25.4.24

Hajamuistoja Hunsalasta: tiet ja uitot

Olen kirjojani varten kerännyt muistitietoa useiltakin ihmisiltä. Ehkä eniten tätä arvokasta tietoa olen saanut hunsalalaiselta Raimo Salmelalta. Nyt olen kirjoittamassa jo ihan uutta kirjaa, muuhun aikaan ja paikkaan sijoittuvaa, mutta taas innostuin muokkaamaan noista paikallismuistoista blogikirjoitusta.

Nämä henkilökohtaiset muistot ovat nimittäin olleet etenkin paikallisia kiinnostavia, ja minusta on arvokasta saada ne tallennettua ja jaettua muutenkin kuin vain osina romaanejani. Osittain ne ovat myös yleispätevää historiatietoa, siis kiinnostavaa muillekin kuin hunsalalaisille ja pilpalalaisille. Niinpä kerron nyt Salmelan Raimon muistoja. Näitä saa jälleen kommentoida ja niiden herättämiä lisämuistoja jakaa kommenteissa. Olen muokannut tekstiä kirjalliseen muotoon, mutta en ole lisäillyt omiani. Tekstissä olen pyrkinyt säilyttämään Raimon oman äänen ja pientä puhekielisyyttä.
 
Tiet Pilpalassa: Talvella kulkeminen oli rajoitettua, oli niin huonoa se auraushomma. Junilla kyllä pääsi. Junalla oli oma aura, en tiedä että junilla olisi ollut vaikeuksia koskaan. Varma kulkuneuvo. Maanteillä oli vaikeampaa. Traktoreihin yrittivät jotain auraa laittaa, oli puuaura jota vedettiin traktorin perässä. 
Hevoslumiaura oli sitäkin ennen. Se oli semmoinen kolmio, jota hevonen veti, mutta ei sillä oikein kunnon uraa saanut aikaan.Tienpohja tamppaantui hevosten kavioiden alla kovaksi aikaa myöten. Mutta sitten kun keväällä alkoi pehmitä, tuli kelirikko eikä kulkemaan päässyt millään vehkeellä.

Kirkollekin kuljettiin täältä Läyliäisten kautta, se kun oli isompi tie. Erillistä kirkkotietä ei ollut.

Kuvassa Raimo Salmela laulaa veljensä Raulin säestyksellä Hunsalan työväentalolla.

Raimo jatkaa: Koulun mäellä tie on entisellään, mutta siitä se kurvasi Seppälän mäen alle ja mäki tuli vastaan. Se oli ihan vinkkelikäännös, viistosti kiersi mäkeä ylös. Siitä taas peltoa Talolaan, siitä yli aseman kulmalle oli pakko olla jonkunnäköinen tie, ja teki se Talolaan pihan läpi oikealta puolelta lenkin. Kyllä siitäkin pääsi. Haaraantui, kun Talolan mäestä laski. Oikealle meni Mikkolan taloon ja kurvi sillan pieleen. Toinen haara sitten Asemanmutkaan.

Tie oli karmea kun se nousi mäen alta oikealle. Vaikka se kulki viistosti  Hunsalan kyläkeskukseen, se oli silti aika jyrkkä, oli kuin seinä vastassa. Ei sitä pyörällä jaksanut ajaa.

(Kuva Pilpalan keskustasta 1960-luvulla, kuvaajan nimen lisään kunhan muistan sen.)

Mäellä oli sitten Seppälän vanha rakennus tai oikeastaan Läätän vanha pitkä talo. Arjan talon paikalla oli mökki, siinä asui Seppälän muonamies. Vinkkelikurvi oli siinäkin. Se oli se mäki taloa täys, 1920-luvulla niitä siirrettiin. 

Jalkapatikassa kuljettiin pitkiäkin matkoja. Veräjiä oli paljon. Ennen sotia oli paljon portteja, elukoita kulki ja laidunnettiin. Lehmät oli metsässä, lampaat ja siat pihassa aidattuna nurkissa.

Kaikki silloin hyödynnettiin, ei ollut joutomaata. Paimenia aiempina aikoina mukana, ei enää myöhemmin.

Portit olivat raskaita: ei silloin mukavuudelle laskettu, kaikki tehtiin vaikeimman kautta. Sama juttu kuin esimerkiksi heinäladoissa: oli pienet ovet ja navetassa lantaluukku puolentoista metrin korkeudella.

Uitto: Paljon oli uitoilla porukkaa, kortteereissa asuivat. Mutta pieniä olivat ne uittopurot täällä paikoitellen. Jos jäi tukki poikittain, tuli toppi.

Kiramolla nostettiin tukit radalle, suurin osa meni Lohjalle asti, eivät ne Karkkilaan jääneet. Tevännöltä ja Kerityltä ja koko vesistön alueelta tuli tukkeja. 


***

Marika jatkaa: Tukinuitosta minulla on myös kylällä asuneen Ritva Paavolaisen omia muisteluita, jotka hän on luovuttanut kyläyhdistyksen käyttöön. Uskoakseni voin julkaista nekin tässä blogissa. Pysykää siis kuulolla, jos asia kiinnostaa! Voit myös kirjautua blogin seuraajaksi Bloggerissa tai blogit.fi –sivustolla tai molemmissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!