Syysaamu oli sumuinen.
Yöllä oli ollut kylmää. Kaikki tuntui kuitenkin selviytyneen hyvin: kurpitsat, kesäkurpitsat, daaliat, mansikkakoisot, salaatit, mangoldit - kaikki olivat kunnossa. Juureksille ei tietenkään ollut käynyt mitenkään, ne saavat olla maassa vielä pitkään.
Viikonloppuna kävi helsinkiläisvieraita. Käytiin kahteen otteeseen metsissä, poimittiin kantarelleja, suppilovahveroita, puolukoita, limanuljaskoja. Kotipihalla poimittiin myös omenia. Grilliin pääsi kesäkurpitsaa, tomaatteja, kurkkua, munakoisoa ja sipulia.
Tänään on chilien aika. Olin jo eilen pilkkonut neljää eri lajiketta ja laittanut ne kuivuriin. Nyt jauhoin ne vielä pienemmiksi ja sekoitin pieniin purkkeihin. Chilimixissä on Sugar Rushia, Apassia, Red Stripeya ja Lemon Dropia.
Lassi pilkkoo nyt Lemon Dropeja ja säilöö ne liemeen.
Tomaatit ovat eri väreissään niin kauniita, että niitä tekee mieli aina kuvata.
Tästä kuvasta tuli nyt epätarkka, mutta en mene kuvaamaan uudelleen.
Nämä syksyiset ei-mitään sisältävät päivitykset ovat minulla runsaita. Nautin syksystä ja sen väriloistosta, kaikesta sadonkorjuun ja maisemien hienoudesta, ja tahdon kuvata niitä. Oikeasti minun pitäisi kirjoittaa, ei kuvata ja blogata. Kolme deadlinea (kalmanviivaa?) lähestyy.
Toivottavasti joku muukin nauttii kuvista.
Ihania kuvia. Kuva purosta on kuin maisemataulu. Syksyssä parasta onkin värien runsaus, jopa harmaan sävyt näyttävät kauniilta. Ja miten ihanaa, että suurta osaa syksyn ihanista , runsaista, rehevistä väreistä voi myös syödä.
VastaaPoistaKommentoija on Kaarina
Poista