Pari viikkoa sitten pääsin hänen esikoisromaaninsa julkkareihin.
Olipa viehättävää!
Minna on kieltä ja satuja rakastava erityisopettaja. Yhtä lailla tärkeitä hänelle ovat taide ja runous. Joitain vuosia sitten hän julkaisi runokirjan nimellä Minna Erola.
Nyt ilmestynyt Pelastusoperaatio Haukka on lasten fantasia- ja seikkailuromaani.
En ole ehtinyt kirjaa vielä edes lukea, enhän ehtinyt tätä blogipäivitystäkään tehdä ennen kuin nyt. Tai itse asiassa en kehdannut - ajattelin, että minun tietysti pitäisi ensin lukea kirja ja kertoa sitten siitä. Mutta eihän minun tarvitse.
Annetaan Minnan itse kertoa itsestään - oletan, että kirjan liepeessä oleva esittely on Minnan omaa tekstiä:
"Minna Keränen elää ja hengittää rakkaudesta satuihin ja tarinoihin. Lapsena hän koki elävänsä puolittain fantasiamaailmassa, mutta aikuiseksi vartuttuaan unohti joksikin aikaa ensirakkautensa. Tarinat eivät kuitenkaan unohtaneet häntä, vaan halusivat tulla kerrotuiksi ja kuuluiksi. Niin syntyi kertomus iki-ihanasta Pajusta. Siviilissä Minna elää Karkkilassa ja tekee töitä koulussa."

Ja sitten vähän referoiden esittely kirjasta:
Äiti tuhoaa Pajun haaveet lekottelukesästä ja lähettää hänet kesäleirille. Leiri osoittautuu aivan hulluksi. Pian Paju huomaa viettävänsä uusien ystäviensä kanssa elämänsä kauheinta ja hauskinta kesää, josta ei puutu jännitystä eikä vaarallisia tilanteita.
Julkkarit olivat viehättävät. Minna kertoi kirjasta ja kirjoittamisesta valloittavasti ja hänen siskonsa esitti taidokkaasti ihastuttavia lauluja kitaroineen. Paikalle oli tullut suuri joukko Minnan ystäviä, perhettä ja työkavereita; totta kai, koska kaikkihan pitävät Minnasta!
Moni läsnäolijoista oli jo lukenut kirjaa ja osa lukenut sitä ääneen koululaisille. Kommentit olivat ylistäviä, lapset ovat kiinnostuneet ja innostuneet kirjasta jo heti alkusivuilla.
Itse en ole vuosiin lukenut lasten- tai nuortenkirjoja, mutta tämän kirjan kyllä aion lukea!
Tiedän, että se on kaunista kieltä ja tarina puhuttelee, on lämmin ja ymmärtäväinen kuten Minna itsekin. Muu ei ole mahdollista, kun Minnan tuntee.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!