Näyttelyavajaiset Hyvinkäällä

Lauantaina lähdimme Hyvinkäälle taidenäyttelyn avajaisiin. Toinen kohde oli Sveitsin kuntosali ja uimala, tai siis ensimmäinen kohde. Siinä välissä kävimme syömässä.

Uimala oli hyvä. Kuntosali oli erinomainen. Menemme varmasti toistekin. 
Museokeskus Taikassa avautui mielenkiintoinen näyttely. 
Tai oikeastaan kolme: esillä on Pilvi Ojalan, Petri Ala-Maunuksen ja Mikael Pohjolan töitä toukokuun puolivälin tienoille asti. Näyttelyn nimi on Karttoja, kaukomaita ja kuviteltuja maailmoja.  

Avajaisissa koin tosin olevani väärässä paikassa. Siellä avautui samaan aikaan urheiluaiheinen näyttely ja väkeä oli valtavasti. Kaipasin esittelyä näistä teoksista ja niiden tekijöiden puheenvuoroja, mutta kuulin vain puheita urheilusta. Pettyneinä yritimme hetken kierrellä väenpaljoudessa, mutta lähdimme sitten pois. 
Kartoista oli moniste, muuta museoesitettä en löytänyt. Teosten nimitauluja en ehtinyt väkijoukossa lueskella, joten valitettavasti jaan nämä kuvat ilman sen paremmin tekijöiden kuin teostenkaan nimiä.

Paitsi Pilvi Ojalan nimi, jonka teokset tunnistin. Ne oli ilmeisesti rajattu yhteen tilaan, joten ne hahmotti paremmin. Yllä on kasvipiirroksia vanhan kasvion pohjalta, siis Pilvi Ojalan teos tai teoksia.

Tämä Pilvi Ojalan teos saattaa olla kannanotto käsialakirjoituksen puolesta. Kannatan. 
(Ja pahoittelen heijastuksia kuvassa. Tausta on oikeasti ihan musta.)

Tämä kokoelma on myös Pilvi Ojalalta. En ehtinyt tutkailla sitä kovin tarkasti. 
Edelleen Pilvi Ojalaa. Lieneekö tälläkin jokin nimi?

Saattaa olla, että käymme katsomassa teoksia toistamiseenkin. 
Saattaahan sieltä urheilunäyttelystäkin löytyä jotain kiinnostavaa, vaikka epäilen. Miksihän näiden näyttelyiden avajaiset piti olla päällekkäin? Vai olinko jotenkin erehtynyt?
Pilvi Ojala on piirtänyt taikinamarjan Launosissa 17.6.2023. 

Ei ole kovin kauan siitä kun kävimme Museokeskus Taikassa viimeksi. 
Silloin siellä oli näyttely Hyvinkään Parantolan historiasta. Se oli mielenkiintoinen. 
Ja paikkahan on hieno, varmasti siellä tulemme vierailemaan vastakin.  
Lopuksi suora lainaus museokeskuksen nettisivuilta taiteilijoiden esittelyksi: 

Petri Ala-Maunus (s. 1970) on taidemaalari, joka maalaa maagisia maisemia. Ne ovat kuin kuvitetusta kartastosta repäistyjä sivuja, kuvia koskemattomasta maailmasta. Teosten vehreät laaksot ja korkeat vuoret saavat mielikuvituksen laukkaamaan. Teoksissa on harvoin ihmisiä tai jälkiä ihmisen toiminnasta.

Kuvanveistäjä Mikael Pohjolan (s. 1962) puiset, yksityiskohtia täynnä olevat veistokset vievät ajatukset maailman merille ja seikkailulle kohti tuntematonta. Varhaiset tutkimusretket sekä niihin liittyvät myytit ja tarinat inspiroivat Pohjolaa. Hänen teoksensa ovat kuin muistoja näiden matkojen varrelta.

Myös kuvataiteilija Pilvi Ojalan (s. 1973) taide liittyy muistojen keräilyyn. Näyttelyssä esillä oleva teoskokonaisuus on kunnianosoitus kuriositeettikabineteille, joihin kerättiin maailman ihmeitä. Nämä museoiden edeltäjät syntyivät halusta järjestää maailma ymmärrettävään muotoon. Ojalan teokset saavatkin katsomaan tuttua uusin silmin.

Kommentit

  1. Anonyymi5.2.24

    Pilvi Ojalan teokset muodostavat kokonaisuuden, jonka nimi on ”Wunderkammer”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi5.2.24

      Hyvä nimi. Netissä sitä ei taideta mainita. Terveisin Marika

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!