Elokuu (sikermä)

Vasta nyt ehdin edes vilkaista muistiinpanojani ja harjoitustöitäni viime viikon kirjoituskurssilta. Onpa niitä paljon! Sivukaupalla tiheään kirjoitettua tekstiä: kirjoittamisen ja kirjallisuuden teoriaa, kirjasuosituksia, kirjoitusvinkkejä, ohjeita ja kannustusta, monenlaisia harjoitustehtäviä. Minulla kuluu viikko niiden läpikäymiseen, etenkin kun osan teksteistä tahdon kirjoittaa itselleni uudelleen talteen, kenties käytettäväksi.

Runoja en ole koskaan kirjoittanut – no, joitain laulunsanoja toki, ja keväällä osallistuin lyhyelle runokurssille. Nuorempana luin runoja, mutta olen aina kokenut, että runojen kirjoittaminen ei ole minun alaani.

Nyt kuitenkin aiheena kurssilla olivat kaiken muun ohella myös runot. Niinpä minulta syntyi sikermä elokuulle. Julkaisen sen tässä saman tien. Toivon lukijoiden ymmärtävän, että nämä ovat hetkessä syntyneitä ja hiomattomia. Oikeastaan nämä ovat vain kehys kuvilleni, jotka halusin jakaa. 

Elokuu (sikermä)

Syyskyntöjä odottava pelto

                      höyryää aamun auringossa.

Kurjet kerääntyvät ja alkavat

                      suunnitella lähtöä.

Minä en heitä estele.

Otan mallia. 

Katkoin ruttoisista perunoista varret.

Se on tuttua työtä, vuosi vuodelta tutumpaa.

Mustuneiden perunanvarsien tuoksu pistelee.

Kyllä minä jaksan. 

Elokuussa lomalaiset palaavat kaupunkiin

Kadut ovat yhä kuumat, mutta ihmisillä

                      on taas kiire

En mahdu sekaan.

Kyyhkyset huhuilevat kaupungissa

                      kuten kotona maalla.

On turha luulla, että lintujen äänet

                      olisivat maalaisten etuoikeus.

Ei kaupunkikaan 

ole onnistunut

 omimaan

                      moottorien ääniä vain itselleen.

Vaikka luoja tietää,

                      miten sitä toivoisinkaan.