuu, mutta joskus vielä aion sen opetella. Sitä ennen aion ottaa ompelukoneen haltuun ja ommella vanhoista tekstiileistä yhtä ja toista käyttökelpoista. Vielä ei ole ollut sen aika. On muka aina niin kiire.

Minulla ei siis ole minkäänlaisia erityistaitoja, jotka liittyisivät omavaraisteluun. Ylipäänsä taitoni ovat kovin rajoittuneita. Voisiko erityistaidoksi sanoa etikettien suunnittelun ja purkkien esillepanon?
Entä kirjojen kirjoittamisen? Taustatietojen hankkimisen kirjoittamista varten? Valokuvauksen? Bloggauksen? Lehtijuttujen kirjoittamisen?
Sellaiseen minä lähinnä aikani käytän. Käytännön taitoja vaativat työt tekee meillä Lassi. Lassi laittaa ruokaa (juuri nytkin!), remontoi taloa, hakkaa halot, lämmittää saunan, kasvattaa vihannekset, pystyttää ja ylläpitää kasvihuoneet, rakentaa kasvilavat, ylläpitää lämmitystä, metsästääkin (tosin ei nykyisin ammu, mutta on metsästysseurassa mukana), suunnittelee parannuksia talon energiahuoltoon, soittaa bassoa, kitaraa, pianoa ja mitä milloinkin, asentaa ja huoltaa tietokoneet, huolehtii sisähuussista ja kompostoinnista... listaa voisi jatkaa aika pitkäänkin. 

Ihan vähän tahtoisin vielä tuota tehtävänantoa kritisoida. Sen mukaan nimittäin jokainen voi tehdä itse pesuaineita tai neuloa villasukkia, mutta ei metsästää. No, minä en osaa edes neuloa villasukkia ja väitän, ettei aika moni metsästäjäkään osaa. Metsästystä en osaa pitää minään erityistaitona: siihen liittyy paljon taitoa - ampumatarkkuus, suunnistus, lajintuntemus jne -, joita toisilla metsästäjillä on enemmän ja joillain ei ehkä juuri ollenkaan, ja silti he ovat metsästäjiä. Itse tappaminen vaatii enemmänkin kykyä kuin taitoa. Moni osaisi, muttei kykene. 

Seuraava erityistaito, jonka aion oppia, on saippuan teko. Lassi on kasvattanut kaiken muun ohella pesusienikurkkuja ja aion jatkojalostaa niistä saippuapesusieniä. Mutta sehän ei kai ollutkaan mikään erityistaito. 
Tämä oli siis marraskuun päivitys Suuntana omavaraisuus -sarjasta. 

Sarja julkaistaan joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 9.00. Kirjoituksissa on kuukausittainen yhteisaihe tai niissä kerrotaan, miten bloggaajien suunnitelmat etenevät. Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi

Kasvuvyöhyke 1

Apilankukka https://www.apilankukka.fi/apilankukka-ja-heinalaatikko/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/marraskuu2022/

Kasvuvyöhyke 2

Sarin Puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2022/11/tunnistatko-erikoistaitosi-omavaraisuus.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2022/11/suuntana-omavaraisuus-11-erityistaidot.html

Kakskulma https://kakskulma.com/shampoopala-ja-saippuaa-oman-pihan-kukista

Kasvuvyöhyke 3

Tsajut https://tsajut.fi/?p=6057

Evildressmaker http://www.evildressmaker.com/?p=16733

Villa Varmo https://www.villavarmo.com/post/erityisemäntätaijot

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2022/11/erityistaitoni-omavaraistelussa.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2022/11/suuntana-omavaraisuus-2022-osa-11.html

Kasvuvyöhyke 4

Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2022/11/unelmana-omavaraisempi-elama.html

Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/11/07/marraskuu-22-omavaraistelijan-erikoistaidot/


Käy katsomassa muidenkin omavaraisbloggareiden päivityksiä! Linkit alla. Ja muista, että me kaikki ilahdumme kommenteista! 

Kommentit

  1. On saippuan tekeminen erityistaito! Pienellä vaivannäöllä saa monen vuoden pesuaineet lähes ilmaiseksi eikä jätettä synny. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer7.11.22

      No nimenomaan. Lassi on sitä mieltä, että minkä tahansa taidon voi opetella. Itse olen vähän arempi enkä yhtä paljon usko itseeni.

      Poista
  2. Sama täällä, ei ole itsellä pahemmin kodin hengetären taitoja. En leivo, enkä neulo, mutta olen erikoistunut syömiseen ja sukkien kulutukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer7.11.22

      Hihii! Meillä on samat erikoistumisalueet! Nukkumisessa olen myös parempi kuin Lassi, mutta siihen se melkein sitten jääkin.

      Poista
  3. Samaa mieltä, erityistaito on eri ihmisille eri asia... Mitä taitoja taasen voin käyttää omavaraistelussa? Kaikkia! 😀😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer7.11.22

      Eikö vain? Erityistaitoja voi hankkia, mutta sitten on joitain ominaisuuksia, joita kaikilla ei ole. Se kai sitten on jo eri asia. Siis kyvyt. Mutta käsityötaidot ovat hienoja taitoja, harmi etten koskaan ole niitäkään hankkinut :(

      Poista
  4. Tuo tehtävänanto on itseasiassa minun kirjoittamani ehdotus jonka Sari on sanasta sanaan valinnut mukaan teemoihin. Itse en pidä villasukkien neulomista tai saippuan valmistusta erityistaitona sikäli että niihin löytyy paljon ohjeita netistä, raaka-aineet ovat helposti saatavissa, eikä kumpikaan vaadi välttämättä mitään erityistä kallista tai harvinaista välineistöä tai vuosien koulutusta voidakseen niitä kokeilla. Metsästys taas ei ole kaikkien yhtä helposti tavoitettavissa, se vaatii kalliit varusteet, aseenkantoluvan, oletettavasti jonkinlaisen ampumataidon sekä metsästysseuran jäsenyyden. Ehkä se ei ole kirjaimellisesti taito, mutta kuitenkin harrastus tai elämäntapa joka ei tavanomaisimmasta päästä ole. Takertumatta nyt sen kummemmin siihen onko joku asia erityistaito vai ei, itse hain tällä lähinnä sitä millaisista taidoista ihmiset kokevat saavansa hyötyä omavaraiseen elämäänsä. Jokainen katsoo tätä tietysti omista näkökulmistaan, siksi joku asia on yhdelle erityistaito ja toiselle ei. Tässä oli nyt myös mahdollisuus pohdiskella sitä omaa mielikuvaa erityistaidoista. Itse esim ymmärsin tämän postauksen ansiosta että itselleni koko elämäni pituinen ompelutaito on erityistaito vaikka en ole sitä itse sellaisena älynnyt pitää.

    VastaaPoista
  5. Minä teen saippuoita itse, mutta etikettejä en oikein osaa suunnitella ja tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri! Ja minä en osaa tehdä saippuaa. Saako kysyä neuvoa sitten joskus kun vihdoin innostun tekemään? Netistä löytyy kyllä ohjeita, mutta ihan varmasti menee vielä sormi suuhun.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!