Kun olin alle viisitoistavuotias yhteiskoululainen, ihailin Etelä-Helsingissä jugendhuviloiden muurien välissä kasvavia sammalia ja mehikasveja. Ne jäivät elävästi mieleeni.
Nyt meillä on niitä paljon puutarhassa.
Mehikasvit leviävät palloillaan hyvin, mutten raaski niitä poistaa edes sieltä, missä ne ovat tiellä.
En edes tiedä, mikä lukuisista mehikasvilajeista on kyseessä. Otaksun, että pihassamme on useita lajeja ja niiden risteymiä. Eniten niitä on kiviportailla.
Mutta eivät ne ole ainoita kasveja, jotka ovat tiellä kiviportaita kulkiessa. Sammalleimu peittää vielä enemmän portaita, ja niiden päälle ei edes raaski astua. Mehikasvithan eivät tallaamisesta juuri kärsi, mutta kukkivaa sammalleimua tuntuu julmalta murskata.
Valkoinen sammalleimu on vasta tulossa kukkaan, ja ketoneilikasta ei näy vielä kuin varret ja lehdet. Kun punainen sammalleimu lakastuu, tilalle tulee toinen samanvärinen, ketoneilikka.
Tiedän, että kivien välissä kasvavat kasvit liikuttavat kiviä ja siten aikaa myöten rikkovat suurella työllä tehtyjä portaita. En silti raaski niitä kitkeä, vaan annan niiden olla.
Lassi teki kiviportaat noin 15 vuotta sitten. Muutama kaveri oli auttamassa. Työ oli suuri. Kaiteen tilasimme ammattioppilaitoksen opiskelijoilta. Suunnittelimme sen yhteistyössä kahden opiskelijatytön kanssa ja he sitten toteuttivat sen. Suuren, painavan kaiteen kuljetus, sijoittaminen ja kiinnitys eivät olleet pikkuhommia nekään.
Nyt kivien väleissä ja päällä kasvaa monenlaisia kasveja, eniten ruoholaukkaa, sammalleimua, mehikasveja ja ukkomansikoita. On vaikea sanoa, rakastanko enemmän kiviportaita, kaidetta vai noita kasveja. Ei, rakastan sitä kokonaisuutta. Joku toinen haluaisi varmaan päästä vähällä ja myrkyttäisi kaikki kasvit. Minulle sellainen ei ole mitenkään mahdollista. Niinpä katselen kivien kohoilua ja asettelen askeleeni portaissa niin, etten tallaa kukkia tai potki mansikoita.
Miten sinä toimisit?
Toimisin samoin! Kaunista ja luonto kiittää!
VastaaPoista