Eilen opin, miten sidotaan lyhteet.
Ei se hirveän vaikeaa ollutkaan.
Aulis Ansalehto näytti ensin mallia, ja sitten me katsojat saimme kokeilla itse.
Lopuksi kokosimme lyhteentekeleemme kuhilaaksi museon pihaan.
Lopella vietetään Loppi-viikkoa, ja perinteisesti torstaisin on museolla työnäytös, sen jälkeen kukanlasku Sakari Pälsin haudalle ja sitten iltahartaus vanhassa kirkossa eli Santa Pirjossa.
Työnäytöksen ja seppeleenlaskun välissä ehdimme käydä läheisellä pellolla, jonne Jorma Kilpiäinen on tänä vuonna istuttanut kukkia. Hän tuli itse paikalle ja antoi luvan kerätä kimppuja.
Ja me naisethan keräsimme! Jorma otti meistä yhteiskuvan.
Kuvassa vasemmalla minä, sitten Maiju Tela, Marja Ukkola, Eeva Sahari ja Suvi Louhelainen. Kaikki ovat Loppi-seuran jäseniä, minä sihteeri ja Eeva puheenjohtaja.
Keräsin ison kimpun. Tarkoitukseni on viedä se tänä iltana Syrjään.
Siellä on Syrjä soi -konsertti, joka tällä kertaa on myös Loppi-viikon päätösjuhla.
Loppi-seura laskee perinteisesti kukat suuresti kunnioitetun Sakari Pälsin haudalle, niin nytkin.
Vuonna 1965 kuollut Pälsi oli itse toivonut tulevansa haudatuksi Lopen vanhankirkonmäelle,
ja hänen toiveensa toteutettiin.
Pälsin Fallesmannin Arvo -kirjat sijoittuvat Lopelle, jossa Pälsi syntyi vuonna 1882 Sajaniemessä. Hänellä on myös mainio kuvaus kirkossakäynnistä ja pikkupojista, jotka eivät tietenkään jaksaneet istua hiljaa kirkonmenojen aikaa. Eläydyin kovasti pikku Sakarin kirkkomuistoihin, mutta eipä kyseessä tainnutkaan olla tämä 1600-luvulta peräisin oleva kirkko. Uusi kirkko nimittäin rakennettiin vuosina 1885-1887. Se tosin paloi vuonna 1914, mutta Pälsin muistot ovat ihan 1900-luvun alkuvuosilta, joten uudessa kirkossa he toki tuolloin kävivät.
Me istuimme hiljaa, paitsi tietysti veisasimme koreasti aina välillä. Jos virret olisivat vielä olleet vanhoja ja perinteisiä, niin olisin vielä paremmin osannut eläytyä 1900-luvun alun tunnelmaan.
Uusi kirkko otettiin tulipalon jälkeen käyttöön vuonna 1921. Ensi viikolla (7.8.) ilmestyy äänikirjani, jossa eletään vuotta 1923. Joulukirkossa käydään uudessa kirkossa ja Iita ihailee vasta perustetun kirkkokuoron laulua. Kirkossahan kaikkien piti käydä ainakin jouluna, vaikka olisikin asunut kaukana Pilpalassa kuten Iita. Ja uuteen kirkkoon mahtuivat kaikki.
Vanhan kirkon kuvasin kesäkuussa alhaalta museon pihalta.
Museo on tänä kesänä saanut paljon uusia kävijöitä. Eilenkin kävi kolmattakymmentä henkeä, muun muassa suurehko seurue bolivialaisia. Lopen kotiseutumuseossa kannattaa tosiaan käydä, pääsymaksukin on vain euron aikuisilta ja lapsilta siitä puolet.
Ja se äänikirja? No, sen nimi on Lähteen rannalla elämä (kuten esikoisenikin, johon se perustuu, vaikka onkin eri teos) ja sen löytänee kaikista äänikirjapalveluista, ainakin Storytelilta ja BookBeatista. Jos et ole vielä äänikirjapalveluiden asiakas, voit ottaa kokeilujakson ihan ilmaiseksi.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!