Elokuvat ja Ida

Viime viikolla tein yhteenvedon junien ja rautateiden osuudesta kirjoissani. Se oli itselleni kiinnostavaa. Lauantaisen suomifilmi-illan myötä keksin tehdä vastaavan yhteenvedon elokuvista, kun älysin, että nekin liittyvät kirjoihini monilta osin.

Lähteen rannalla elämä:

Kuva Nummisuutarit-elokuvasta 1923. Kuva on siis täältä Pilpalan kylältä.

Pilpalaan tulee elokuvajoukko kuvaamaan Nummisuutareita. Sen käsikirjoitti Aleksis Kiven näytelmän pohjalta Artturi Järviluoma ja ohjasi Erkki Karu. Sisäkuvaukset tehtiin Helsingissä Suomi-Filmin Vironkadun studiolla, mutta ulkokuvaukset täällä Pilpalassa ja Hunsalassa. Vuosi oli siis 1923.

Edellä kerrottu on historiallista faktaa, mutta kirjassani ohjaaja Karu ihastuu Valpuriin, Idan äidin ystävättäreen ja työkaveriin. Karu haluaisi Valpurin mukaan elokuvaan, mutta kateellinen emäntä estää sen ja kieltää Valpuria edes näyttäytymästä elokuvaporukalle. Ida sen sijaan saa seurata kuvauksia vierestä, ei sentään pääse mukaan kuviin kuten muutama muu kylän lapsista.

Erinäisten käänteiden jälkeen Valpuri muuttaakin Helsinkiin ja aloittaa työt Suomi-Filmin konttorissa.

Pilven varjot vaeltavat:

Ida aloittaa vuonna 1926 yhteiskoulun Pyhäjärven Högforsissa, ja samana vuonna siellä avataan Högforsin Elävienkuvien Teatteri. Ida pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa elokuviin. Yllätyksekseen hän näkee valkokankaalla itsensä Valpurin, pienessä sivuroolissa toki. Seuraavana päivänä Ida soittaa puhelinkeskuksesta kaukopuhelun Suomi-Filmin konttoriin ja saa keskustella Valpurin kanssa. Äiti suuttuu moisesta tuhlauksesta myöhemmin, mutta oli se sen arvoista.

Seuraavana keväänä Valpuri ilmoittaa kirjeitse olevansa tulossa Karkkilaan etsimään sopivia kuvauspaikkoja Erkki Karun ja muiden elokuvamiesten sihteerinä. Ida ja hänen äitinsä Matilda laittautuvat tietysti junalla kauppalaan tapaamaan Valpuria.

Männyissä tuoksuu uusi alku:

Margarita ja Toivo Särkkä vuonna 1940.

Eletään vuotta 1946. Idan perheeseen päätetään hankkia koira. Elokuvamoguli Toivo Särkän vaimo kasvattaa saksanpaimenkoiria Marjaniemen kennelissä ja perhe matkustaa Helsinkiin pentuja katsomaan. Valpuri, joka tuntee Särkän, pyydetään mukaan.

Elokuvista on tullut arkipäivää, sekä lapset että aikuiset käyvät niitä ahkerasti katsomassa. Kun Ida joutuu joksikin aikaa lähtemään pois lastensa luota, hän jättää heille rahaa niin paljon, että he voivat käydä elokuvissa vaikka joka päivä. Pekka ja Pätkä –elokuva onkin Olavi-pojan mieleen.

Kirjan lopussa harkitaan vielä elokuviin lähtöä Hunsalan työväentalolle. Tarjolla olisi Viikon tyttö ja Tauno Palo, mutta elokuviin ei kuitenkaan sillä kertaa lähdetä.

Hunsalan työväentalolla esitettiin sodan jälkeen runsaasti elokuvia.

Idan joulut: 

Joulukirjoissa elokuvia ei nähdä. Vuonna 1917 niitä ei Suomessa ylipäänsä vielä katseltu, eikä Pilpalassa myöskään vuonna 1924. Vuonna 1935 Ida on Helsingissä, jossa elokuvia olisi tarjolla yllin kyllin, mutta opiskelijan rahat ovat tiukilla. Vuonna 1943 ollaan jälleen Pilpalassa, jossa elokuvia ei ole. Radiokaan ei ole itsestäänselvyys, mutta sitä sentään kokoonnutaan joukolla kuuntelemaan sotajouluna. 

*** 

Pilpalassa ei siis koskaan ole ollut varsinaista elokuvateatteria, joskin elokuvia esitettiin usein sekä Hunsalan työväentalolla että Liitontalolla 1900-luvun puolivälissä. Karkkilassa ensimmäinen elokuvateatteri lakkautettiin pian, ilmeisesti kannattavuus ei ollut kaksinen. Seuratalolla ja työväentalolla elokuvia näytettiin myöhemmin, kunnes saatiin Kino Laika. Laika on vakiinnuttanut paikkansa Karkkilan kulttuurielämässä, ja elokuvatarjonta on siellä runsasta ja monipuolista. 

Alla oleva viimeinen kuva on viime lauantain elokuvaillasta.

Tuolloin Hunsalan työväentalolla esitettiin Sillankorvan emäntä vuodelta 1953. 

Luennoitsijana oli Alex Day. 

   

Tämä blogipäivitys on siis silkkaa vitkuttelua ja välttelyä; minun pitäisi ajatella vain vuotta 1959. Tekeillä on uusi joulukirja Idan joulut -sarjaan. 

Kirjan nimi on Joulu Sinervällä 1959 ja se sijoittuu jälleen tänne Pilpalaan. 

Hus, töihin, Marika!