Tänään kävimme jo kolmatta kertaa viettämässä vuosipäivää juuri Tammelassa. Hääpäivä itsessään oli seitsemästoista. Teemme yleensä pieniä reissuja lähiseudulle. Tällä kertaa kohteena oli Portaan Nahkurinverstas. (Ai niin, itse asiassa hääpäivä kyllä jo oli ja meni kaksi päivää aiemmin. Silloin vietimme iltaa kahden kesken omassa Sillankorvassamme, mutta nyt halusimme vielä käydä syömässä jonkun muun laittamaa ruokaa.)
Nahkurinverstaallakin olemme käyneet aiemminkin, mutta silloin emme ruokailleet emmekä saaneet museokierrosta. Nepä olivatkin kiinnostavampia kuin odotinkaan!
Ruokana oli brunssi, mukava ja riittävän monipuolinen brunssi. Sen jälkeen alkoi kierros museolla.
Aiemmin Suomessa on ollut nahkurinpajoja paljonkin, mutta tiettävästi tämä on ainut paikka, jossa on läheskään tässä laajuudessa säilytetty vanhaa laitteistoa ja esineistöä. Useimmat nahkurinverstaat ja nahkapajat on vain hävitetty. Onneksi tämä on säilynyt, ja vielä näin hyvin!
Yläkerrassa on siisti ravintolatila. Tarjoilut olivat hyvät.
Pöydissä oli ihanat ruusut, tosin jo vähän vanhat ja rupsahtaneet. Mutta sellaisiahan me olemme itsekin. Kun sen mainitsin Lassille, hän sanoi minun olevan ruusu kuitenkin, ja piikit sentään ovat tallella...
Portaan nahkurinverstas toimi noin sadan vuoden ajan 1880-luvulta lähtien. Viimeinen nahkuri oli museon ylläpitäjän, asukkaan ja oppaan isoisä. Saimme hienon esittelyn siitä, miten vaativaa ja raskasta nahkurin työ oli. Valitettavasti esittelijä ei kertonut nimeään, joten en voi sitä tässä mainita.
Parhaimmillaan Portaan nahkurinverstas on ollut suorastaan tehdas tai ainakin tuotantolaitos. Täällä on sekä työstetty ja myyty nahkaa että valmistettu siitä muun muassa jalkineita. Työntekijöitä on ollut kymmenkunta. Viimeisinä vuosikymmeninä, 1960-1970-luvulla, siellä työskenteli vain omistaja yksin.
En ole koskaan tullut ajatelleeksi edes sitä, miten jatsareihin saatiin nuo rypytykset. Nyt tiedän!
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!