Tässä kuvassa Peppi poseeraa viattomasti omenapuun alla.
En viitsinyt jakaa aloituskuvana noita asiaan varsinaisesti liittyviä kuvia.
Saunasta palattuamme viinirypälerasia ei enää ollut keittiössä korkealla pöydällä, missä se oli ollut.
Rasia löytyi lattialta ja siinä oli jäljellä enää muutama rypäle.
Lassi oli lähdössä Lopelle pitämään luentoa vanhojen talojen kunnostuksesta ja ylläpidosta. Laittauduin pikapikaa kyytiin. Onneksi likimain vastapäätä Lopen kunnantaloa on uusi eläinlääkäriasema, Lopen eläinklinikka. Käskin Lassin ajaa sen pihaan ja lupasin hakea hänet myöhemmin.
Viinirypäleethän ovat koirille myrkyllisiä. Syytä ei tarkkaan ottaen tiedetä, ei myöskään vaarallista annostusta - tai siis turvallista rajaa. Vähäinenkin määrä saattaa aiheuttaa pysyvän munuaisvaurion.
Nykyisin koiran oksettaminen tapahtuu silmiin laitettavilla tipoilla. Peppi painaa 9,5 kiloa, joten sille riitti kaksi tippaa. Jäimme odottelemaan oksennusta.
Minullahan on ollut koiria yli puoli vuosisataa, mutta muistaakseni vain kerran aiemmin olen joutunut oksennuttamaan koiraa. Silloin se tapahtui itse kotosalla suolalla. Tämä oli kyllä tavallaan vaivattomampi tapa.
Lopen Eläinklinikalla on ystävällinen ja osaava kohtelu ja hoito.
Kului kymmenisen minuuttia, ja ensimmäiset hedelmäsalaatit olivat hoitohuoneen lattialla.
Viinirypäleet olivat isoja ja kokonaisia, siis ne eivät olleet ehtineet vielä sulaa, eikä Peppi ilmeisesti ollut juurikaan purrut niitä vaan oli nielaissut ne kokonaisina. Onneksi.
Hetken kuluttua tuli kaksi oksennusta lisää, ja niissä osa oli jo sulanuttakin. Hoitaja tuli antamaan pahoinvointipiikin eli eräänlaisen vasta-aineen tuolle oksetusaineelle. Sen jälkeen tuli vain vähän limaa, mutta Peppi oli pian entisellään.
Viinirypäleitä oli siis runsaasti. On erittäin todennäköistä, että ilman tehokasta ja nopeaa oksettamista eli eläinlääkärikäyntiä vauriot olisivat olleet selvät, kenties kohtalokkaat.
Ilmaista se ei tietenkään ollut, ja lisäksi tuli ylimääräinen ajokeikka kirkonkylälle. Maksua odotellessamme Peppi oli huomaamattani järsimässä talutintaan poikki. Onneksi huomasin sen ennen kuin talutin oli kahdessa osassa. Sillä olikin myös ihan uudet valjaat yllään. Edelliset se oli järsinyt rikki.
Pelotti myös ajaa takaisin kotiin yksin Peppi kyydissä, sillä se ei ole tottunut autoiluun. Yleensä Lassi ajaa ja minä pitelen koiria, kun jonnekin - yleensä lähinnä eläinlääkärille rokotukseen tai hammashoitoon - on pitänyt matkustaa. Onneksi autossa oli kuitenkin turvavyölenkki koiraa varten, ja viritin sen sopivalle pituudelle niin, ettei Peppi ylettynyt hyppäämään päälleni.
Ajoin rauhallisesti ja muutaman kilometrin jälkeen Peppikin tuntui rauhoittuvan takapenkille. Olin turvallisin mielin, kun tiesin että turvavyölenkki pitää sen paikallaan.
Kotipihaan saavuttuamme Peppi hyppäsi etupenkille. Se oli siis kaikessa rauhallisuudessaan järsinyt turvavyönsä katki.
Peppi onkin erikoistunut valjaiden, remmien ja kaulapantojen pureskeluun. Nopeimmillaan se on päässyt järsimään kaulapannan rikki jo ennen kuin sitä on ehditty irrottaa myyntipakkauksesta. Toki Pepille maistuvat myös puruluut. Ostin niitä nyt eläinlääkäriasemalta, niissä on kuulemma loppilaisen hirven nahkoja. Ostan edelleen myös halpakauppojen puruluita, sen verran hinnakkaita nuo kotimaiset ovat. Vaikka ovathan ne sentään halvempia kuin uudet valjaat, remmit ja turvavyöt.
Onneksi Peppi selvisi kanssas säikähdyksellä. Koirujen tekoset on kyllä arvaamattomia ja joskus tulee hätä yks kaks. Ruska pienenä retuutti jotain nallea ja söi siltä kaksi lasi /metallisilmää. Silloin oksennutin sen suolalla lääkärin ohjeen mukaan. Mutta kyllä pelotti, miten siinä käy. Ihana kun täällä kylällä on eläinlääkäri, niin hyviä kokemuksia on monilla, minulla ja tyttärelläkin. Mukavaa viikonloppua koirujen kera sinne Pilpalan suunnille !
VastaaPoista