Tavallisen tärkeä päivä

On aivan tavallinen perjantai.
Silti keksin monia syitä juhlia eli korkata alkoholiton kuohuviini, sitä kun sattuu olemaan. 
Suurin syy juhlaan on se, että olen tänään tehnyt Patentti- ja rekisterihallitukselle 
lakkautusilmoituksen Lopen luonnonystävät ry:stä. Vihdoinkin! Nyt se on ohi!
Kotimaista kuohuviiniä, alkoholitonta marjaviiniä.
Romaanini on edistynyt. Tekstiä on tullut lisää ja taustatieto on karttunut. 
Löysin viimein tiedot siitä, mitä oppikirjoja käytettiin Suomessa yhteiskoulun ensimmäisellä luokalla vuonna 1926. Sattumoisin löysin yhden kyseisistä kirjoista myös ihan omasta kirjahyllystäni: K. E. Kivirikon Koulun kasvioppi. Sen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1907.
Vaaleanpunainen taivas.
***

Olen saanut hyviä yhteyksiä eri tahoille kirjani tiimoilta. Ihmeekseni en ollut aiemmin hoksannut kysyä asioita Pauli Arolalta, hänhän on yksi parhaiten kouluhistoriaa tuntevista tässä maassa nykyisin. Hänen kanssaan olen tänään käynyt hyviä keskusteluja ja saanut tietojen lisäksi kannustusta projektiini. 

Lisäksi olen löytänyt muutaman ihmisen, jonka kanssa voi pähkäillä niitä vanhoja asioita, 
joista kukaan ei oikein mitään tiedä. 

Tie vie eteenpäin, joskus sumuverhon läpi.

***
Kohotan maljan myös meteorologian professori Eero Holopaiselle, jonka kuolemasta sain tiedon vasta tänään. Luin toisen kuhmolaissyntyisen professorin, Heljo Julkusen kuolemasta, ja samalla mietin, mitä mahtaa kuulua Eero Holopaiselle. Kävin kauan sitten haastattelemassa häntä Helsingin yliopistossa paikallislehti Kuhmolaiseen, ja hän jäi mieleeni viisaana, humaanina, ystävällisenä ja älykkäänä miehenä. Pääsin käymään hänen kanssaan yliopiston katolla, ja oli huikeaa katsella yli Helsingin. Tuolloin meteorologian laitos oli yliopiston päärakennuksessa ja katolla oli jokin mittausasema, en muista tarkkaan, mikä se oli. Nykyisin kai kaikki tuo on Kumpulassa. 

No, hetkeä myöhemmin uutisvirrassa tuli vastaan haastattelu puolankalaissyntyisestä papista, joka oli opiskeluaikoinaan Eero Holopaisen kämppis - presidentti Kekkosen luona. Holopainen oli ensimmäinen opiskelija, jolle Kekkonen tarjosi koulukortteerin hänen tullessaan Helsinkiin opiskelemaan. Myöhemminhän heitä oli useitakin. 

Tämä koulukortteeriasia puolestaan on ollut mielessäni erityisen paljon, koska se liittyy romaaniini, ja olen siihenkin joutunut paneutumaan. 

Julkusen haastattelussa viitattiin Holopaisen kuolemaan ja hänestä viikko sitten julkaistuun muistokirjoitukseen. Niin siis sain tiedon asiasta, mutkien kautta. 

Eero Holopaisen kuolema ei tietenkään ole iloinen asia. Rauha hänen muistolleen.
***
Muut päivän tapahtumat ovat kuitenkin olleet hyviä. Kävimme pitkästä aikaa metsälenkillä, Lassi, minä ja koirat. Kelit ovat olleet niin ikäviä, että kävelyt ovat rajoittuneet lähiteille, nyt lähdimme umpihankeen. Kuntoamme olemme ylläpitäneet salilla ja joogassa. 

Mutta nyt on aika korkata kuohari. Romaani, 1920-luku, kouluhistoria ja kunnonkohotus saavat hetkeksi jäädä, televisio ja sohva kutsuvat minua nyt! Mukavaa viikonloppua! 

Kommentit