Eläviä kuvia peräkylällä

 Hunsalan työväentalon elokuvailta onnistui mitä mainioimmin. Pääsimme aikamatkalle 1950-luvulle!

Työväentalollahan on esitetty elokuvia jo suomalaisen elokuvan kultakaudella, ainakin 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla. Talo itse on vuodelta 1912.  

Päätimme elvyttää vanhan perinteen ja kutsuimme väen elokuvailtaan. Iloksemme ihmiset noudattivat kutsua ja saapuivat, moni vieläpä toiveiden mukaan 1950-luvun asussa, kuten nämä Ikkalasta asti saapuneet:

Poikkeuksena vanhojen aikojen elokuvailtoihin meillä oli mukana nyt myös esitelmöitsijä. Oikein pääkaupungista asti! Alex Day on paneutunut studiokauden kotimaisiin elokuviin ja kertoi nyt niistä ja erityisesti Lopella kuvatuista elokuvista. Niitä on aika monta. 

Hienot rouvat Riitta Nylund ja Tarja Toivonen olivat myös lähteneet elokuviin.

Esimerkiksi Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa Täällä Pohjantähden alla (1968) Matti Raninin esittämä Koskelan Jussi noudetaan Hunsalan asemalta. Kaurismäen elokuvassa Toivon tuolla puolen Sakari Kuosmasta kuvattiin Lopen kantatiellä sekä Launosten Teboilin edustalla. 


Syy Lopen suosioon elokuvantekijöiden keskuudessa oli Alex Dayn mukaan paitsi seudun kauneus myös lyhyt matka Helsingistä. 

Mainittu studiokausi kesti 1930-luvun puolivälistä 1950-luvun loppuun. Tuolloin elokuvilla ei ollut elokuvasäätiön kaltaista rahoittajaa, vaan ne olivat kannattavaa liiketoimintaa. Elokuvissahan käytiin todella runsaasti ennen televisioiden tuloa, ja Suomen Filmiteollisuus oli hyvin kannattava yhtiö. 

Alex Day sai raikuvat suosionosoitukset. 
Perinteiseen tapaan puheenjohtaja Olli Ikonen ojensi hänelle pottupussin ja pullon kiitokseksi. 
(Toki hän sai myös luennoitsijapalkkion.)
Kuvassa takana näkyvät kankaat ovat ikkunoiden edessä pimentämässä salia. Tilaisuushan järjestettiin viikkoa jälkeen juhannuksen, joten ulkona oli aurinkoinen kesäilta ja sali piti saada jotenkin pimeäksi. Isot, vasta entisöidyt ikkunat ovat Kajastuksen ylpeys, mutta nyt ne piti väliaikaisesti peittää. 

Yksi vanhimmista suomalaisen elokuvan klassikoista on Nummisuutarit vuodelta 1923. Se on mykkäelokuva, joka on hyvin suurelta osin kuvattu Hunsalassa ja Pilpalassa. 

Naapurikylällä Läyliäisillä on kuvattu elokuvat Sillankorvan emäntä vuonna 1953, kuvauspaikkana Forsbackan tila sekä Riihalan valtiaat Ali-Patojan tilalla 1956. Sen sisäkuvat kuvattiin Läyliäisten Seuralassa eli silloisella maamiesseuran talolla, mikä oli poikkeuksellista. Yleensä kaikki sisäkuvaukset tehtiin studiossa Helsingissä. 
Hunsalan työväentalon tapahtumissa on yleensä aina myös arpajaiset, kuten nytkin. Kahviokin tietysti oli. Niiden avulla kerätään tuiki tarpeellista rahoitusta työväentalon ylläpitoon ja kunnostukseen. 
Itse tapahtumaan ei tällä kertaa ollut pääsymaksua. 

Heinäkuun viimeisenä lauantaina Hunsalan työväentalolla on vuorossa kesäiltamat. Luvassa on soittoa, laulua ja väliajan jälkeen tanssia, eli vanhan ajan kunnon iltamat on tiedossa. Pihassa on vielä makkaraa ja lätynpaistoa. Sinne siis on pääsymaksu, 10 euroa. Pankkikorttia tai MobilePayta ei Hunsalan työväentalolla voi käyttää, joten vanhan ajan tyyliin rahapussi mukaan!

Alex Day puhui innostuneesti ja asiantuntevasti vanhoista kotimaisista elokuvista, 
eritoten niistä, jotka on kuvattu Lopella. 
"Studiokauden luovuus ja Lopen kauneus tuottivat hienoa jälkeä valkokankaalle", Alex Day sanoi.  

Esitelmän jälkeen yleisö pääsi näkemään isolta valkokankaalta elokuvan Isäntä soittaa hanuria. Sen ruotsinkielinen nimi on Glada takter på bondvischan eli "Iloisia säveliä peräkylällä". Siitä tämän blogipäivityksen otsikko on saanut vaikutteita. 

Elokuva onkin varsin iloinen, yleisö hörähteli tämän tästä sen huumorille. 
Elokuvavalintaa kehuttiin hyväksi, mutta se oli myös melko itseoikeutettu, 
onhan se valtaosaltaan kuvattu aivan lähistöllä eli Pelto-Seppälän tilalla Hunsalassa. 



Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  2. Korjaus: Koskelan Jussia ei esittänyt Pohjantähti-elokuvassa Matti Ranin vaan Risto Taulo, Akselia Aarno Sulkanen. Matti Ranin esitti rovasti Salpakaria. Asemalta ei haettu Jussia vaan rovasti Salpakarin rouva Ellen lapsineen. Ruustinnaa esitti Rose-Marie Precht.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menikö sekavaksi? Tässä vielä Alex Dayn sanoin: "Koskelan Jussi noutaa Matti Raninin esittämän kirkkoherra Salpakarin perheen."

      Poista
  3. Anonyymi8.7.25

    Elokuvailta oli todella kiva ja siitä jäi hyvä mieli pitkäksi aikaa! Suuri kiitos järjestäjille ja kaikille osallisille. Toivottavasti ensi vuonna uusi elokuvailta! t. Anneli V

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahdun kommenteista!