Sukupolvien välinen kuilu

Olen silloin tällöin osallistunut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keruukirjoituksiin eri aiheista. Tällä hetkellä SKS:llä on meneillään keruu muiden muassa aiheesta sukupolvien välinen kuilu. 

Näin keruun sivuilla kirjoitetaan: "Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon on tallennettu kulttuuriperintöä vuosisatojen varrelta. Osa kulttuurisista ilmiöistä jää menneisyyteen, toiset toistuvat aika ajoin, jotkut puolestaan tuntuvat kestävän ikuisesti. Eräs tällainen ikuinen ilmiö tuntuu olevan sukupolvien toisaalta kunnioittava, toisaalta karsastava suhtautuminen edeltäjiinsä ja seuraajiinsa. Kerro omat muistosi, ajatuksesi ja käsityksesi siitä, kuinka eri-ikäiset ihmiset suhtautuvat toisiinsa erilaisissa tilanteissa ja elämänvaiheissa."

Kirjoitin ja lähetin oman tekstini. En jaksanut kirjoittaa kovin perusteellisesti, joten pitäydyin niissä 5000 merkissä, jotka sai lähettää suoraan keruulomakkeella ilman liitetiedostoja. Tässä siis pohdintojani:

Sukupolvien välinen kuilu

Olen aina kokenut olevani nuorempi kuin oikeasti olen. Etenkin ennen koin aina olevani nuorempi kuin muut ja nuorempi kuin se, jonka kanssa kulloinkin puhun.

Viime vuosina olen joutunut tajuamaan, etten enää olekaan se nuorin enkä edes nuori. 

Tietysti olin jo vuosien ajan yhä selvemmin hahmottanut sen, että olen eri ikäluokkaa kuin valtaosa kollegoistani ja valtaosa niistä, jotka esimerkiksi näkyvät julkisuudessa. Olin opettaja, ja minua myöhemmin valmistuneita ja töihin tulleita on ollut vuosi vuodelta enemmän. Lopulta olin talon vanhin työntekijä, pakkohan se oli huomata.

Koulumaailmassa muutos on ollut valtava. Valmistuessani olin uusia ajatuksia täynnä ja halusin luoda uutta koulua, joka olisi erilainen kuin minun kouluaikoinani 1960-luvulla. Olin siis hetken innovatiivinen, moderni, erilainen, ja löin päätäni seinään uusine ajatuksineni. Sitten melko yhtäkkiä - niin koin – tapahtui muutos: minua pidettiinkin vanhana ”kateederiopettajana”. Samalla olin kuitenkin itse huomannut, että aika moni niistä vanhoista käsityksistä ja toimintamalleista, jotka olin ollut valmis heittämään historiaan, sittenkin toimi paremmin kuin nopea muutos muutoksen vuoksi. Vai oliko se sitten omaa ikääntymistäni? Ehkä en vain enää jaksanut olla radikaali?

Ikärasismia en tunne kokeneeni. Kyllä minua on aina kohdeltu asianmukaisesti siinä mielessä. Mutta loppuvuosina, eläkettä odottaessani, huomasin ehkä oppilaiden suhtautumisen: nuori on parempi. Niinhän itsekin olin joskus ajatellut: että vanhat, ”eläkkeellepääsyä odottavat” opettajat ovat kärttyisiä ja kaavoihin kangistuneita, nuoret ovat rentoja ja ymmärtäväisiä. Kai se voi olla osin tottakin: minun kouluaikoinani ei ollut edes piirtoheittimiä tai kopiokoneita, nykyisten nuorten opettajien kouluaikoina oli vähintään televisiot ja videot, useimpien aikana jo tietokoneetkin. Kai teknologia-ajan kasvateilla on enemmän yhteistä keskenään kuin 1950-lukulaisilla ja diginatiiveilla, jotka ovat näpytelleet laitteita jo taaperoina.

Surullinen olen siitä historiattomuudesta, jolla nykyajan nuoret aikuiset maailmaa usein katsovat. Toimin useassa yhdistyksessä, ja niissä huomaa, miten vähän yleensä tiedetään kaikesta aiemmin tehdystä, eletystä ja yritetystä. Nuoret ovat rohkeita ja toimeliaita, faktoista ei niin väliä. Jopa opettajat saattavat olla täysin tietämättömiä siitä, millaista oli vaikkapa 1950-luvulla, ja tuoda sen häpeilemättä esille. Sata vuotta sitten elänyttä kylämuoria esittävä opettaja oli pakopelissä pukeutunut linnanneidon asuun. ”Vanhan ajan koulupäivänä” oli määrä pukeutua 1930-luvun nutturapääopeksi, mutta joukossa oli 1970-luvun rimpsumekkoja, vaikka tarjolla olisi ollut oikeita vanhan ajan leninkejä.

En silti ole osannut tuntea ylpeyttä elämänkokemuksestani tai tuoda sitä esille. Jos elän 100-vuotiaaksi, osaanko silloin muistella ääneen lapsuuteni kulttuuria, elämää ja ilmapiiriä? Onko siitä kukaan kiinnostunut?

Nykyisin koen useimmiten itseni samanikäiseksi kuin muut. Tosiaan: kerroin alussa, että ennen koin itseni nuoremmaksi kuin muut. Nyt olen siis kasvanut samanikäiseksi? Jos olen kohdannut hankaluuksia suhteessa muihin, en ole osannut tulkita niitä iästä johtuviksi. Varmaan usein ne ovat sitä olleet, en vain ole ymmärtänyt sitä. Kyllä iällä on merkitystä. Ennen identifioiduin nuorempiini, mutta enää en mitenkään voi kuvitella olevani samaa ikäluokkaa kuin nykyiset kaksi-kolmikymppiset.

Olenko sitten itse ollut ikärasisti? Olenko ajatellut, että eläkeläisen elämä on lähestulkoon ohi, ja että iäkäs ihminen ei voi ajatella tuoreesti ja ennakkoluulottomasti ja olla monipuolisesti kiinnostunut asioista? Ehkä. Nykyisin tiedän, että eläkeikäiset ovat heterogeeninen joukko, josta suuri osa on hyvin vireitä, aikaansa seuraavia, aktiivisia, ajattelevia ja myös luovia ja aikaansaavia. Itse elän nyt elämäni parasta aikaa, toivottavasti vielä pitkään.

Ikääntyessään ihminen hidastuu. Varmasti siksi ennen on ollut vaikeampaa pysyä ajan kyydissä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Nyt on internet ja kaikki sen tuomat mahdollisuudet tiedon hankintaan ja yhteydenpitoon. (Toki kirjat olivat aiemminkin olemassa, ja syvää sivistystä karttui vielä eläkeiässäkin.) Itse asiassa internet voi myös vähentää sukupolvien välistä kuilua – eihän kirjoitetusta tekstistä tiedä, minkä ikäinen sen on kirjoittanut. Mutta nuorimmista olemme kaukana: TikTok on todella etäällä ainakin omasta elämästäni, ja kieltämättä kauhistelen maailman tarkastelua vain lyhyiden videopätkien avulla.

Mikä olisi ratkaisu sukupolvien välisten suhteiden lähentämiseen? Enpä todellakaan tiedä. Silloin tällöin saa kuulla ja lukea hienoista kokeiluista ja käytännöistä, joissa nuoret auttavat vanhuksia tai jopa asuvat samoissa yhteisöissä. Kuulostaa upealta. Toisaalta minä ja mieheni suunnittelemme tulevaisuuden asumismuodoksemme vanhojen hippien yhteisöä. Nuoria emme haavekuvaamme ole sijoittaneet ollenkaan.

***
Noin siis kirjoitin. Tuo loppu vaati kyllä vähän uudelleenharkintaa. Emme me oikeasti ole nuoria sulkemassa ulos elämästämme. Tärkeintä olisi vain, että elämäntapamme, toiveemme ja arvomme kohtaisivat. Tuskin se mahdotonta olisi eri-ikäistenkään kesken.

***

Kannustan osallistumaan noihin SKS:n kirjoituskeruisiin, tästä aiheesta ja muistakin. Vielä enemmän kannustan kommentoimaan tätä aihetta suoraan kommenttikenttään minulle! Voit laittaa oman nimesi tekstin perään tai kirjoittaa nimettömänä. Mitä ajatuksia sinulle heräsi sukupolvien välisestä kuilusta?