19.4.24

Hieno viikko: hengen ja ruumiin kulttuuria

Viikkooni on mahtunut poikkeuksellisen paljon erilaisia tapahtumia ja tapaamisia. 
Lauantai-iltana kävimme Hyvinkäällä konsertissa. Näin ensimmäistä kertaa Hyvinkää-salin, mutta kerta jää tuskin viimeiseksi. Hieno rakennus, joskin konsertti oli melkoista puuroa eli akustiikka tai miksaus ei ainakaan meidän istumapaikoillemme ollut kunnossa. 

Mutta hei! Tätä kirjoittaessani hoksaan, että ehkä en sittenkään käynyt siellä ensimmäistä kertaa. Olikohan siellä Lassin tädin ja kummitädin Katri Lehdon kirjoittaman näytelmän esitys kerran kauan sitten, kun olin juuri muuttanut Lopelle? Näytelmäesitys oli samalla Katri-tädin 90-vuotisjuhla eli vuoden on täytynyt olla 2007. Näytelmä oli muistaakseni nimeltään Kuningas saapuu Kytäjälle. Saatan muistaa väärin nimen: nettitietojen mukaan hän on ainakin kirjoittanut näytelmän Kuninkaan eväät. 

Katri-täti syntyi tsaarinvallan aikaan Suomessa, siis syksyllä 1917. 
Hänen hautajaisistaan tulee ensi kuussa 13 vuotta eli ihan satavuotiaaksi hän ei elänyt.  

Ennen konserttia kävin Sari Rajalan kanssa ulkoiluttamassa koiria. 
Sari asuu Dastin kanssa meidän kylän toisella laidalla.

Maanantai-iltana oli Lopen opiston jooga kylätalolla. Ilta oli viimeinen siltä osin, että opettajamme muuttaa Tampereelle. Pari viimeistä kertaa joogaamme ilman häntä. Tarkoitus on silti kokoontua yhteen; ohjaus tulee netistä tallenteena. Vein opettajalle hillopurkin ja kortin, muutkin veivät kuka mitäkin kevätkauden päättymisen kunniaksi. 

Tiistaina oli Lopen opiston englannin kurssin viimeinen tapaaminen. Sniff! Ryhmä on ollut aivan ihana, olen todella mielikseni opettanut heitä tämän vuoden. Joulun aikaan kuitenkin päätin, etten jatka enää ensi vuonna. Kerroin sen osanottajille heti, mutta tiistaina siitä tuli uudelleen puhetta. Heidän suunnitelmansa siitä, miten he saavat minut sittenkin opettajakseen, olivat hilpeitä ja lämmittivät mieltä.

Villasukat olin saanut jo edellisellä kerralla. Voi että ne lämmittivät mieltä! Ja tietysti nyt jalkoja vielä pitkään.
Viimeisen kerran kunniaksi teimme tavallista enemmän erilaisia toiminnallisia harjoitteita. Jaoin kaikille myös "todistukset", siis sellaiset ihan epäviralliset, joissa kehuin heitä (rehellisesti, syystä) ja annoin numeroarvosanan, joka jokaisella oli kymppi. 
He ovat kaikki olleet ihan valtavan aktiivisia ja myönteisiä. He kertoivat itsekin oppineensa paljon lukuvuoden aikana, ja se on totta. Kyllä sellaisella ahkeruudella oppii!

Keskiviikkona pääsin Teams-palaveriin Timo Kiipan kanssa. Hän tekee muutaman muun kanssa kirjaa Kill Citystä, joka toimi Helsingin Kalliossa 1970-luvun lopussa, ja haastatteli minua muistoistani kirjaa varten. Olipa mukava juttutuokio! Harmi, etten etsinnöistäni huolimatta löytänyt tuon vuoden kalenteripäiväkirjaani, joten muistoni olivat niukkoja. Timon mielestä ne olivat kuitenkin arvokkaita.

Wikipedia kertoo Kill Citystä näin: "Kill City oli lempinimi puutalokorttelille, joka sijaitsi nykyisen Kuntatalon paikalla Helsingin Kalliossa eli korttelissa Ensi linja – Alppikatu – Toinen linja – Wallininkatu. Siellä toimi 1970-luvun lopussa aktiivinen punk- ja rockyhteisö, jossa olivat mukana muun muassa Ralf ÖrnMaukka PerusjätkäPete MalmiAndy McCoyMike MonroePelle MiljoonaTumppi Varonen ja WidowsPuutalot oli rakennettu vuonna 1897 Raajarikkoisten auttamisyhdistyksen ylläpitämää Raajarikkoisten työkoulua varten. Koulu muutti vuonna 1952 Ruskeasuolle. Koko kortteli purettiin vuonna 1980 Kuntatalon rakennustöiden tieltä.

Ennen purkamistaan Kill City paloi. Kill Cityn purkamisen jälkeen siellä ollut yhteisö siirtyi Lepakkoluolaan." 


Kill Cityä edelsi Freak Out Club, jonka kautta minäkin sinne menin. Jutustelussamme tuli esille, että Freak Out Club toimi jotenkin myös Hämeenlinnassa. Kysyin Lassilta, joka on Hämeenlinnasta, muistiko hän sitä. Kyllä! Tällainenkin yhtymäkohta menneisyyksissämme siis on, vaikkei ollut koskaan tullut puheeksi. Lassi oli käynyt joissain suunnittelukokouksissakin, ja kai jokin konserttikin järjestettiin. Toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. 

Keskiviikkoiltana osallistuin Karkkilassa Heikki Savolan vetämään kirjoittavien ihmisten kerhoon, joka on osa Ala-Emalin kulttuuriyhdistys Montun kulttuurityöpajojen sarjaa. Olipa hieno ilta! Mukana oli Heikin ja minun lisäksi viisi kirjoittajaa ja meillä oli antoisia keskusteluita. Sain myös todella innostavaa palautetta uuden kirjakäsikirjoitukseni alusta. 

Karkkilassahan tapahtuu paljon kaikkea mielenkiintoista kulttuurin saralla. Rautapäivien yhteydessä 14.6. Heikki Savola järjestää jälleen Pienet kustantamot, suuret kirjat -kirjamessut, joille minäkin olen kirjoineni menossa.

Torstai-iltana oli toisen Lopen opiston kurssini eli kirjoittajakurssin päätösilta. Aiheeksi olin jättänyt runot. Ensin puhuin vähän kaunokirjallisuuden lajeista ja sitten kirjasin ylös osanottajien ajatuksia siitä, mikä on runo. Runon ominaisuuksia tuli listaan paljon, mutta mikään niistä ei kata kaikkia runouden lajeja. Runous voi olla niin paljon! Kattavinta on todeta kuten sanataideyhdistys Rapinan kurssilla opin: "Runo on sanoja peräkkäin". 

Runojen lisäksi kirjoitimme toisillemme suosituksia hyvistä kirjoista ja tv- ja radio-ohjelmista. Tänään olen sitten kirjoittanut suositukset puhtaaksi ja lähettänyt ne osanottajille. 

Kaikki tämän vuoden kurssini ovat olleet kunnantalon kokoushuoneessa, joka on minusta sopiva paikka tällaisille pienille ryhmille. Kurjaa siellä on liitutaulun puute. Edes kunnollista fläppitaulua ei ole, vain etuseinässä kiinteänä oleva pieni taulu, johon on tosi hankala kirjoittaa (ja joka on liian kaukana osanottajista, jotta he näkisivät sen kunnolla). Tämä siis selityksenä sille, että kuvassa näkyvä teksti on niin rumaa ja epäsiistiä. 

Tämän blogitekstin alussa mainitsin Katri Lehdon. Ja koska on synkronisaatio, sain eilen eräältä kurssilaiselta takaisin hänellä lainassa olleen Katri Lehdon kirjan Kytäjän mamselli.  
Lassilla oli samaan aikaan oma kurssinsa koulukeskuksen teknisen työn luokassa. 
Hän opettaa ikkunaentisöintiä. Sielläkin on tosi innokkaita kurssilaisia. 
Menin sinne jutustelemaan ja odottelemaan Lassia.

Kotona korkkasin viinipullon päättyneen opistovuoden kunniaksi. 
Tosin onhan minulla vielä tarjolla kaksikin kurssia, mutta ne ovat lyhytkursseja ja tuskin edes toteutuvat. Toinen on ruotsin kurssi Svenska i praktik ja toinen Kielenhuollon pikakertaus. 
Kumpikaan ei ihmisiä kiinnosta, ei ruotsin eikä suomen opiskelu. 
Siitä voisin tietysti marmattaa pitkäänkin, mutta enpä viitsi. 

Viinipullon korkkaaminen lukuvuoden päätteeksi on vanha perinteeni, mutta saattaa olla, että tein sen nyt viimeistä kertaa. Ensi lukuvuodelle olen lupautunut vetämään vain englannin pikakertauksen (kaksi viikonloppua) ja kirjailijavierailut Lopella ja Hausjärvellä. 

Yleensä kevätjuhlaviini on ollut jokin raikas valko- tai kuohuviini, mutta tähän kylmyyteen sopi punaviini. Hrr. Tänään on ollut pakkaspäivä. 

Aamulenkillä oli helppo kävellä märilläkin paikoilla, kun maa oli jäässä. Iltapäivällä sain houkuteltua Lassin mukaan uudelle lenkille, ja Tikkikin lähti. Yleensä me käymme kaksin Pepin kanssa. 

Tikki tekee mitä tahansa ruoan ja namipalojen eteen. 
Lassin viikkoon on kuulunut puutarhatöitä ja puuhommia. Hänellä on ollut seuranaan ja apunaan vanha ystävämme Hannu. Mukavaa, että Hannu taas tuli muutamaksi päiväksi. 

Huomenna aion raahata Lassin Karkkilan työväenopiston kevätjuhlaan, jossa tarjolla on musiikkia, runoja ja teatteria. Sitä ennen käymme varmaankin uimassa, kuntosalilla ja syömässä. Ne kruunaavat tämän hienon, kulttuuripainotteisen viikon. 

4 kommenttia:

  1. Unelmikko19.4.24

    On Sinulla ollut kiireinen viikko ja varmaan mielenkiintoinenkin. Nyt kesästä nauttimaan omine rientoineen. 👍❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer19.4.24

      Voi kiitos, Unelmikko! <3

      Poista
  2. Minna19.4.24

    Todella kivalla tavalla vilkas viikko! Harmillista, jos kurssisi eivät toteudu. Molemmat ovat ihan varmasti tarpeellisia monelle meistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika Tudeer20.4.24

      Olen samaa mieltä. Mutta hei, oletko sinä Minna Ka, Ke, R-S vai kenties ihan joku muu?

      Poista

Ilahdun kommenteista!