Soitin Anja Uusitalolle Renkoon. Anja on Pilpalassa syntynyt ja kasvanut, ja hän täyttää ensi viikolla 90 vuotta. Anjan kanssa jutellessa vierähti hyvin tunti jutellessa vanhoista asioista: Hunsalan työväentalosta, Kytäjän kartanosta, Ahjon kaupoista, Syrjän talosta ja Lemmetästä, Liitontalosta, Hyvinkää-Karkkila-junaradasta, Pilpalan vanhasta puukoulusta.
Anjan isä kuoli vuonna 1942. Isän paikalle tuli ennen
pitkää uusi mies, Ilmari Waldén. Tämän Ilmarin kautta Anja tutustui myös
toiseen Ilmariin, taidemaalari Ilmari Huittiin. Taiteilija Huitti asui melko lähellä, Vaskijärvellä, ja nämä kaksi Ilmaria olivat ystävyksiä ja ryyppykavereita. Illat kuluivat rattoisasti, kun toinen kertoi puuhistaan viinan
salakuljetuksen parissa Itämerellä, toinen taidereissuistaan Pariisiin.
Ilmari Waldén oli kotoisin tästä meidän läheltä,
nykyisen Sinerväntien varresta, punaisesta pikku mökistä. Sattumalta kyseessä
on sama mökki, jonka olen sijoittanut kirjoissani päähenkilö Ida (Iita)
Kauppisen kotimökiksi.
Waldén muutti nuorena Helsinkiin ja perusti suutariliikkeen
Helsingin keskustaan. Liike oli kuitenkin Anjan mukaan silkkaa rekvisiittaa:
sieltä oli hyvä myydä salakuljetettua viinaa.
Liike lopetettiin – kieltolakihan päättyi 1932,
joten bisnes tuskin oli sen jälkeen kovin menestyksekästä. Ilmari palasi
takaisin Pilpalaan ja muutti sitten 1940-luvun loppupuolella yhteen Anjan äidin kanssa. Anja oli tuolloin nuori tyttö ja asui vielä kotonaan.
Taiteilija Ilmari Huitista Anja muisti tapauksen,
jonka opettajapariskunta Vesikivi hänelle kertoi. Itse hän oli tuolloin jo
jatkokoululainen, mutta kävi Vesikivien luona kuten Ilmari Huittikin. Olihan
Lättilän Eetun talo aivan vieressä, ja sielläkin oli mukava käydä kuppia
nostamassa. Keltakukkainen rypsi oli tuolloin uusi viljelykasvi, ja Hyrryn
pelloilla koulun lähellä sitä kasvatettiin. Se ei ollut Ilmari Huitille
mieleen. Hän valitti Vesikiven pariskunnalle rypsipeltojen väristä. Hän ei
kuulemma kyennyt maalaamaan, kun ”se on niin paha se keltainen väri”.
Nuorta Anjaa Ilmari Huitti käski tulemaan hänen
luokseen Vaskijärvelle ostamaan taulua. ”Tule sinä likka minulta ostamaan
taulu, myyn sinulle halvalla.” Anja oli tuolloin, 1950-luvulla, töissä Ahjon
kaupassa Pilpalassa. Hän sai kokoon sen verran säästöjä, että lähti polkupyörällä
Vaskijärvelle taulun ostoon. Hän koputteli ovia ja ikkunoita, mutta ketään ei
ollut kotona. Taulu jäi ostamatta.
-
Kyllä se nyt harmittaa, Anja sanoo.
-
Nyt kun niitä tauluja katselee ja
miettii, että minullakin voisi olla sellainen Huitin taulu. Vaikka olisi minkälainen, mutta Huitin taulu kuitenkin.
Hunsalan työväentalo on tärkeä paikka Anja Uusitalolle. Häneltä on sieltä paljon lämpimiä muistoja. Niistä myöhemmin lisää. |
Mukava lukea Anjan, äitini serkun muistoja. Laitoin linkin suku ryhmäämme. TuijaU
VastaaPoistaKiva! Hauskaa, jos blogini saa lukijoita.
Poista