Tänään minun pitäisi olla talkoissa Syrjässä.
Sovin, etten mene, koska minulla on nyt tärkeää kirjoittamista.
En siis mennyt, ja siitä on huono omatunto.
Olenko kirjoittanut? En.
Avasin sentään tietokoneen. Huomasin, että blogini kävijämäärä lähentelee kahtasataatuhatta. Täytyyhän siitä tehdä päivitys.
Jaan siis viime päivien kuvia ja jään odottamaan, kun 200 000 tulee täyteen.
Vaikka eihän 200 000 taida olla edes kovin iso luku. Onko?
Olen jakanut blogissani 736 päivitystä.
Montako kävijää keskimäärin niillä on ollut? Reippaasti alle 300. Se ei liene kovin paljon.
Miksi ihmeessä siis jaksan kirjoitella tähän blogiin?
Tämä ei edes ole vuorovaikutteista, ani harvoin kukaan kommentoi mitään.
Facebookissa voi sentään ihmisten kanssa keskustella, täällä ei.
Välillä olenkin kyllästynyt niin, että olen jättänyt bloginpidon sikseen. Mutta sitten taas ajattelen, että tämä on hyvä paikka säilöä kuvia ja vähän tekstejäkin. Olen pitänyt tätä ikään kuin päiväkirjana. Ja kun viime aikoina kävijämäärät (kuvittelen, että ne ovat myös lukijamääriä) ovat selvästi kasvaneet, olen saanut uutta intoa.
Ehkä vielä joskus Googlen hakukone alkaa tunnistaa tämänkin blogin ja tarjota tätä. Nyt se ei sitä tee, enkä tiedä miksi. Kukaan ei osaa kertoa syytä. Vain vaivalloisesti Blogit.fi-sivuston kautta uusi kävijä tänne saattaa päätyä. Ketkä muut täällä käyvät ja mitä kautta? En yhtään tiedä. Joku ehkä kotisivujeni kautta; kotisivuillakin kävijämäärät ovat selvästi nousseet. Kirjojeni ansiosta?
Nyt jaan viime päivien valokuvia.
Kurkkuja kypsyy nyt paljon. Avomaankurkuille on ottaja, pitkiä kurkkuja vein eilen torille myytäväksi. Harmillista on se, että kasvihuonekurkkujenkin laatu voi vaihdella. On ikävää, jos joku ostaa kurkkua, eikä se sitten olekaan sellaista ihanan raikasta ja herkullista kuin kurkun kuuluisi olla. Sellaisia nämä yleensä ovat, mutta eivät ihan jokainen.
Illalla kuvasin rantanuotiopaikkamme kävellessäni koiran kanssa ohi. Tuli turhan tumma kuva, näkeeköhän siitä mitään, jos ei tunne paikkaa ennalta? Jostain syystä Peppi on alkanut kieltäytyä iltalenkeistä, kuin se pelkäisi jotain. Ei se myöskään aamuisin tahtoisi metsän puolelle, mutta siihen on selkeä syy: se ei halua kastua. Hienohelma.
Verannalla tulee harvoin istuttua. Liian harvoin.
Nyt söimme ihanan kala-aterian verannalla. Kaikki muu oli omasta maasta, paitsi kala ja viini.
Hunsalan työväentalo eri kulmasta kuin yleensä.
Huomenna siellä on yhteislaulu- ja toiverunotilaisuus.
Vien oman runonikin näyttelijä Olli Ikosen luettavaksi.
Työväentalon keittiössä on saatu vähän kunnostustyötä aikaan. Kaapinovia on maalattu, ja keskiviikkona kävimme Riihimäellä ostamassa keittiöön työtason, jääkaappipakastimen ja pienpuhdistamon.
Nykyisin teemme hilloja vain omiin tarpeisiin. Etiketit on usein silti helpointa tehdä koneella ja printata tarroille. Tällä viikolla olemme tehneet Mustis- ja Minttumusta-hilloja sekä Heruke-hilloa, jossa on punaherukan lisäksi musta- ja valkoherukkaa sekä kesäkurpitsaa.
Ja sitten on kantarelleja! Välttelen pakastusta, mutta kantarellit laitan usein pakastimeen.
Useimmat sienet me kuivaamme, se säästää energiaa. Kuivatut sienet säilyvät vuosikausia.
Tomaattikausikin on parhaimmillaan.
Nytkö voisin ryhtyä kirjoittamaan? Hmmm.
Ensin pitää hakea perunaa ja porkkanaa ja salaattiainekset kasvimaalta.
Siis aina jotain...
Mikä sen kirjoittamisen aloittamisen tekee niin työlääksi?
Nyt ainakin se, että olen vähän menettänyt mielenkiintoani tai ainakin innostustani tuohon projektiin. Olen nimittäin kirjoittanut pääosan tekstistä jo aikaa sitten, nyt siihen pitäisi kokeilla variaatioita. En ole kolmeen kuukauteen kirjoittanut sitä lainkaan. Olen kuunnellut muiden kommentteja, ja ne ovat keskenään päinvastaisia. Olen siis hukassa.
Äh.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!