Heinäkuun viimeisenä päivänä lähdin Luonnonperintösäätiön järjestämälle retkelle Sastamalan Pirunvuorelle. Siellä käymisestä on ollut Ikimetsän ystävät ry:n hallituksessa puhetta pitkään. Viimein käynti toteutui.
Kulttuurihistoriallisestikin arvokkaan Pirunvuoren suojelu järjestyi viime vuonna Ikimetsän ystävien saaman perinnön tuella. Kohde nimettiinkin Ikimetsän ystävien nimikkometsäksi.
Aloituskuvassa on näköalapaikka ja Pirunvuoren korkein kohta (151 m merenpinnasta). Paikkaa on kutsuttu Varsinais-Suomen Koliksi, ja se oli todella vaikuttava. En saanut hyviä kuvia, sillä en uskaltanut mennä ihan kallion reunalle kuvaamaan.
Alempana sijaitsee luola, joka on ymmärrettävästi antanut innoitusta lukuisiin kansantarinoihin. Sanotaan, että luolassa asuu piru, jolta voi kysyä neuvoa. Se kuitenkin hermostuu turhasta höpötyksestä ja metelistä, joten sille pitää esittää kysymykset selkeinä ja lyhyinä. Meidän joukkomme varmasti oli liian äänekäs, sillä juuri luolien kohdalla ollessamme alkoi ukkostaa. Muuten päivä oli helteinen ja aurinkoinen.
Taiteilija Emil Danielssonin Kivilinna-ateljee on rakennettu 1900-luvun alussa. Sitä rakensi tiettävästi kolme vahvaa paikallista miestä, apujoukkojakin on varmasti tarvittu. Vaikuttava rakennus!
Danielsson kuoli vuonna 1967. Nykyisin ateljeelinna on Sastamalan kaupungin omistuksessa.
Pirunvuori ja luola on mainittu kirjallisuudessa jo 1700-luvulla. Zacharias Topelius on kirjoittanut Pirunvuoresta 1800-luvun puolivälissä.
Taiteilija Danielsson vietti aina kesänsä Pirunvuorella ja sai nuorikkonsakin houkuteltua paikalle ja ihastumaan siihen. Kivilinnassa kävi tiettävästi myös paljon vierailijoita, muita taiteilijoita. Vieraille oli oma nukkumasoppensa, taiteilijapari itse nukkui yläparvella. Kävin siellä, mutten onnistunut saamaan siitä kunnollisia kuvia.
Kuvassa on keittonurkkaus. Danielssonit eivät olleet keittiöihmisiä, heillä oli piika tai kotiapulainen.
Anni Kytömäki on paitsi erinomainen kirjailija myös huippuluokan opas. Hän osasi kertoa selkeästi, mielenkiintoisesti ja asiantuntevasti sekä alueen historiasta, luonnosta että kulttuuriperinnöstä. Annihan on Luonnonperintösäätiön varapuheenjohtaja ja toimi jonkin aikaa myös toiminnanjohtajana. Isä Jussi on puolestaan Ikimetsän ystävien, säätiön tukiyhdistyksen, puheenjohtaja.
Retkeen kuului myös Metsäfolkin konsertti Peikkokannon levähdyspaikalla. Peikkokannossa kävimme pitämässä sadetta ja syömässä eväitä, mutta konsertti oli sen pihamaalla.
Metsäfolkissa Kielo Kärkkäinen lauloi ja säesti itseään kitaralla.
Osa esitystä oli Juhana Nyrhisen soitinrakennus ja soitto.
Vajaan tunnin kuluessa Juhana Nyrhinen rakensi pelkkää puukkoa käyttäen puuklapista ja tuohenpalasta perinnesoittimen nimeltä Julmu. Julmu on hänen mukaansa ainoa puhallinsoitin, jota ei kutsuta pilliksi. Tai jotain sinne päin.
Julmu oli joka tapauksessa vaikuttava soitin. En nyt ehdi liittää tähän videota, katsotaan josko tekisin sen myöhemmin.
Ikimetsän ystävien aktiivi Matti Peltonen arvuutteli, mikä oli tuo suuri, ontto puunrunko. Sen läpi olisi voinut ryömiä. Itse olisin tyhmyyksissäni veikannut mäntyä, mutta haapahan se oli.
Retki oli yksi Luonnonperintösäätiön 30-vuotisjuhlavuoden tapahtumista.
Lue retkistä tästä
Pirunvuorelta jatkoimme vielä Nokialle, jossa pidimme Ikimetsän ystävät ry:n hallituksen kokouksen. Päätimme avustusten jaosta eri kohteille. Hakemuksia oli tullut toinen toistaan hienompiin kohteisiin, mutta nyt jaettiin tälle vuodelle suunnitelluista rahoista vasta osa. Niitä saivat luontokartoitus, puukiipeilyopetus, tiedonvälitys uhanalaisista lajeista veistotaidon avulla ja aika moni muu kohde. Lisää voi hakea sitten myöhemmin. Avustukset ovat mahdollistuneet saman suuren testamenttilahjoituksen turvin kuin Pirunvuoren suojelu.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!