Vuoden ainoa sieniretki

Pääsimme sittenkin kunnon sieniretkelle tänäkin vuonna! 

Sienivuosi on ollut heikko. Olemme toki poimineet silloin tällöin muutaman sienen, yleensä saman tien syötäväksi. Ehkä kerran niitä on riittänyt kuivuriin asti. Mutta kun syksy on vain jatkunut ja jatkunut, olen jo jonkin aikaa suunnitellut metsään menoa. 

Tänään tulivat vakiokamut Helsingistä ja lähdimme metsään, vaikka valkosipulinistutuksetkin ovat kesken. 

Viime ajat ovat olleet lämpimiä ja sateisia, joten osasimme odottaa, että sieniä sittenkin vielä löytyy. Vaikka on likimain marraskuun puoliväli! Vuonna 2005 poimimme itsenäisyyspäivänä pari kantarellia Luutasuolta, mutta se oli tietysti ihan todellinen poikkeus. Poikkeuksellista on marraskuinenkin sieniretki. 

Sikälikin poiminta oli poikkeuksellista, että sieniä löytyi vain muutama sieltä, pari tuolta. Suppilovahverothan kasvavat yleensä suurina ryppäinä, mutta nyt sai oikeasti kävellä ja etsiä sieniä. Mutta niitä löytyi! Etsintä oli oikeasti hauskaa. Parin tunnin retkeltä palasimme astiat täysinä. 

Hauskaa sen sijaan ei ollut huomata, että retkemme tähän ihanaan metsään jää ilmeisesti viimeiseksi. Nauhat puissa paljastivat, että tätä metsää ei pian ole. 

Olemme käyneet täällä jo monena vuonna ja tämä on ollut sekä varma suppilovahveropaikka että erityisen kaunis metsä paksuine sammalpohjineen. 

Kaunis on myös pieni järvi, jonka rannalla metsä sijaitsee. Sitä ei sentään olla viemässä pois. 

Suppilovahveroista vanhimmat olivat varmasti jo välillä jäätyneetkin pakkasöissä, mutta supsuhan kestää sen. Uusia, pieniä vahveroita oli myös ehtinyt nousta marraskuun alun lämpiminä päivinä.

Neljän hengen saalis muutamalta tunnilta.

Pientä puhdetta on siis tiedossa illan ratoksi, kun nämä tarkastetaan ja riivitään kuivuriin. Todennäköisesti etanoita ei kuitenkaan näin myöhään syksyllä enää löydy. 

Kotiin palattuamme laitoimme nopeasti ruuat: peurapihvejä, suppilovahverokastiketta, haudutettua purjoa, salaattia, eri lailla säilöttyjä kurkkuja, perunaa, porkkanaa, maa-artisokkaa ja punajuurta. Helsinkiläiset ehtivät syödä ja lähteä kotimatkalle ennen pimeän tuloa.

Lassi lähti jatkamaan valkosipulimaan muokkausta ja sai työnsä valmiiksi juuri kun minä tulin koiran kanssa lenkiltä. Hain sisältä molemmille lonkerot ja lähdimme rantaan viettämään perinteistä Vuoden harmainta päivää. Tuo nimikkopäivä ei nyt osunut ollenkaan kohdalleen, sillä päivä oli ollut lähes kesäisen aurinkoinen. Toki lehdet ovat lähteneet puista ja maisema on sikäli harmaan väritön. 

Rannassa oli viihtyisää. Puutarhakalusteet olivat yhä paikoillaan; ehkä huomenna ehdimme korjata nekin pois valkosipulinistutusten lomassa. 

Hyvän päivän ilta painuu mailleen. 

Tässä vaiheessa tosin kello oli vasta viisi. Ilta on oikeasti vasta nuori.