Apurahoista ja blogiongelmista

Eräässä kirjailijaryhmässä joku kysyi: ”Niin, onko kukaan koskaan hakenut ja saanut taiteilija-apurahaa ja jos niin mistä?”

Kysymys oli erikoinen, mutten (minäkään) halunnut vastata, koska vastaus olisi vaikuttanut ikävältä. Siis: On, moni on hakenut. Varmaan kaikkia apurahoja on haettu paljon ja myös saatu niin paljon kuin niitä vain on jaossa.

On vaikea ihan tarkkaan ottaen tietää, mitä kysyjä kysymyksellään haki. Varmasti kokemuksia apurahojen hakemisesta. Tarkentamatta tuon enempää vastaaminen on kuitenkin vaikeaa ja vähintäänkin turhauttavaa. Ehkä siitä vielä keskustelu syntyy, onhan apurahoja jatkuvasti eri tahoilla haettavana ja kaikkiin riittää hakijoita.

Omalta osaltani voisin kertoa, että en ole koskaan hakenut mitään apurahaa itselleni. Niille järjestöille, joissa teen vapaaehtoistyötä, olen hakenut erilaisia avustuksia ja onneksi saanutkin. Mutta en siis itselleni. Yhteiskunnan tukea olen kyllä hakenut ja saanut: olen hakenut aikuisopintorahaa ja vuorotteluvapaakorvausta ja eläkettä. Kaikkien niiden saamisesta olen suuresti kiitollinen, enkä ole katsonut reiluksi hakea apurahaa kirjoittamiseeni.

Joku tietysti apurahaa tarvitsee: sellainen, joka kirjoittaa ainoana työnään tai jonka kirjoittaminen jostain syystä teettää kustannuksia. Ihan heti en keksi, mikä kirja sellainen erityiskustannuksia vaativa olisi, mutta jokin tietoteos varmaan.

Ihan en ymmärrä sitä, että jonkin runokirjan tai tavallisen romaanin viimeistely vaatisi matkustamista Afrikkaan tai muuallekaan ulkomaille. Mutta minähän suhtaudun nihkeästi lentämiseen muutenkin. Jos joku lentää huvikseen, niin edes omilla rahoillaan, kiitos.

Tämän kaiken sanottuani minut voidaan tietysti leimata kulttuurin vastustajaksi. Hmm… Toivottavasti ei. 

Minulle kirjoittaminen on vain suuri ilo ja etuoikeus. Olen suunnattoman tyytyväinen siitä, että ihmiset kertovat nauttineensa kirjoistani ja odottavansa niitä lisää. Niiden kirjoittaminen on työlästä, todella työlästä, ja usein tuskastuttavaa, mutta se on onneksi vapaaehtoista. Suosittelen kirjoittamista kaikille. Julkaiseminen ei ole välttämätöntä. Minäkin kirjoitan paljon enemmän kuin julkaisen (ja sitä, mitä julkaisen, olen työstänyt pitkään, joitain jopa vuosia).

Jotkut julkaisevat blogeissa kaunokirjallisia tekstejä, ja se on ihan kannatettava keino kehittää kirjoittamistaan, jakaa tuotoksiaan ja kokeilla, olisiko niillä laajempaakin kiinnostusta lukijoiden parissa. Blogger on jopa täysin ilmainen!

Omat blogikirjoitukseni ovat yleensä kerralla huitaistuja. Oikeastaan yritän käyttää näihin mahdollisimman vähän aikaa. Tiedän nimittäin, ettei näille koskaan tule suuria lukijamääriä, koska hakuihin Pilkkeitä Pilpalasta –blogia ei jostain syystä tule. Syytä on vuosien mittaan yritetty selvittää, ei onnistu. Silti taas kirjoittelen.

Ja jälleen kerran: jos joku on Blogger-guru tai muuten uskoo osaavansa selvittää tuon mystisen hakukonenäkyvyyden puutteen tässä blogissa, niin saa ilmoittautua. Vähän väliä saan ilmoituksen: ”Näitä sivuja ei lisätä hakemistoon eivätkä ne näy Googlessa”. Seuraavaksi sähköpostiin tulee ilmoitus: ”Google on alkanut vahvistaa korjauksiasi Sivun hakemistotila ongelmaan, jotka löytyivät sivustoltasi. Indeksoitu, ei tällä hetkellä hakemistossa vaikuttaa tällä hetkellä 329 sivuun, joten tarkastamme erityisesti sellaisia. Vahvistamisessa voi mennä muutama päivä. Lähetämme sinulle viestin, kun prosessi on valmis. Voit seurata edistymistä alla olevasta linkistä.”

Parin päivän kuluttua saan taas viestin, että eipä onnistunut.

Kevät Näkyvällä 16.3.2026.

Hip heijaa! Kirjoitin tuolle Facebook-jakoon saatteeksi: "En ole koskaan hakenut kirjoittamiseen mitään apurahaa mistään." Sen kirjoitettuani muistin, että ehkä sittenkin olen!

Vuosia sitten, muistaakseni 1980-luvulla, hain jostain suomalais-norjalaisesta kirjallisuussäätiöstä tai vastaavasta apurahaa yhdessä norjalaisen ystäväni Grete Waltoftin kanssa. Ajatuksemme oli kirjoittaa kaksikielinen kuvakirja, jossa olisi kerrottu lapsille Norjasta ja Suomesta. Tekstit olisivat olleet molemmilla kielillä ja kuvituksena olisi ollut Greten valokuvia, hän on siis ammattikuvaaja. No, rahaa ei tietenkään tullut. Idea ei nytkään ajatellen ollut ollenkaan huono, mutta ajatukset olivat tietysti ihan viimeistelemättömiä ja hakemus tuskin mitenkään vakuuttava.