Kuka voitti?

 


Kiitos kaikille joulukalenterikisaan osallistuneille! Kisa on nyt ratkennut ja pisteet laskettu.

Osallistujia oli kaikkiaan 28 – tosin nimien ja nimimerkkien suhteen oli hieman vaihtelua. Voittajat ovat kuitenkin ihan selvät, eli kärki piti hyvin huolta nimimerkeistään.

Kahdeksan vastaajaa vastasi kaikkiin tai lähes kaikkiin luukkuihin. Puolenkymmentä kommentoijaa vastasi vain kerran tai muutaman kerran. Loput osallistuivat vaihtelevasti.

Lukijoita oli paljon, eli ehkä moni ei onnistunut vastauksen jättämisessä tai ei vain halunnut vastata. Se on tietysti ihan ok. Vastaukset ovat nyt kuitenkin kaikkien nähtävissä omina päivityksineen (5 luukkua per päivitys).

Olisikin ollut aika hurjaa, jos kaikki lukijat olisivat vastanneet. Pisteiden lasku ei olisi varmaan vieläkään valmis. Nyt pisteet on aamulla laskettu ja iltapäivällä vielä tarkistettu, joten tuloksen voi julkistaa:

Voittajan ja toiseksi tulleen piste-ero on hiuksenhieno. Neljäs ja viides puolestaan päätyivät tasapisteisiin.

Voittaja: Kaarina! Onnea!

Toiseksi tullut (puolen pisteen erolla): Tytti!

Kolmas: Heidis

Neljäs ja viides: Olli K. ja Minna K.

Yli kymmenen pisteen rajan pääsi myös Anne-Mari. Hienoa!

Pääpalkinto on runsaan 50 euron arvoinen lahjapaketti, jonka voi noutaa Solstrandista. Toinen palkinto meni (ymmärtääkseni) Kuhmoon, joten pyydän Tyttiä lähettämään minulle osoitteensa, ja lähetän hänelle kirjapalkinnon. Lisäksi voit, mikäli tahdot ja kykenet, hakea painavamman palkinnon täältä Solstrandista esimerkiksi ensi kesänä. (Meidän puolestamme talvi käy yhtä hyvin, mutta Kuhmosta Lopelle on toki matkaa.)

Mutta tahdon palkita myös kaikki muut osanottajat. Mikäli tahdotte palkinnoksi pienoisromaanin Lähteen rannalla elämä, voitte lähettää minulle postiosoitteenne. Toinen vaihtoehto on Solstrandin säilykepurkki, mutta niitä en voi postittaa. Omavalintaisen säilyke- tai hillopurkin voit noutaa Solstrandista itsellesi sopivaan aikaan, kunhan ilmoitat tulostasi ajoissa. Tämä koskee siis teitä kaikkia: Heidis, Olli, Minna, Anne-Mari, Susanna, Virpi, Tuija, Minna Ke, Olli I, Marjo J, Sari, Tiia, Johanna, Anna, Laura, Mari, Nanne, Seija, Mikko, rimasa, Hannele, Laila, Juha, Hannu ja Erja.

Valittavana on tällä hetkellä Laukka- tai Tulipuna-hilloke, kriikuna- tai omenahillo, kriikunamarmeladi, chili-karpalosose, kuivattu chili tai kuivatut sienet. Kesällä valikoima on tietysti taas toinen. 

Kiitos! Tämä oli hauskaa!

Kommentit

  1. Anonyymi26.12.22

    Ihana Marika❤️

    VastaaPoista
  2. Marika Tudeer26.12.22

    Kuka lähetti minulle syrämmen?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi26.12.22

    Olen niin iloinen. Kyllä oli kova kisa, siinä oli monta tietäväistä mukana. Ensimmäistä kertaa osallistuin tällaiseen, ja täydellä sydämellä. Kiitos sinulle Marika, kun jaksoit urakoida. Ja kaikille osallistujille kiitokset. Oikein ihanaa lopouvuotta.🥰🌱 ja uuden alkua.
    Kaarina

    VastaaPoista
  4. Anonyymi26.12.22

    Olin muuten ihan varma, että Olli voittaa tämän kisan! Minä voin ottaa säilykkeen, kunhan nähdään! Tämä oli kiva kisa, vaikka en itse voittanutkaan! Terkuin Anne-Mari

    VastaaPoista
  5. Anonyymi26.12.22

    Olipa mukava kisa, kiitos järjestämisestä. Kiitos myös osallistumispalkinnosta, joista eniten kiinnostaa tuo chili-karpalohilloke, kun Lähteen rannalla elämän olen jo lukenutkin (ihana kirja🥰). Hyvää uutta vuotta! Nähdään taas jossain päin Loppea tai lehden parissa🙂t: Susanna

    VastaaPoista
  6. Oli mahtavan hieno kalenterikisa ja monta kiinnostunutta mukana. Onnittelut kaikille mukana olleille! Omasta puolestani Kiitos kirja palkinnosta Marikalle!
    Hyvää vuoden loppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer26.12.22

      Hyvä, meili tulikin jo perille!

      Poista
    2. Anonyymi30.12.22

      Kirjekuori lähti eilen postiin Riihimäellä. Tulee varmaan ensi viikolla perille.

      Poista
    3. Anonyymi30.12.22

      Ja sen kertoi Marika itse. Kumma, ettei tämä kone tunnista minua kuten kännykkä tunnistaa.

      Poista
  7. Anonyymi26.12.22

    Kiva kisa🤩. Noudan osallistumismispalkinnon, kunhan sillä suunnalla liikun (jos muistan). TuijaU

    VastaaPoista
  8. Anonyymi26.12.22

    Kiitos Marika, nyt on hyvä syy poiketa pihaan, kun ajelemme seuraavan kerran Pilpalassa (varmaan aika pian). Koska suolistoni ei kestä mitään sipulia 😢, toivon että löydät minulle vaikka hillopurkin 😋
    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer26.12.22

      Ainakin toistaiseksi omena- ja kriikunahilloa vielä on :)

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!