Provinssi yllätti positiivisesti

Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Provinssissa (ent. Provinssirock) ja yllätyin myönteisesti. Jos olisin kirjoittanut tämän päivityksen torstai-iltapäivänä, olisin varmaan ylistänyt kovastikin. Aikaa myöten löytyi kuitenkin kritisoitavaakin, vaikka kokonaisvaikutelma jäi positiiviseksi.
Jouduin siis myöntämään ennakkoluuloisuuteni. Odotin ankeaa hiekkakenttää, jossa olisi mölyisiä lavoja ja örveltäviä teinejä. Ehei! Tunnelma oli mukava ja ainakin iltakymmeneen asti hyvin rauhallinenkin, ihmisiä oli ajateltu monin eri tavoin järjestelyssä, samoin onneksi myös ympäristöä.

Lavoja oli monta, ja niiden äänet kyllä sekoittuivat paikoitellen, mutta eipä tuonne kukaan hiljaisuutta ole tullut hakemaankaan. Tosin siellä oli myös hiljaisuuden keidas! Ohjelma eri lavoilla oli monipuolista ja tasokasta. 

Väki oli rauhallista, ystävällistä, monimuotoista. Ihmiset olivat iloisia ja tunnelma hyväntahtoinen. Järjestelyt sujuivat, kaikesta näki, että aikaa, harkintaa ja ihmistyötä oli käytetty pitkään ja mietitysti. 

Ruokatarjontakin oli monipuolista. Kuulemma kaikille ruokapalveluyrittäjille oli määräys, että ainakin yhden tarjottavan aterian olisi oltava vegaaninen. Henkilökunnalle tarjolla oli yksinomaan vegaanista ruokaa. Ja miten herkullista se olikaan! Ruokapaikkana oli ankea teltta, kuten tuollaisissa tapahtumissa aina, mutta nyt ruoka oli maukasta ja tarjolla oli hyvät salaatit, maukas pääruoka ja hedelmiä jälkiruoaksi. 

Upeinta oli hieno, puistomainen ympäristö. Alueen halkaisi joki, jossa oli vesiputouksia ja suihkulähteitä. Luontomaista kasvillisuutta oli paljon. 

Tähän kuitenkin liittyi yksi kummallisuus. 
Joen rannalla oli mukavia istuskelukiviä, ihan rannassa. Mutta mitä kummaa? Siinähän kasvaa myrkkykeisoa. Asia jäi vaivaamaan ja aloin nähdä mielessäni kauhukuvia siitä, kuinka joku humalapäissään keksii näyttää kavereille, miten villivihanneksia syödään ja päätyy sairaalaan. Kirjoitin siksi heti festarin infoon näin: 

"Tervehdys!
Olen täällä Provinssissa nyt, ja hieman huolestuin, kun huomasin rannassa kasvavan myrkkykeisoa. 
Saan asian omaltatunnoltani, kun ilmoitan sen tässä teille.
Myrkkykeiso on Suomen luonnon myrkyllisimpiä kasveja, ja nyt kun villivihannesinnostus on voimissaan, joku saattaa hyvinkin innostua sitä syömään. No, ehkä ei, mutta olenpahan ilmoittanut."

Ajattelin, että joku satapäisestä järkkäri- ja muusta henkilökunnasta patistetaan heti ottamaan rukkaset käteensä ja käymään kiskaisemassa ja kuskaamassa myrkkykeisot pois. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sain vastauksen: "Kiitos viestistäsi ja tästä tiedosta!" 

Siinä kaikki. No, tuskin kukaan sitä syömään kuitenkaan alkaa, ja onneksi juurakko lähinnä on se myrkyllinen. Mutta kuulemma jopa veden juominen sen kasvupaikalta voi olla haitaksi. Oikeasti asia ei ehkä Provinssille kuulukaan vaan kunnalle. Jospa tieto kantautuisi heillekin. Tuohan on käsittääkseni yleistä ulkoilualuetta, jossa väki käy lasten ja koirienkin kanssa. 
No sitten heti perään se toinen ikävä asia: bussit. Netistä löytyi kyllä etsimällä tieto bussien kulusta festivaalialueelle, mutta selkeä tieto siitä, miten sieltä pääsee pois, ei löytynytkään. Mistä pääsee pysäkille? Okei, infosta kysymään. No, infopa ei voinut kertoa vastausta yksinkertaiseen kysymykseen "Menenkö tuohon vai tuohon suuntaan?", vaan alkoi piirrellä karttaan erilaisia ympyröitä ja viivoja ja nuolia ja kysymään minulta kaikenlaista. Sanoin, että tahdon vain hotelliini, kiitos, ja minulla on kartta, kunhan kerrotte mihin suuntaan tästä lähden. Ei, sitten alettiin pohtia, voiko bussissa maksaa kortilla vai käteisellä vai pitääkö minun kävellä crew-bussiin, joka kuljettaa ilmaiseksi. Olin niin väsynyt, että aloin jo hermostua, yritin sanoa että minulle on ihan samantekevää maksanko sen viisi euroa ja maksanko käteisellä vai kortilla, kunhan vain pääsen nukkumaan. Ei, arvonta jatkui. Lopulta lähdimme taksilla, koska Jussi ei ollut saanut infon väeltä sen selkeämpää vastausta.

Siis bussiopastukset ja infopisteiden asiantuntemus ja palvelu saivat miinusta. Itse asiassa busseille ei osannut seuraavanakaan päivänä opastaa yksikään järjestyshenkilöistä, joilta kysyin, ja heitä oli useita. Miten voi olla niin? Luulisi, että se olisi yksi yleisimmistä kysymyksistä. Kaikki kohauttelivat olkapäitään ja yksi kertoi nähneensä bussin jossain tuolla suunnalla mutta sitten myös tuolla toisella... 

Itse bussit sitten - kun niihin pääsi - kulkivat hienosti ja kuskit olivat ystävällisiä, osaavia ja palvelevia. 

Taksikuskin kanssa tuli puhetta Seinäjoen tapahtumista yleensä. Niitähän on vuosittain useita. Provinssia hekin kehuivat. Provinssin yleisö on kuulemma asiallista ja rauhallista, toisin kuin Tangomarkkinoiden. Olinkin juuri kuullut radiosta, että Tangomarkkinat on Suomen kesätapahtumista eniten poliisia työllistävä. Tieto oli yllättävä, mutta enää en ole yllättynyt siitä, että Provinssi on toista maata, olenhan nähnyt sen omin silmin. Nykynuoriso onkin hyvin käyttäytyvää, rauhallista ja fiksua. Nuorissa on toivo! 

Tosin ei Provinssi ole pelkästään nuorten festari. Väkeä oli kaikenikäistä, pienimmillä yleensä kuulokkeet asianmukaisesti päässä. Hyvinkin iäkästäkin väkeä näkyi.

Provinssin tuotto takseille on kuulemma myös yli kaksinkertainen Tangomarkkinoihin verrattuna. Tango ei siis työllistä takseja vaan poliiseja. Syitä voi olla useita, mutta kuski kertoi tangomarkkinaväen olevan ikävän valittavaa ja riidanhaluista myös taksikuskeja kohtaan. 

Provinssissa on mietitty monet asiat. Sen vanha slogan on kuulemma "Ihmisten juhla", ja se kyllä näkyi. Tänä vuonna Provinssin isoja arvoja olivat turvallisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus. Myös ympäristöasioihin oli herätty monella tavoin. 

Yksi tavoista oli hiilijalanjäljen kompensointi, johon tarjottiin mahdollisuus maksamalla 1, 5 tai 10 euroa oman valinnan mukaan Luonnonperintösäätiölle. Rahoilla on tarkoitus hankkia Provinssin metsä jostain lähiseuduilta. Asian toteutus vain oli jätetty sikäli puolitiehen, että kukaan ei oikein tiennyt asiasta. Siitä ei kerrottu festarialueella missään (ennen kuin kirjoitin siitä mahdollisimman monta lappua säätiön ständin ympärille, mutta niitä harva näki). Edes infossa ei tiedetty asiasta mitään!

Festarialueella oli myös Mieli ry:n huolibussi. Hieno idea! Sinne sai mennä juttelemaan, jos jokin painoi mieltä. 

Seinäjoki itse ei vakuuttanut. Yleisilmeeltään kaupunki oli lähinnä ankea. No, ei kai se huono kaupunki ole kuitenkaan, ja itse asiassa se olisi vain tunnin junamatkan päässä Tampereesta eli ei edes kaukana. Nyt vain kävi niin, että juna oli myöhässä, ja sain istua kolme tuntia Seinäjoen asemalla juuri, kun kaupatkin olivat jo sulkeutuneet. Mutta sehän ei tietenkään ollut Seinäjoen vika.  Kuvassa Ikimetsän ystävät ry:n puheenjohtaja Jussi Kytömäki vierailee SLL:n Pohjanmaan piirin teltalla. 
#ikimetsänystävät #luonnonperintösäätiö #provinssimetsä 
Provinssin eri alueilla oli tietysti omat nimensä. Tämän alueen nimi oli Ihmisten metsä. 
Hauska idea oli nuo käytetyt, eri värisiksi maalatut autonrenkaat, joita oli eri puolilla ja jotka toimivat istuinalustoina. 
#provinssi2023 #provinssi

Kommentit

  1. Minna K3.7.23

    Hyvä ja informatiivinen kirjoitus Provinssista, jossa tosin en ole koskaan käynyt. Tangomarkkinoilla olen ollut kolme kertaa, tosin lähinnä tanssikursseilla ja iltatanssiessa. Tämän luettuani alkoi tuntua, että Provinssiinhan voisi joskus mennäkin.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5.7.23

    Olipa kiva kirjoitus! En ole ollut ikinä millään festareilla, mutta mene tiedä, jos ensi vuonna Provinssista aloittaisi! No tuskin, mutta kuulosti ihan mahdolliselta kesämatkakohteelta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!