Syyskuvia

 

Tämä porukka osaa noudattaa nopeusrajoituksia. 

Se ei ole kovin yleistä näillä teillä - siis maltillinen vauhti. 

Kylämme kohdalla on rajoituksena 50 kilometrin tuntinopeus. Rakennetut töyssyt saavat hurjastelijat vähän hidastamaan. Oikeasti hidastaa ei tarvitsisi töyssyn kohdalla ollenkaan, jos vain noudattaisi nopeusrajoitusta. Moni varmaan ajattelee, ettei täällä syrjäkylillä kukaan asu, eikä ole mitään merkitystä sillä, miten nopeasti ajaa - kunhan pääsee nopeasti pois. Mihin ihmisillä muka on niin kiire? Ei tietenkään mihinkään, he vain eivät jaksaisi ajaa hiljempaa. Yksi ratkaisu olisi jättää muutama ajomatka tekemättä, kun kerran autossa istuminen on niin rasittavaa. Ja onhan se! 

Täällähän asuu paitsi ihmisiä myös monenlaisia eläimiä. 

Tämä kuusihenkinen joutsenperhe ei ole harvinaisuus. 

On myös koiria (joskus karkuteille päässeitäkin), kissoja, kettuja, ilveksiä, sorsia, kurkia, kauriita, hirviä ynnä muita. 

Tämä joutsenpoikue on kenties syntynyt "meidän" lammellamme, ainakin jokin joutsenpari siinä tänäkin keväänä hautoi. Kurkipesuetta ei tänä vuonna näkynyt, välillä ne ovat hautoneet vierekkäisissä pesissä, siis joutsenet ja kurjet. Niitä oli kiva seurata ikkunasta. 

Meidän rantapusikko on niin kasvuunsa roihahtanut, että rannalta niitä ei paljon näkynytkään. Isompana toki, sitten kun ne jo lentävät ja kävelevät ja joutsenet uivat. Äh, nytkin minun pitäisi oikeastaan olla raivaamassa rantaa. Olisihan sentään mukavaa katsella lampeakin, eikä vain paju- ja pihlajapusikkoa.  

Pihaan ilmestyi vaaleita sieniä. Ensin ajattelin niiden olevan herkkusieniä, mutten kuitenkaan suunnitellut niiden syöntiä, sen verran epävarma olen sienten suhteen. Vaaleita sieniä kannattaa välttää. No, nämä jatkoivat kasvuaan, ja sitten piti jo kysyä Marja Ehrstedtiltä tunnistusta. 

Sieniä oli paljon! Ne kasvoivat nauhoina puutarhassa, eivät sentään ympyröissä mutta kaarissa kuitenkin. Kuvan perusteella Marja ei uskaltanut niitä varmaksi tunnistaa, mutta kun hän tuli paikalle, hän hämmästyi niiden kokoa ja päätteli niiden olevan jättimalikoita. Pienen varmistelun jälkeen hän uskalsi vahvistaa määrityksensä. Jättimalikoita siis. Ne ovat kuulemma pieninä ihan hyviä ruokasieniä. Ehkä ensi vuonna uskallamme kokeilla. 

Eilen kävin Marjan kanssa metsässäkin. Pikku kävelymme tuliaisina kuivurissa hurisee nyt suppilovahveroita, mustatorvisieniä, kantarelleja, lampaankääpiä ja yksi kaunis herkkutatti. Kuvan kaksi rouskua ovat vain näytesieniä: tarkoitus oli osoittaa kangasrouskun ja sikurirouskun eroja.

Kuvassa sienten määrä näyttää vähältä, mutta kyllä niistä kuivuri täyttyi. Paitsi että yksi ritilä oli jo ennestään täynnä Marjan mukanaan tuomia mustavahakkaita. 

Marjan käynnistä teen vielä ihan oman päivityksensä.