Muistoja Hunsalasta, Karkkilasta ja Länsi-Lopelta

Syksyllä meillä Solstrandissa kävi kiinnostavia vieraita. Äsken siivotessa löysin muistiinpanot tuolta vierailulta. En ollutkaan ehtinyt niitä heti kirjoittaa puhtaaksi, ja sitten asia oli unohtunut. Nyt kirjoitan, mitä Aniitta Haapanen ja Eliisa Lintukorpi jutustelivat käydessään. 

Molemmat olivat lukeneet kirjani Ida, yhteiskoululainen, ja kirjasta riitti juteltavaa. Vuonna 1947 syntynyt Aniitta oli käynyt itsekin Karkkilan yhteiskoulua ja ollut vielä kahden kirjassa esiintyvän opettajan opetettavana 1950-1960-luvulla (kirjahan sijoittuu vuoteen 1926-1927). Kirja toi tietysti Aniittalle paljon muistoja mieleen. 

Aniittan isoisällä oli tässä Hunsalassa Suutarintiellä suutarinverstas - siis siinä, mistä Ida kirjassa pyörällään polki ohi. Vieressä oli Aniittan lapsuudessa kauppa, Idan aikaan ei vielä ollut. 

"Junalla kuljimme mökille. Kyllä junamatka oli juuri sellainen, kuin kirjassa kuvataan", Aniitta sanoi. 

Junaliikenne lakkautettiin ja raiteet purettiin 1960-luvulla.  

"Pappa, Otto Selim Koskinen, oli sosiaalinen ja kova puhumaan. Kun hän meni asemalle, kaikki lapset huusivat, että Koskinen tulee!"

Aniittan isä Paavo Oksanen lähti Högforsille ja sieltä postille töihin. Paavo oli hevosmies nuorena ja sodassa. Hevosten huono kohtelu oli Paavolle rankka asia, myötätunto hevosia kohtaan heräsi hänellä voimakkaana sota-aikaan. 

Paavo haki postin kärryillä junalta. Kun arvopostia haettiin, piti olla pistooli mukana. "Se rosvo Sorjonen oli ryöstänyt posteja, hänethän sitten pidätettiin Karkkilassa ladosta."

Kyseessä oli siis Hilarius Sorjonen, joka Wikipedian mukaan "varttui Lieksassa kunnan hoidokkina veljensä Viktorin kanssa eräässä maatalossa, jossa heitä kohdeltiin huonosti. Hän oli jonkin aikaa rakennustöissäkin, mutta siirtyi sitten tekemään rikoksia. Sorjonen teki monia aseistettuja ryöstöjä ja karkasi usein vankiloista." "Hilarius Sorjonen ampui itsensä huhtikuussa 1954, kun hänen Ul. Pyhäjärven, eli nykyisen Karkkilan, Ahmoolla sijainnut piilopaikkana pitämänsä lato joutui poliisien piirittämäksi."

Aniittan isän veli asui Tevännön vastarannalla. "Tyyne Oksanen souti meidät vastarannalta, kun tulimme bussilla. Oltiin Hunsalan mökillä Suutarintiellä. Uin Hunsalanjoessa, serkulle ja kaverille ei kelvannut se uimapaikka, piti mennä hiekkarannalle. Ilmeisesti se Tevännön ranta kelpasi. Muistan sellaisen valkoisen huvilan, sieltä mies tuli kieltämään, että ei siinä saa uida, menee hiekka ja vesi sekaisin."

"Erkki Oksasen äidin isä omisti paljon maata Tevännön rannassa, mutta antoi Työväenyhdistyksen arpajaisiin palkinnoksi kaksi palstaa. Erkillä ja Einolla oli omat rannat, Tyynellä oma mökki."

"Papalla oli taloudenhoitaja, neiti Linderberg. Häntä piti kutsua niin, pappakin kutsui aina neiti Linderbergiksi. Ensin pappa oli asunut Topenolla, silloin hän kiersi taloissa tekemässä kenkiä. Alina-vaimo oli ollut naimisissa Mäkisen kanssa, joka kuoli noin vuonna 1918."

"Äiti kertoi, että kun sota päättyi, pappa oli suutarina Topenolla. Hänet oli sitten viety jonnekin ammuttavaksi, mutta ison talon emäntä oli mennyt puhumaan, että ei sitä voi ampua, kuka sitten kengät tekee?"

Eliisa Lintukorpi kasvoi Vojakkalassa Pääjärven kulmalla Tervalammin talossa. Hän on käynyt yhteiskoulunsa Lopella ja lukion Forssassa, eli hän ole käynyt Karkkilan yhteiskoulua. Silti hän kertoi Aniittan tapaan nauttineensa Ida, yhteiskoululaisen lukemisesta. "Teksti oli mukaansatempaavaa ja mukavaa. Pääsi aikaan, jota ei ole itse elänyt, ja kirjassa oli paljon ihan sellaistakin, mitä en ollut tiennyt", Eliisa sanoi. 

Eliisa muisteli Räyskälän ja muun Länsi-Lopen asioita. Oli kapinapäällikkö Mustalais-Svante, joka oli Lintukorvessa 1918 ja ammuttiin Pyhälammilla. Oli Jalmari Sandberg, joka häädettiin Lintukorvesta 1938. Lehdessä oli otsikko "Ruma häätö Lintukorvessa". 

"Hanna-vaimo oli vankileirillä kahden pienen lapsen kanssa. Rautatieyhtiö kai heidät hääti, en ole varma. Kostoa se oli. Sandbergit lähtivät sitten Topenolle ja sieltä Riihimäelle, Jalmari oli vasemmiston valtuutettunakin."

Aniitta Haapanen lahjoitti Hunsalanmäkeä esittävän vanhan taulun Hunsalan työväentalolle. "Isän siskon eli Lyyli Oksasen, sittemmin Lyyli Katajan poika Paavo Kataja kiersi myymässä tauluja. Hän oli saanut tämän ja maalautti myös öljyvärimaalauksen tästä. Se oli välillä meidänkin seinällä, mutta sitten hän haki sen pois ja varmaan myi."

Aniitta pohtii, mahtaako kyseinen maalaus yhä olla jonkun seinällä. Todennäköistä on, että se olisi kiinnostanut nimenomaan hunsalalaisia. 

"Saksalan vanhaisäntä kävi aina meillä Karkkilassa kahvilla, kun kävi torilla. Meillä oli Huvilakadun ensimmäinen talo. Ne Huvilakadun talot rakennettiin Närön pellolle. Se oli meillä pitkään kesäpaikkana, mutta myin sen sitten lopulta, kun mies kuoli enkä yksin voinut pitää", Aniitta kertoi.

Aniitta lähti itse pois Karkkilasta ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Hunsalan mökin osti hänen äidiltään ja isältään "musiikkimajuri Parantainen". 

***

Aniittan lahjoittama taulu on tarkoitus kehystyttää ja sijoittaa Hunsalan työväentalon seinälle. Emme ole pitäneet asialla kiirettä, sillä talvisaikaan työväentalo on kylmillään ja käyttämättä. Ensi kesänä jälleen on useita isojakin tilaisuuksia siellä, joten kuva pääsee ihailtavaksi. 

Ensimmäisessä kuvassa on tuo taulu. Otin kuvan siitä hätäisesti kännykällä, pahoittelen huonoa laatua. Jälkimmäisessä kuvassa on Pietilän linjuri Hyrryn mäellä heinäkuussa 1946. Kuva on Heikki Laineen kokoelmasta ja julkaistu Kolmen kylän kirjassa.  

Tekstin on tarkastanut ja hyväksynyt Eliisa Lintukorpi. Korjauksia tai täsmennyksiä tekstiin saattaa vielä tulla, kun myös Aniitta Haapanen saa sen luettavakseen. Kenties muillakin viriää muistoja tekstin myötä; kirjoitan niitä mielelläni ylös joko tähän päivitykseen tai omiin julkaisuihin, joten kommentoi rohkeasti! (Oman nimensä voi lisätä kommentin loppuun, ellei tahdo kirjautua Bloggeriin kommentoidessaan.)