Retiisi on ylellisyysjuures

Retiisi on ylellisyysjuures. 
Kuinka niin? No, se on vaikeasti varastoitava, joten sitä on saatavilla vain tiettyinä aikoina. Saa sitä sentään kaupoistakin, mutta parhaimmillaan se on kotipuutarhurin itse maasta nostamana. On melkein osuttava sopivasti kohdalle, jotta kaupasta voisi saada retiisiä todella tuoreena.

Entisajan yleisin vierastarjottava oli voileivät, ja vanhoissa voileipäresepteissä retiisi on ihan keskeinen raaka-aine. Se tekee voileivistä kirpeän raikkaita ja maistuvia - ja samalla myös koristeellisia. 

Salaatteihin se sopii sekä pilkottuna, viipaloituna että raastettuna. Esimerkiksi uusien perunoiden kanssa salaattina se on mainio. Myös sen pienet, hyväkuntoisimmat lehdet voi syödä; isoimmat, kellertävät ja nahistuneet voi tietysti jättää pois.

Retiisiä ei tietenkään kuorita. Kuori on erityisen terveellinen, kuten punaiset kasvinosat yleensäkin. 
Voi retiisiä kypsentääkin, vaikka itse en ole kokeillut. Nopea paistaminen pannulla tai paahtaminen uunissa sopii niille.  

Retiisi on terveellinen ja hyvänmakuinen. Siinä on runsaasti flavonoideja, folaattia ja C-vitamiinia. Kuitua on paljon, kaloreita vähän. Lisäksi siinä on kaliumia, sinkkiä ja magnesiumia. 

Retiisin kasvatusta pidetään helppona, mutta itse en ihan niin sanoisi. Se vaatii runsasta kastelua, kuivumaan päässeet retiisit eivät ole hyviä. Samoin liian pitkään maassa olleet retiisit menevät puiseviksi, ja on vähän vaikea tietää, mikä olisi juuri oikea aika nostaa ne. Sen voi sanoa, että jos ne pääsevät kukkimaan, peli on menetetty. Paitsi ettei sittenkään: niiden voi antaa kehittää siemenpalkoja, jotka puolestaan ovat taas rapeita ja hyviä. 
Vinkkejä: 
- Muista retiisin naattienkin käyttökelpoisuus, mutta jos säilytät retiisejä yhtään pidempään, naatit kannattaa poistaa.
- Raastettu retiisi on mainio erilaisissa salaateissa, mutta varo sormia!
- Retiisiä voi myös grillata. Kokeile paitsi kasvisten myös hedelmien kanssa grillattuna. 
- Retiisi sopii myös juomiin. Kokeile smoothiessa!
- Dippilautasella retiisi on ihan ehdoton, joskin tikuiksi suikaloituna suupalat ovat pieniä. Neljään osaan pituussuuntaan pienitty taitaa olla sopivin koko. 
- Sopii myös kylmiin kastikkeisiin ja lämpimiin pataruokiin ja keittoihin.
- Vähän nahistuneet retiisit voi upottaa hetkeksi veteen. Konsti tehoaa vielä paremmin, jos ne on säilytetty naatteineen. 

Itse ostin vastikään hävikkiretiisejä kaupasta, vaikka omiakin on kasvihuoneessa. Ne olivat siis vähintään viikon vanhoja, koska ne oli siirretty hävikkiin. Naatit olivatkin onnettoman näköisiä, mutta itse retiisit osoittautuivat täysin käyttökelpoisiksi. Viikon säilytyssääntö ei siis päde! 

Kommentit