Suomen luonnon päivä

Eilen oli Suomen luonnon päivä. Oli ihanan vapauttavaa, kun ei tarvinnutkaan olla järjestämässä mitään retkeä ja tapahtumaa kuten yleensä aina viime vuosina on täytynyt. Jäin nimittäin pois Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen puheenjohtajuudesta ja hallituksestakin tämän vuoden alusta, nyt kun Lopen luonnonystävät yhdistyi Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen kanssa. Pidän vähän taukoa niistä töistä nyt, vaikka hengessä olen tietysti mukana. 

Sen sijaan olimme sopineet tapaamisen Pilpalan vanhalla myllyllä. En ole koskaan aiemmin käynyt myllyllä sisällä, vaikka muuten se tietysti on tuttu. Tuossahan se sijaitsee oikeastaan vastarannalla. Käveleskelimme siellä rannalla ja nappasin pari kuvaa meidän talostakin siitä suunnasta.
Myllyllä oli tosi mielenkiintoista käydä ja Vaarasen Olli kertoi paljon sellaistakin, mitä en ollut tiennyt. Kuulin senkin, että myllyn koneisto, joka aikoinaan vietiin Helsinkiin teknilliseen museoon, ei olekaan enää siellä. Eikä asiasta ole ilmoitettu mitään! Sen irrottaminen myllyrakennuksesta oli aikoinaan aika radikaali toimenpide, ja vähintäänkin heidän olisi pitänyt kysyä, halutaanko se tänne takaisin. 
Myllyn vieressä on sijainnut myös saha, 
siis ihan tuossa keskellä koskea (ei juuri tuossa kohdassa, mutta ihan vieressä). 
Myllyllä on myös kuvattu iso osa elokuvaa Nuori mylläri vuonna 1958. 
Katsoimme sen juuri keväällä. Lisätietoa täältä
Ja myllyn seinässä aikansa Facebook. Tiedotteita kiinni pitäneet naulat ovat yhä nähtävissä. 
Kotona teimme taas kurkkusalaattia. 
Raaka-aineet ovat aina niin kauniita, että en malta olla niitä kuvaamatta.
Sipuliakin tarvittiin muutama kilo. 
Ilta oli niin kaunis, että menimme rantaan "ravintola Sillankorvaan". 
Lassi laittaa meillä aina ruoat, erityisesti nuotioruoat.
Minusta tämä kuva on jotenkin erityisen hieno. Entä sinusta?
Pakastimesta löytyi keväällä jo valmiiksi päiväysvanhana ostettu kasvismakkarapaketti. Kasvismakkaroiden ympärille tuli perunaa, sipulia, valkosipulia, paprikaa, kesäkurpitsaa, punajuurta ja basilikaa. Muutaman pihlajanmarjankin Lassi grillasi.
Meillä oli jälleen hieno päivä! 

Kommentit

  1. unelmikko27.8.23

    Kuvat on upeita ja kuva Lassista kertoo lassimaista rakkautta kotona kasvatettuun ruokaan, jonka valmistaa myös rakkaalleen tuolla Sillankorvan rantaravintolassa.. Ihania syksyisiä väripaletteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer27.8.23

      Kiitos! Olen kyllä ihan samaa mieltä <3

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!