Reissussa

Sain Hannun koiranhoitajaksi ja Lassin reissukaveriksi, ja lähdimme kohti Turun kirjamessuja. 

Luonnonperintösäätiöllä ja Ikimetsän ystävät ry:llä on lähes kaikilla kirjamessuilla ständi. Kulttuuriväki ymmärtää metsien ja ylipäänsä ympäristön tärkeyden. Tänä vuonna olemme Turun lisäksi ainakin Helsingissä, Tampereella ja Valkeakoskella. Meitä vapaaehtoisia on sen verran paljon, ettei kovin monta tuntia tarvitse välttämättä päivystää. Kuvassa näkyvä Jussi Kytömäki, Ikimetsän ystävien puheenjohtaja, kyllä jaksaa olla messuilla päivästä ja viikonlopusta toiseen. Uskomaton ikijaksaja! 

Kyllä, Jussi on Anni Kytömäen isä. Koko perhe on mitä ihastuttavinta porukkaa; he ovat ystävällisiä, humaaneja, älykkäitä ja osallistuvia. Annihan kuuluu myös Luonnonperintösäätiön hallitukseen ja toimii monin arvokkain tavoin metsien hyväksi. Itse koen kykyni ja voimani huomattavasti vähäisemmiksi, ja yritin jo pyristellä eroon hallitustyöstä, mutta Jussi sai minut ylipuhuttua pysymään mukana. Olen ollut siinä jo runsaat kymmenen vuotta, ja mikäpä voisikaan olla sen arvokkaampaa kuin saada toimia metsien hyväksi.  

Turun Logomoa tuskin moni kehuu hyväksi kirjamessupaikaksi. Sijainti kyllä on erinomainen rautatieaseman lähellä, mutta halli on sokkeloinen ja ahdas. Perjantaina oli sentään vähän väljempää kuin todennäköisesti lauantaina ja sunnuntaina. Paikalle pakotetut koululaisetkin lähinnä keskittyivät kännyköiden selailuun portaikoissa ja eteiskäytävillä. 

Onneksi ständimme oli lähellä yhtä monista esiintymislavoista, joten saatoin seurata useaakin kirjakeskustelua. Emmi Manninen kertoi vauhdikkaaseen ja taitavaan tapaansa historiasta ja kiteytti lopuksi historiallisten romaanien suurimman merkityksen: ne luovat parhaimmillaan toivoa ja uskoa tulevaan. Historiassa on tapahtunut paljon ikävää, mutta kaikesta on selvitty. Näinhän olen itselleni selittänyt omienkin kirjojeni merkityksen.  

Saatoin myös kuunnella Mikko Kamulan ja Saara Henrikssonin haastattelun.

Saara Henrikssonhan on kahden viimeisimmän romaanini kustannustoimittaja, kirjailija itsekin. Hän kertoi romaanistaan Kerjäläiskuningatar. Mielenkiintoista! 

Aiemmin olin jo ehtinyt käydä marisemassa Saaralle siitä, miten en ole saanut kirjoitettua mitään kunnollista koko kesänä. Kerroin syistäkin. Saara kuunteli myötätuntoisena. 

Saara on siis kustannustoimittanut kaksi viimeisintä kirjaani, Pilven varjot vaeltavat ja Idan joulut. Ensimmäisen, Lähteen rannalla elämän, kustannustoimittaja oli Kukka-Maria Ahonen, etänä Perusta! Oli aika eksoottista puhua pienen maalaistytön tarinasta Pilpalassa, kun ruudulla keskusteleva juttukaveri oli keskellä valtavaa suurkaupunkia toisella puolella maapalloa. 

Minulla on ollut huikea onni saada kustannustoimittajikseni kaksi noin pätevää, mukavaa ja kannustavaa ihmistä kuin Saara ja Kukka-Maria. Heidän kanssaan on ollut mutkatonta ja antoisaa työskennellä. 

Etsin etukäteen hotellia Turusta, mutta oivalsin sitten, ettei meidän ole pakko jäädä Turkuun yöksi. Löysin ihastuttavan pienen hotellin Naantalista, siellä kai niitä olisi ollut useampiakin. Olimme tyytyväisiä tähän. Hotel Palo on sotien jälkeen rakennettu pieni, idyllinen puukerrostalo, jossa on 14 huonetta. Meillä oli oma sisäänkäynti ja luvattu mummolamainen tunnelma. 

Lassille päivä Turussa otti voimille. Koko ajan ihmisiä ympärillä! 

Huoneeseen tultuamme hän retkahti lepäämään - no, niinpä minäkin. 

Hotellissa oli kivoja pikku yksityiskohtia kuten tämä virkattu pöytäliina kattolampun suojana. 

Vanha ompelukoneen alusta toimii mainiosti pesupöytänä. Minähän löysin aikoinani samanlaisen kaatopaikalta Oulusta, kun olin Marjon kanssa viemässä remonttijätekuormaa. Marjo dyykkasi tuon painavan ompelukoneen minulle ja se palveli pöytänä pitkään, kunnes annoin sen eteenpäin ennen muuttoa Solstrandiin. Itse koneenhan sai pöydän alle laatikkoon piiloon. 

Harva noita koneita enää käyttää, mutta sääli että joku heittää omansa kaatopaikalle. Niille voi keksiä monenlaista käyttöä. Tosin Norjassa asuessani Sveinillä oli vastaava kone (lähes) alkuperäiskäytössä. Hän ompeli sillä rekikoiriensa valjaita ja kaulapantoja.

Erjalla on mökkirannassaan loppilaisella järvellä vastaavanlainen tiskipöytänä. 

Se on vielä hienompi kuin tuo, koska sen merkki on Ystävä. 

Rakas ystäväni Nanne tuli Raisiosta (tai oikeastaan työpaikaltaan Turusta) meitä tapaamaan. 

Vanhassa Naantalissa on upeita taloja. 

Naantalin Vanhakaupunki on laajempi kuin monen muun kaupungin puutalokorttelit. Enemmän minä tästä nautin kuin Hangosta keväällä, vaikka toki Naantalissakin on myös niitä rumempia alueita. Hiljaista oli täälläkin, kun kesä oli jo mennyt. Rannasta löytyi sentään yksi ravintola, josta saimme olutta ja vähän syötävääkin. Olipa ihanaa jutella Nannen kanssa pitkästä aikaa ja kuulla tarinoita, joita Nanne osaa kertoa niin hilpeään tapaan. Tosin nyt oli vähän huoltakin muun muassa koiran sairastelusta. 

Aamupäivällä lähdimme taas kohti Turkua. Emme enää menneet kirjamessuille vaan lähdimme kulkemaan joenrantaa. Sattumalta siellä oli juuri "Kansainväliset suurmessut". Kuljimme ja katselimme ja osuimme sattumalta helmeen. Olin kuullut ennenkin Qwenselin talosta ja Apteekkimuseosta, mutten ollut tajunnut, että se oli juuri siinä. Sisään vain! 

Qwenselin talo oli mielenkiintoinen jo sinänsä, 

mutta lisäksi sinne on rakennettu apteekkimuseo, jossa olisi voinut viettää tuntikausia. 

Taloon oli koottu valtava määrä mielenkiintoista materiaalia, rekvisiittaa ja tietoa. 

Kannattaa käydä! 

Turussa tosiaan on pitkä ja monipuolinen historia. 

Ei ihme, että siellä on syntynyt myös paljon historiallisia romaaneja. 

Minun kirjamessuviikonloppuni ainut kirjaosto oli kuitenkin Qwenselin talon ja apteekkimuseon opaskirjanen. Siinä on minulle riittävästi luettavaa. 

Oli jätettävä Turku ja ajettava kohti Karkkilaa, jossa minulla oli sovittu tapaaminen.

Pääsin yhteiskyydillä Anun "tyttöjen iltaan" Hyvinkäälle. Lassi jatkoi matkaansa kotiin. 

Anu on melko vastikään muuttanut Hyvinkäälle, en ollut vielä ehtinyt hänen uutta kotiaan nähdä. 

Nyt saimme kierroksen vastavalmistuneessa asunnossa.

Ilta oli rattoisa. Herkullista ruokaa, riittävästi hyvää juomaa ja hauskoja keskusteluja. Ihan kaikista lehtijuttuideoista en ollut Anun kanssa samaa mieltä, mutta se juuri on yksi Anun hyvistä piirteistä, että hänen kanssaan voi huoletta olla eri mieltä ja kertoa sen. Anu ei vähästä loukkaannu.

 

Oli helppoa, kun sain vielä kyydin kotipihaan asti puolenyön maissa. 

Tänään tuli vielä Mäkisen Pirkko käymään Solstrandissa. Miten mukavaa! 

Istuimme hetken kahvikupposen ääressä rupattelemassa. 

Olipa minulla ihmistäyteinen, monipuolinen ja antoisa viikonloppu.

Ihmiset ovat kivoja!