Talvinen retkemme antoi tietoa ja elämyksiä

Lopen luonnonystävien jäähyväisretki onnistui hienosti eilen. Tosin loppilaisia ei juuri paikalla ollut, vaan väkeä tuli enemmän Riihimäeltä, Hollolasta, Nurmijärveltä ja Karkkilasta. 
Aluksi kahvittelimme Luonnonvarakeskuksen Haapastensyrjän toimipisteellä. Sirkku Pöykkö kertoi meille mielenkiintoisia asioita metsäntutkimuksesta ja metsänjalostuksesta. 
Tai ihan alkuun kyllä kerroin Lopen luonnonystävistä ja siitä, että toiminta sulautuu nyt Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistykseen. Kerroin myös Luonnonperintösäätiön tukiyhdistyksestä Ikimetsän ystävät ry:stä, joka oli tämän retken toinen järjestäjä. Alkueväiksi kaikki saivat smoothiet ja karkkeja. 
Sirkku Pöykkö esitteli myös Haapastensyrjän ulkotiloja. Tämä upea vanha päärakennus on nykyisin Senaatti-kiinteistöjen omistama, eikä sitä kunnosteta.

Kiersimme myös Haapastensyrjän puulajipuistossa eli niin sanotussa rotupuistossa, jossa olisi voinut viettää tuntikausia. Useimmat meistä varmaan saivat kipinän tulla paikalle keväällä tai kesällä uudestaan. Puulajipuistohan on kävijöille aina avoinna, ja se on kiva vaikkapa piknikpaikkana. 
Emme kuitenkaan voineet viipyä siellä nyt pitkään, sillä hämärä laskeutuu tähän vuodenaikaan varhain. Lähdimme kävelemään kohti Yli-Myllyä, joka on yksi Luonnonperintösäätiön kolmesta suojelukohteesta Lopella. Yli-Myllyyn on Haapastensyrjästä noin 2,5 kilometrin kävelymatka, eli juuri sopiva retkimatka.  
Kertoilin matkalla alueen kiinnostavasta kulttuurihistoriasta. Tällä kohtaa on kulkenut leveä tie yli Koirajoen, jossa oli mylly.  
Vanhoja kilometritolppiakin on yhä nähtävissä. Nykyisin Vesikopintie kulkee vanhaa ratapohjaa. 
Myllystä ei ole enää mitään jäljellä, mutta vanha kivipohjainen silta on olemassa. Koirajoki on tosin enää kapea luiru. 
Perillä Yli-Myllyllä nautittiin tyytyväisinä Lassin meille tuomia lämpimiä eväitä.
Matti Peltonen kertoi alueen luonnosta ja siitä, mitä Helmi-hankkeen puitteissa on alueella tarkoitus tehdä. 
Osa väestä piipahti sisätiloissakin. Yli-Myllyn päärakennusta on usein harkittu kunnostettavan, mutta urakka on osoittautunut liian suureksi ja kalliiksi. 
Oli myös keksejä ja karamellejä. 
Paluumatkalle lähdettiin hivenen eri reittiä, jotta nähtiin myös saunan seutu ja riihilato. 
Osanottajia retkellä oli 25. 

Kommentit