Sadonkorjuujuhlat 20 vuotta!

 

On todellakin kulunut 20 vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran järjestimme sadonkorjuujuhlan Solstrandissa. Melko uskomatonta. 

Ihan kahdeskymmenes tämä kerta ei silti ollut, olihan välissä koronavuosi ja silloin juhlien järjestäminen jäi ainakin kerran. 

Osanottajajoukko on pysynyt pitkälti samana, moni on ollut mukana lähes joka vuosi. Tänä vuonna ainoita ensikertalaisia taisivat olla Heini, uusi ihastuttava ystävä, sekä Sampsan perhe. 

Joskus sadonkorjuujuhla on ollut samana päivänä kuin tilapäivä. Se on ollut rankkaa, vaikka tietty synergiaetuhan siinä on - pitkälti samoilla järjestelyillä on voitu mennä, vaikka tilapäivä on pihassa ja iltajuhla alatalon yläkerrassa.

Tällä kertaa käytin kankaisia lautasliinoja etukäteen pöytiin taiteltuina. Niitä ei kuitenkaan riittänyt ihan neljällekymmenelle, joten soittajien pöytään laitettiin kertakäyttöservetit. Tosin varsinaista soittajien pöytää ei Sadonkorjuujuhlassamme edes voi olla, koska yksi ja toinen soittaa tai ainakin laulaa illan mittaan. 

Mutta eihän niitä neljääkymmentä olisi tarvittukaan. Meillä oli miettimistä, että saimme pöytäpaikat kaikille ilmoittautuneille, mutta lopulta kolmasosa ilmoittautuneista jäi tulematta. Sellaista se nykyään on, siitä oli vastikään juttu Hesarissakin. Ensin moni jättää ilmoittamatta, onko tulossa, mutta vaikka olisi ilmoittanut, ei silti tule paikalle. Esteitähän aina voi sattua, ja ihanasti osa ilmoittikin heti kun tiesi, jos ei päässytkään tulemaan. 

Muistan itsekin kerran jättäneeni ilmoittamatta, olenko menossa häihin vai en. Vieläkin hävettää! Morsian joutui soittamaan ja kysymään, olenko tulossa. En ollut, ja sekin kaduttaa. (Kyseinen hääpari kuoli nuorena, samana päivänä, lasten ollessa alakouluikäisiä. Mutta se ei kuulu tähän asiaan mitenkään, kunhan surullisena muistelen.)

Mutta sadonkorjuujuhlamme oli iloinen! Kaikin puolin! Sitä muistelen nyt. 

Kaikille riitti paikkoja ja kaikille riitti ruokaa ja juomaa. Lassi oli tehnyt riista- ja lohikeittoa. Tällä kertaa ei sienikeittoa ollut, ehkä onneksi, sillä keittoja jäi valtavasti yli. Eilen niitä pakastelin. 

Lisäksi oli salaatteja sekä Latzikia, Lassin tzatzikia. Se sai paljon kehuja. Kantarelleja oli piirakassa. 

Jälkiruokana oli omena-puolukkapiirakkaa, omenapiirakkaa, pullia, mansikkakoisoja, karamellia...

Catarina oli ihan valtava apu järjestelyissä. Catarina ja Markku olivat tulleet sillä välin kun minä olin Karkkilassa ystäväni kirjanjulkkareissa, ja kun saavuin, kaikki oli lähes valmista. Myös illan mittaan Catarina hoisi pöytien järjestelyä ja siivoilua. Ihan mahtavaa! 

Onhan tällaisten juhlien järjestäminen iso työ, ei sitä voi kieltää. 20 vuoden jälkeen se alkaa jo tuntua. Ensin on suunnittelutyö ja tarvikehankinnat, sitten kaksi päivää täyttä työtä järjestelyissä ja jälkikäteen yksi siivoiluissa. Nyt olivat kaikki pöytäliinat pysyneet täysin siisteinä, sääli että ne pitää silti vain panna pesuun, kun ei muita juhlia ole alataloon tiedossa. Hannu kyllä ansiokkaasti yritti miettiä rääppiäisjärjestelyitä eli kenet voisimme kutsua syömään jälkikäteen. Ruokaa kun tosiaan olisi ollut. 

Tällä kertaa muistin laittaa vieraskirjan kiertämään. 20-vuotisjuhlan kunniaksi tein myös paperille aktiviteetteja. Perinteisen esittäytymiskierroksen sijaan laitoin ihmiset omatoimisesti kyselemään toisiltaan asioita eräänlaisen bingon muodossa. No, siinäkin pientä hankaluutta tuli siitä, että kaikki ilmoittautuneet eivät olleet paikalla. Mutta onnistui se silti, osa täytettävistä kohdista jäi vain tyhjiksi. Raisan ja Janin joukkue voitti. 

Toinen tehtävä oli tietovisa meidän 20 vuodesta Solstrandissa. Se osoittautui vaikeaksi. Voittajaksi selviytyi Hannu, joka sai puolet oikein. Hannu onkin tuntenut Lassin 45 vuotta ja on käynyt meillä ahkerasti myös näiden 20 vuoden ajan. 

Ensimmäistä kertaa käytin tilaisuuden hyödyksi myös kirjojeni myynnissä. 

Kukaan ei vielä ollut ehtinytkään lukea uusinta kirjaani, Idan jouluja. 

Toiselle pöydälle laitoimme kurkkusalaattia ja käskimme kaikkien ottaa vähintään yhden purkin mukaansa pois lähtiessä. Olemme tehneet aivan liikaa kurkkusalaattia, emme millään saa sitä kaikkea syötyä, vaikka ne toki säilyvät syömäkelpoisina vuosia. Sitä paitsi suurimmassa osassa on chiliä, eikä Lassi enää pysty chiliä syömään. Salaattipurkkeja jäi yhä, joten sopii tulla hakemaan! 

Sadonkorjuujuhlien henkeen kuuluu, että kuka tahansa voi soittaa ja laulaa. Taso on tosin niin korkea, että kynnys voi olla monelle korkea. Itse en todellakaan soittaisi mitään, ja laulamaankin menen yhdessä muiden kanssa. Perinteenämme on Raisan kanssa laulaa Höstvisan, ja olemme pari kertaa saaneet tueksemme Catarinan, joka on huippuluokan laulaja. Tällä kertaa "lavalle" nousikin sitten enemmän naisia, itse asiassa lähes kaikki naiset, jotka paikalla siinä vaiheessa olivat. Miehet säestivät, osa lähti tupakalle. Todistettavasti ainakin yksi on kuitenkin jäänyt yleisöönkin, kun kerran tapahtumasta on valokuvakin alla. (Kuvaaja on Olli Karikorpi, jolle kiitos! Olli itse laulaa ylemmässä kuvassa pöydässä Minna-vaimon kanssa, mutta kyllä hän lauloi useaan otteeseen myös ihan mikrofoniin.)

Nyt kun katson kuvaa, huomaan, että siinähän kaikki muut paitsi minä ovat ihan huippulaulajia, laulamisen harrastajia tai jopa (puoli)ammattilaisia. Höstvisan-traditio on kuitenkin minun, joten katson olevani oikeutettu olemaan mukana.  

Lopuksi sitten kuvakavalkadi. Lisäilen vähän selostuksia joukkoon sikäli kun koen niitä tarvittavan. Toivottavasti näin iso määrä kuvia ei ole Bloggerille liikaa... 

Kylläpäs sitä ollaan täpäkkänä tässä. 

Alkuillasta ohjeita antamassa. 

Osa vanhaa Jytäpopparit-bändiä: Olli, Lassi ja Sampsa. 

Catarina laittaa piirakoita tarjolle. 

I.N.K. Hyvinkäältä. Tipi, Lassi, Inkku ja Heikki.

I.N.K.

Silloin tarvittiin korvatulppia. Kauhukseni Lassi paljasti, ettei hän itse soittaessaan pitänyt korvatulppia. Lassilla on erikoisvalmisteiset korvasuojukset, joita hän kyllä vakuuttaa pitävänsä treeneissä. 

Heini kirjoittaa ystäväkirjaani. Raisa, Jani ja Antti keskittyvät kuunteluun. 

Marimella laulaa upeasti. 

Meidän esiintyjissämme on se kummallinen piirre, että he soittavat aivan mitä vain, ja aina upeasti. Laulajat voivat mennä live-karaokeen ja pyytää lähes mitä kappaletta hyvänsä, aina onnistuu.

Juha Aho yhtyy huuliharppuineen soittoon.  

Yksi näistä tuhattaitureista on Markku Palm, joka tuossa soittaa bassoa ja laulaa. 

Rummuissa Antti, kitarassa huippukitaristi Juha Kohonen. 

Marimella, Petri, Markku, Antti, Juha. 

Minna ja Olli soittavat ja laulavat upeasti, mutta ovat myös huipputanssijoita. 

Ja minä ja Raisa olemme kiitollista yleisöä!

Jani Iivari, Minna Karikorpi, Petri Lindberg, Markku Palm, Olli Karikorpi, Antti Polameri, Juha Kohonen.

Markku taitaa vuorollaan olla kosketinsoittimissa. 

Etualalla Juha, Jani, Lassi ja toinen Juha, rummuissa Antti Polameri. 

Enpä ollutkaan ennen kuullut Marimellan laulavan ranskaksi. Se sujui upeasti! 

Marimella on todellinen monitaituri. Onkohan mitään, mitä hän ei osaisi?

                                  

Ennen lähtöään Amanti-kvartetti piti vielä pienen jäähyväiskonsertin. Ahh! Amantissa laulavat äänissä ystävykset Catarina Bärlund-Palm, Marimella Röök, Markku Palm ja Petri Lindberg. 

Solstrand kiittää!