Ei lakata leikkimästä!

 ”Emme lopeta leikkimistä siksi, että vanhenemme, vaan vanhenemme, koska lopetamme leikkimisen.” (Herbert Spencer)

En ole erityinen viisauslauseiden ystävä, ja tuo moneen kuultu lausahduskin on lähinnä ärsyttänyt minua. Ärsytys kuitenkin johtuu ilmeisesti siitä, etten ole ajatellut asiaa kovin tarkkaan, ja olen mieltänyt tuossa aforismissa leikin turhan kapeasti.

Nuorena leikin aika pitkään, ihan siis perinteisesti leikin muun muassa leikkihevosilla. Silloin se oli ehkä vähän noloa, joku sitä ääneenkin ihmetteli. Oikeasti en kai ole lopettanut leikkimistä koskaan. Muovilelut vain lakkasivat kiinnostamasta.

Olen aina pitänyt erilaisista seuraleikeistä, peleistä, improvisaatiosta, tutustumisharjoitteista, sanahassutteluista ja kilpailuista. Eivätkö kaikki? No eivät, sen olen oppinut.

Varhaisen lapsuuteni leikit olivat kauppaleikkejä, nukkeleikkejä, pihaleikkejä tai pelejä, mutta usein myös ihan muuta. Tein lehtiä, aloitin kirjoja joita en tosin koskaan saanut valmiiksi, näyttelin, järjestin tapahtumia, tein kavereille kaupunkisuunnistustehtäviä, lauloin kuorossa ja menin kaikkiin ilmaisiin kerhoihin, joita vain oli tarjolla. Ajoittain leikin myös paljon yksikseni, koska kouluaikoina minua ei juurikaan kutsuttu syntymäpäiväjuhlille tai muille kutsuille (yhtenä syynä ainakin se, ettei minulla ollut rahaa ostaa lahjoja, toisena se, etten itsekään kutsunut ketään, kun ei minulla koskaan synttärijuhlia ollut). Menin myös 15-vuotiaana töihin, ja työkaverit olivat aikuisia, minua paljon vanhempia. Omanikäiset kaverit puuttuivat.

Yksinäni saatoin kyllä pelata palloa tai rakentaa kaappiin miniatyyrihevostallia, mutta aika pian sitten leikkien luonne muuttui. Kennelliitossa järjestin tapahtumia ja julkaisin henkilökunnan pilalehtiä. Kaveribileissä muistan myös järjestäneeni improvisaationäytelmiä, vaikka valtaosa illanistujaisista oli ”pohdintabileitä”, joissa vain keskusteltiin muka syvällisesti.

***

Opettajan työ sisälsi paljon hauskaa leikkiä. Sitä olen yrittänyt tarjota aikuisillekin nyt Lopen Opistossa. Kielikurssini ovat olleet hauskanpitokursseja, tarkoitus on oppia leikkien. Mutta eihän sellainen tunnu monia houkuttavan. Useimmiten kurssit on ollut vaikea saada edes toteutumaan eli on ollut työn takana saada houkuteltua mukaan seitsemän tai edes kuusi osallistujaa.

Kuitenkin ne ovat avoimia kaikille. Lähes jokainen osaa sen verran ruotsia tai englantia, että pystyy niihin helpoimpiin aktiviteetteihin, ja leikit suunnittelen tietysti osanottajien tason mukaan. Mutta pientä heittäytymistä ja uskaltautumista se aina vaatii. Lähtisinkö itse vastaavalle saksan kielen kurssille? Lähtisin! Vaikka en saksan kieltä mihinkään tarvitse, kurssi olisi hauskaa ja aivoille terveellistä leikkiä.

***

Olenkin itse osallistunut aika usein juuri sellaisille kursseille, jotka ovat oikeastaan leikkimistä. Improvisaatiokurssi ’Iloa improsta’ oli tietysti ihan silkkaa leikkiä. XXL-dance-kurssilla mentiin osittain mallin mukaan, mutta paljon oli myös omaa, improvisoitua heittäytymistä. Devising-teatterikurssillakin kyse oli vapaasta itseilmaisusta ja leikillisestä liikkeestä. Memodance oli leikkiä parhaimmillaan: aivojen haastamista koordinaatiota, tasapainoa ja liikemuistia harjoittaen. Parviaisen laulukurssilla otettiin koko kroppa käyttöön ja laulettiin milloin liikkuen, milloin maassa maaten. Leikkiä sekin.

Harrastan myös kauppaleikkejä nykyisin. On ihanaa sisustaa veranta pieneksi puodiksi. Vielä ihanampaa on, kun siellä joskus käy jopa asiakkaita. Etikettien teko ja nimien keksiminen tuotteille on tavallaan leikittelyä sekin.

Sitten leikimme ravintolaa. Viime kesänä ravintolapäiviä oli meillä Solstrandissa kolme. Niitä on hauska suunnitella ja itse päiväkin olisi hauskaa leikkiä, kunhan ei olisi kiirettä ja stressiä. Siinä leikkitaitoni ovat vielä hakusessa: otan turhia paineita.

***

Aikuisten kesken leikkeihin tulee usein erilaista syvyyttä kuin lasten kesken tai lasten kanssa. Silti monia lasten leikkejä voi leikkiä yhtä hyvin aikuistenkin kesken. Kaikki vain eivät ole siihen valmiita. Olen joutunut tilanteisiin, joissa luulen vetäväni hauskoja tutustumisleikkejä ja kuulenkin sitten joko saman tien tai myöhemmin, että ne ovat olleet typeriä tai on ollut ylipäänsä ikävää lähteä mukaan leikkimään. Sellainen tekee varovaiseksi.

Yksin leikkien tätä pelkoa ei ole. Eniten aikaa vievä leikkini on kirjan kirjoittaminen. Kirjan luominen ei ole etupäässä kirjoittamista, vaan tarinan kehittelyä mielessä. Mietin tapahtumia öisinkin. Mitä Idalle tapahtuu? Miten hän pääsee sinne? Miltä se hänestä tuntuu? Tapahtumien keksimisen lisäksi lauseiden luominen, muokkaaminen ja järjestely on välillä kuin palapeliä.

***

Pelien ja leikin ero on hiuksenhieno. Pelit ovat usein kilpailullisempia ja tavoitteellisempia, leikit vapaampia ja mielikuvituksellisempia. Mutta molemmista pidän. Haluaisin useammin voida pelata seurapelejä. Lassi ei niistä ole hirveän kiinnostunut, joskin suostuu kyllä silloin tällöin ja innostuukin sitten. Mutta useimpiin peleihin tarvittaisiin enemmän kuin kaksi. Kaikki eivät pidä peleistä, joten hyviä pelivieraita pitäisi muistaa useammin kutsua kylään!

Ravintolapäivissä yhdistyy ravintolan ja kaupan leikkiminen.