Huis hais, hammas pois!

Kuten moni tietää, pihassamme olevassa mökissä on 1800-luvulla asunut Serafia-niminen parantajamuori. Noita Serafia paransi loitsuillaan muun muassa hammassäryt, näin kertoo perimätieto ja kirjallisetkin lähteet.

Serafia ei elä enää, hän kuoli jo vuonna 1896. Nyt pitää turvautua moderniin lääketieteeseen ja lähteä hammaslääkärille. 

Meni kuitenkin kauan, ennen kuin uskalsin soittaa. Ei siksi, että olisin pelännyt hammaslääkäriä vaan siksi, että pelkäsin valittavani turhasta. Eihän minua kunnolla sattunut, olipahan vain outo tunne ikenessä. Edellisen kerran asiasta kertoessani olin saanut kuulla, että hampaat ja ikenet vain liikkuvat vähän leuassa iän myötä, se on ihan normaalia.

Eilisiltana tuntemukset kuitenkin olivat sen verran pelottavia, että päätin soittaa aamulla ajanvaraukseen. Yllättäen sain peruutusajan ihan parin tunnin päähän, seuraava aika olisi ollut viikkojen päästä. Kiireesti siis vaatteidenvaihtoon ja autolla kohti kirkonkylää. 

Minulle ennalta tuntematon nuori hammaslääkäri, Sonja Arponen nimeltään, oli perusteellinen ja pätevän tuntuinen. Ei hän lähettänytkään minua pois eikä sanonut minun valittavan turhasta, vaan tutki tarkasti, otti röntgenkuvan ja kertoi, että hammas on juuresta halki. Se pitää poistaa.

Mitä! Poistaa! Yhtäkkiä!

Juu, hänellä olisi heti aikaa. Otetaanko pois?

Minua pelotti. On minulta ennenkin hampaita poistettu, mutta aina Riihimäellä hammaskirurgilla ja hyvissä ajoin ennalta valmistautuen. Nytkö ihan vain tässä ja saman tien? Voinko ajaa autolla kotiin sen jälkeen? Voit. Pitääkö minun sitten olla nälässä? No, pari tuntia, sitten saat syödä kylmää. Oho. Voinko mennä huomenna töihin? Voit, jos ei se ole kovin fyysistä työtä. Ei ole, mitäs, ei kai siinä sitten, kai se sitten pitää poistaa. 

Puudutus, soitto Lassille, takaisin tuoliin. Hetken kuluttua hammas oli irti! 

Sain hoito-ohjeet ja kipulääkereseptin. 

Siirryin käytävälle istumaan ja odottamaan hetkeksi tuppo suussani. 

Puolen tunnin kuluttua lääkäri kutsui minut takaisin, katsoi että kaikki oli hyvin ja lähdin kotiin.

Olen ennenkin kehunut, julkisestikin, tämän alueen hammashoitoa ja terveydenhoitoa ylipäänsä. Jälleen totesin olevani tyytyväinen veronmaksaja. Sekä hammaslääkäri Sonja Arponen että hammashoitaja Tuula Virtanen olivat erittäin paneutuvia, päteviä ja myös ymmärtäväisiä. Eivät tosin ihan yhtä empaattisia kuin se edellinen, joka voihki ja tuskaili pitkään tulevaa hampaanpoistoa. Ihan sellaista en nyt olisi kaivannutkaan, sen sijaan vakuuttelua toimenpiteen välttämättömyydestä ja helposta sujumisesta kaipasin. Ja sain. 

Menin särkylääkereseptin kanssa apteekkiin ja kävin kaupassa yrittämässä löytää jotain kylmää keittoa. Mitään sellaista ei ollut, tyydyin juotavaan jugurttiin. 

Ajoin kotiin ja lössähdin sohvalle koirien kanssa. Lääkärin määräyksestä katsoin televisiota ja sivistyin. Lassi laittoi ruokaa. Odotin jotain juuri ja juuri syömäkelpoista keittoa, mutta Lassihan olikin valmistanut minulle gurmeetasoisen kylmän kasvispadan. Vau! Salaattia en oheen saanut, mutta pata oli todella hyvää sekä maultaan että rakenteeltaan. 

Osaisinkohan seuraavalla kerralla luottaa tuntemuksiini ja hakeutua lääkäriin silloin, kun siltä tuntuu? En edellisellä kerrallakaan saanut lähdettyä hammaslääkäriin ennen kuin tuttu kurkku-, nenä- ja korvalääkäri Olli Tahkokallio sinne patisti. Olikin jo melkein kiire: silloinkin jouduin hampaanpoistoon, mutta se ei sentään tapahtunut tällä lailla yllättäen. 

Mutta nyt se on ohi. Kunhan leuka luutuu, mietitään mahdollisia nastoja tai siltoja. 

Siihen asti olen noita Harvahammas, ihan Serafia-noidan muistoksi.