Terveisiä Hangosta!
Kävimme tervehtimässä ystäviämme: Päiviä ja Timoa ja heidän koiraansa Sunia.
Lisäksi kävin tietysti moikkaamassa myös Suvia, vanhaa työkaveriani.
Olipa mukavaa!
Vietimme Hangossa kaksi päivää ja kävimme useallakin koiralenkillä,
etupäässä tietysti Hangon hienoilla merenrannoilla.
Vielä eivät kaikki paikat ole tulleet tutuiksi, eli seuraavillekin kerroille jäi uutta nähtävää
Vielä eivät kaikki paikat ole tulleet tutuiksi, eli seuraavillekin kerroille jäi uutta nähtävää
Oli upea, aurinkoinen pakkassää. En kuitenkaan ole käsitellyt kuvia mitenkään, ne ovat pelkkiä räpsäisyjä, joten kuvista katsoen voisi luulla sään olleen synkänharmaa. Sitä se ei ollut!
Kävimme myös kirjastolla.
Hangossa arvostetaan paikallisia kirjailijoita.
Esillä oli Irmelin Sandman Liliuksen kirjoja sekä tieto tulevasta kirjailijavierailusta.
Karin Collins on Hanko-trilogiansa kanssa ollut varmasti useinkin kirjastolla ja muuallakin Hangossa.
Meidän aikamme kului etupäässä seurapelejä pelaten.
Kaikkia kiehtoivat erityisesti tietovisat.
Vain Päivi ei taida olla kovin kilpailuhenkinen, mutta hänkin tiesi paljon ja jaksoi hyvin osallistua.
No, ei Lassikaan ole kovin kilpailuhenkinen.
Timo ja minä hoidimme sen puolen, tosin minä etupäässä kyselin.
Hauskaa oli joka tapauksessa!
Loman ei tarvitse olla pitkä eikä suuntautua kauas
ollakseen mukava ja virkistävä!
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!