Kolme kuvaa kesältä


Joku ihana kommentoija kannusti minua vastikään näin: "Yksi kuva ja kaksi sanaa riittää kauan meille lukijoille. Postaat sitten sitäkin useammin." 

En ihan yhteen kuvaan tyydy, mutta kolmeen kumminkin. Tässä siis kolme poimintaa menneen kesän kuvasadosta. 


Ensimmäinen kuva on toukokuulta. Ajatella, noistakin talkoista on jo niin kauan!
Talkootyötä on tällekin kesälle riittänyt, sekä fyysistä kunnostustyötä vanhoissa taloissa että kirjoittamista, kokoustamista, tilaisuuksien järjestämistä ja kaikkea siihen liittyvää. 

Minullehan on kertynyt mielenkiinnon kohteiksi juuri tuollaiset vanhat talot, Syrjä ja Hunsalan työväentalo etunenässä. Aiemmin oli myös Liitontalo ja Lukkarin puustelli, mutta niistä minun ei tarvitse enää kantaa huolta. Oma koti on sitten kolmantena. 

Työväentalolla on tapahtunut kesän aikana aika paljon. Suurin urakka oli ikkunat, tuo kuistin aidan maalaus oli siihen verrattuna pikku homma. Mutta olenpa oppinut ainakin sen, miten pellavaöljymaalilla maalataan. Sitäpä ei suditakaan tuosta vain, kuten useimmat - minä itsekin aiemmin - luulevat, vaan se hinkataan hyvin tarkkaan. Maalia käytetään mahdollisimman vähän ja sitten tarvittaessa maalataan useampaan kertaan. Näin tein myös Syrjän pönttöuunia maalatessani. 

Kuvatekstini tähän kuvaan: "Talkoissa yhdistyy vanhan säilyttäminen, historian arvostus ja taltiointi niin suullisesti kuin kirjallisesti ja materiaalisesti, mielekäs työ ja yhdessä tekeminen, taitojen oppiminen ja siirtäminen tuleville polville sekä ennen muuta yhteistyö, tutustuminen ja mukava yhdessäolo."

Toinen kuva on kesäkuulta eli seuraavasta kuusta. 
Kuvatekstini siihen: Juhannussauna. 
Tässä kuvassa yhdistyy leppoisaan ja rauhalliseen juhannuksenviettoon myös työ, 
kun juhannussaunan ikkunasta näkyy kottikärryt, työkalut ja hakekuorma.

Heinäkuun kuva liittyy ruokaan. 
Edelleen on kyse siitä, mikä tekee Hämeestä kotoisan.
Kuvatekstini:
Hyvä ruoka on olennainen osa Hämettä ja Hämeen kotoisuutta. On syytä nauttia hyvästä hämäläisestä ruoasta, oli sitten arki tai juhla. Tässä kuvassa on yksi vanhassa Syrjän pirtissä tänäkin kesänä järjestetyistä kaikille avoimista tilaisuuksista. Kaikki tarjottava on aitoa hämäläistä lähiruokaa, vaikka se tällä kertaa valmistettiin ja tarjoiltiin uusilla tavoilla. 





 

Kommentit