Tämä on juhannuskalenterikisamme viides eli keskiviikon luukku.
Ehei, et päässyt niin vähällä! Nyt ei kysytä, mikä kasvi kuvassa on.
Sehän on tietysti mäkitervakko eli tervakukka. Niitä on pihassamme runsaasti ja pidämme niistä kovasti.
Kysytään monimutkaisempaa.
Lassi muutti Solstrandiin vuonna 2003, minä tulin kolme vuotta myöhemmin. Solstrand oli aiemmin leirikeskus noin 40 vuoden ajan, ja täällä oli kuulemma kovin hieno puutarha. Sen peruja olemme sitten vuosien ajan saaneet taistella erilaisia vieraslajeja vastaan.
Kysymys kuuluu:
Mitä vieraslajeja olemme joutuneet kitkemään Solstrandin pihasta ja puutarhasta?
Kaikki vieraslajithan eivät ole erityisen haitallisia, mutta moni on ja niiden torjuntaan on nyt herätty laajemmaltikin. Jako vieraslajeihin ja haitallisiin vieraslajeihin on pitkälti määrittelykysymys, joten tämän luukun vastausten pisteytyskin saattaa olla hankalaa. Mutta annan pisteitä sen mukaan, montako vieraslajiksi luokiteltua kasvia vastauksessa on - jos ne tosiaan löytyvät tai ovat löytyneet meidän pihaltamme. Ylenpalttisista vääristä heitoista voi vastaavasti menettää pisteitä.
Rohkeasti vain - kaikki vastaajat saavat vähintään neljäsosapisteen!
Ja muista taas oma nimesi vastauksen perään, ellet ole kirjautunut (ei tarvitse olla).
Bonuskysymys:
Millä erikoisella nimellä Mikko Ranta-Huitin äiti kutsui mäkitervakkoa?
Saattaa olla, että nimitys on laajemminkin tuttu, itse en ole sitä muualta kuullut.
Jos tiedät tai jos itse keksit erityisen hauskan tai kuvaavan nimen mäkitervakolle,
saat ylimääräisen pisteen.
PS:
Jos haluat lukea lisää vieraslajitorjunnasta, jota olen tehnyt, ja ajatuksiani siitä, ainakin yksi kirjoitus löytyy tunnisteella Jättipalsami tästä blogista. Kirjoitus on muistaakseni vuodelta 2022, joten kannattaa käyttää hakutoimintoa.
Haku löytyy tuosta yläreunan suurennuslasi kuvasta. Klikkaa sitä ja kirjoita haluamasi sana.
VastaaPoistaKomealupiini
VastaaPoistaPiiskut
Kurttulehtiruusu
Valkokarhunköynnös
Bonus: Kristuksen sandaalinnauhat.
Meilläpäin tervaheinä.
Kaarina
Jättipalsami, kurtturuusu,lupiini,siperianpihta,viitapihlaja-angervo,piiskut ja valkokarhunköynnös. Mäkitervakko on eri kasvi kuin tervaheinä. Meillä ei kasva mäkitervakkoa niin arvataan tahmakukka nimitystä.
VastaaPoistajättiputki
VastaaPoistakurttulehtiruusu
lupiini
Orapihlaja
Valkokarhunköynnös (elämänlanka)
Bonus: tervanunnu, tervaheinä
Kurttulehtiruusu, lupiini bonus:tahma terve
VastaaPoistaViitapihlaja-angervo, lupiini, karhunköynnös, jättilupiini ja rikkakananhirssi. 🌸 Outi
VastaaPoistaNyt menee minun osaamisalueen ulkopuolelle. Vieraslajeista tiedän vain lupiinin, valkohäntäpeuran ja kyttyrälohen. Kaikki ovat rasittavia, mutta koska peuroja eikä lohia kitketä, niin sanon sitten, että lupiineja.
VastaaPoistaOlli A. Karikorpi
Jättipalsamia ja lupiinia sekä elämänlanka, kurtturuusua. Tiia
VastaaPoistaVieraslajit: Lupiini, kurtturuusu, jättipalsami, kanadanpiisku.. ja valkosin kukin kukkiva köynnös jola kietoutuu kaikkeen ja tukahduttaa kaiken.(en muista nimeä)
VastaaPoistaBonus:tervakukka
t.Hele
Lisään jättipalsamin listaan koska se tuossa selvästi syötettiin lapaan.😁🙃 T.Hele
VastaaPoistaJälleen kävi niin, että Kaarina veti täyden pisteen ja vielä plussankin päälle. Lupiinia on meillä torjuttu yli 18 vuotta, kurtturuususta on päästy suurin piirtein eroon. Valkokarhunköynnöstä ei ole enää viime vuosina näkynyt. Tarhapiiskujen kitkentä jatkuu. Jättipalsamia on pihassa ollut vain mädättymässä kerran, siis tuotuna, ei onneksi kasvavana, joskaan en siitä olisi kovin huolissani vaikka sitä olisikin. Se on niin helppo torjua. Ja muita haitallisia vieraslajeja ei ole myöskään ollut. Orapihlaja ei sellaiseksi lasketa, vaikka se on vihoviimeinen riesa ja sen kitkentä ja katkonta jatkuu yhä.
VastaaPoista