Storytel Awards on Pohjoismaiden suurin äänikirjapalkinto. Kilpailu järjestetään parhaillaan kuudetta kertaa. Palkintogaala on maaliskuussa. Palkinnot jaetaan viidessä kategoriassa, joista itseäni nyt sattuneesta syystä kiinnostaa eniten kaunokirjallisuus.
Ensin Storytel oli poiminut eniten kuunnellut ja parhaat arviot saaneet äänikirjat viime vuonna ilmestyneistä kirjoista. Tämän jälkeen ilmeisesti kustantajat olivat saaneet sanoa sanansa asiaan. Sen jälkeen julkaistiin kaksikymmentä ehdokasta kustakin sarjasta. Nyt yleisöllä on mahdollisuus äänestää näistä suosikkiaan. Viisi eniten ääniä saanutta pääsee jatkoon, ja niistä voittajan valitsee kolmihenkinen tuomariraati.
Minun kirjani Lähteen rannalla elämä on yksi kaunokirjallisuussarjan ehdokkaista.
Ehdokkuus oli itselleni täysi yllätys.
On aivan huikeaa päästä mukaan tuollaiseen joukkoon. Tässä ehdokkaiksi valikoituneet:
Anna Stuart: Auschwitzin kadonneet lapset
Gabrielle Zevin: Huomenna, huomenna ja huomenna
Tommi Kinnunen: Kaarna
Miika Nousiainen: Ratakierros
Glendy Vanderah: Valoa lehtien lomasta
Ann Napolitano: Kaunokaisia
Moa Herngren: Ruotsalainen avioero
Virpi Vainio: Petsamon enkeli
Enni Mustonen: Kartanonrouva
Pajtim Statovci: Lehmä synnyttää yöllä
Päivi Alasalmi: Meren ja veren liitto
Anna Sundbeck-Klav: Herta
Juha Itkonen: Sivuraide
Sarah Lark: Tulikukkien aika
Merja Mäki: Itki toisenkin
Hanna-Riikka Kuisma: Korvaushoito
Kaj Korkea-aho: Äitiä etsimässä
Jenna Kostet: Punainen noita
Heikki Aittokoski: Kunnon kansalainen
Marika Tudeer: Lähteen rannalla elämä
Kirjailijajoukossa on siis sekä koti- että ulkomaisia, sekä tunnettuja nimiä että aloittelevia.
Suurten kustantamoiden nimistä monia on mainostettu paljonkin sekä aiemmin että nyt kilpailun julistamisen jälkeen. Eipä taida pienten kustantamoiden ehdokkailla olla paljon mahdollisuuksia. Mutta pelkkä nimetyksi tuleminen on tietysti suuri saavutus ja mahdollisuus.
Viime vuoden voittaja oli Ida Turpeisen Elolliset. Ansaitusti!
Ajattelin tehdä listan omista veikkauksistani. Mitkähän viisi tulevat valituiksi jatkoon eli tuomariraadin kuunneltaviksi? Olen osan noista kirjoista kuunnellut, osaa olen yrittänyt, mutta on jäänyt kesken. Nyt kuuntelin kaikkia ainakin vähän.
Mutta enhän minä niistä pysty viittä valitsemaan. Enkä tiedä, julkistetaanko edes niitä viittä vaiko vain voittaja. Arvaus voittajasta minulla on, mutta en tietenkään sitäkään sano.
Äänestys on joka tapauksessa auki helmikuun 3. päivään asti. Äänestäminen on kaikille avointa, ilmaista ja helppoa. Storytelin sivuilla on luettelo kaikista ehdokkaista ja linkit niihin. Tässä on suora linkki sivustolle:
Meille kaikille ehdokkaille on varmaan lähetetty Äänestä minua! -kuvake. Enhän minä sellaista kehtaa sen laajemmin jakaa, mutta laitetaan nyt tähän näytille:
Olisi myös aivan huikeaa päästä palkintogaalaan Helsinkiin.
Mutta pelkästään ehdokkaaksi pääseminen on hykerryttävän hieno juttu.
Erityisesti toivon, että kirjaani kuunneltaisiin.
Joko sinä kuuntelit Lähteen rannalla elämän?
Tämän blogin aloituskuvaksi valikoitui kuva Ilmari Huitin maalauksesta, jossa on talvinen Hunsalanmäki. Se liittyy kirjaani läheisesti. Jatko-osassa nähdään myös itse taiteilija Huitti.
Tällä viikolla lähetin jatko-osan käsikirjoituksen eteenpäin.
Se ilmestyy kesäkuussa nimellä Pilven varjot vaeltavat.
Kuuntele sitten sekin.
PS: Kaikki eivät pidä äänikirjoista. Ymmärrän sen ihan hyvin.
Voi tuon kirjan lainata kirjastosta tai tilata kirjakaupastakin.
Tosin kirjastoissa se näkyy olevan lainassa lähes koko ajan, mutta voihan sen varata.
Onnea kisaan, joka tuo toivottavasti kirjoille uusia ystäviä! Hieno saavutus, kirjoja ilmestyy niin paljon!
VastaaPoistaMinäkin koetan kuunnella mahdollisimman monta ennen helmikuuta, ainakin osan.
Jatkoakin sinulta jo tiedossa, hyvä, hyvä, odotan....😊
Ihanaa saada kommentteja! Vinkkaan vielä, että jos ei ole kirjautunut tänne Bloggeriin, voi nimensä laittaa vaikkapa viestin perään. Tietysti voi ihan hyvin kirjoittaa anonyymistikin, jos tahtoo. Terveisin Marika
VastaaPoistaÄänestetty Marika, lämminhenkinen tarina, jossa ihmiset ja ympäristö elävät silmien edessä.
VastaaPoistaTäältä yksi ääni lisää.
VastaaPoista