Kotimaista elokuvaa tarjolla Hunsalassa

 Hunsalan työväentalon kesän aloittaa elokuvailta lauantaina 13.6. Ilta on kaikille avoin ja maksuton.

Keskeisenä aiheena on kotimaisten elokuvien unohtumaton hahmo Aku Korhonen, esitelmän hänestä pitää suomalaisten elokuvien studiokauden asiantuntija Alex Day. Luennon jälkeen katsotaan yhdessä elokuva Sillankorvan emäntä (1953), jonka miessivuroolista Aku Korhonen voitti Jussi-palkinnon. 

Aku Korhonen oli ainutlaatuinen, jäljittelemätön näyttelijälegenda, jossa maanläheinen ja konstailematon nokkeluus yhdistyi isälliseen lämpöön. Siksi hän oli lyömätön koomikko, mutta myös paljon enemmän kuin pelkkä hauskuuttaja. Korhonen on aina ollut kriitikoiden ja yleisön yhteinen suosikki, ja hänen muistonsa elää edelleen rakkaana suomifilmien ystävien keskuudessa.

Alex Day käsittelee esitelmässään Korhosta niin näyttelijänä, tähtenä kuin ihmisenä. Elokuvauran lisäksi Alex sivuaa Korhosen elämäntyötä teatterissa ja valottaa yleisölle, miten vaiheikas, vaikea ja juuri siksi inspiroiva Korhosen tie näyttelijäksi oli. Luennon varrella nähdään myös otteita Akun loistavimmista hetkistä valkokankaalla.

Illan elokuvassa Sillankorvan tilana nähdään Läyliäisissä sijainnut maatila (Forsbackan tila). Kyseessä on samalla ainoa Lopella kuvattu elokuva, jossa Aku Korhonen näyttelee. Hän myös sai Sillankorvan emännästä yhden miessivuosa-Jusseistaan.

Vaikka elokuvailtaan on vapaa pääsy, kannattaa kukkaro ottaa mukaan. Kello 16.30 aukeaa kahvio, joka on avoinna myös väliajalla. Varoja kerätään myös arpajaisilla. 

Elokuvaillat ovat Hunsalan työväentalolla vanha perinne, jonka Kajastus on nyt herättänyt henkiin. Viime vuonna vastaava tilaisuus keräsi salin täydeltä väkeä, josta iso osa oli pukeutunut asianmukaisesti vanhoihin asuihin. Mitään asupakkoa ei tietenkään ole nytkään, mutta toki tunnelmaa kohottaa, jos menneet vuosikymmenet ovat seinien ja elokuvan lisäksi läsnä myös yleisössä.

Sillankorvan emännästä luennoitsija Day mainitsi jo viime vuoden esitelmässään, ja nyt kuullaan siitä lisää. Sillankorvan tilana toimi ulkokohtauksissa Forsbackan tila Läyliäisissä Lopella. 

Alex Day on vanhojen suomifilmien nuori asiantuntija. Historiallisten taustojen ohella Alex avaa elokuvia myös syvemmälti. Hän on suomalaisen elokuvatutkimuksen tuore tulokas, joka on pitänyt aiemmin luentoja ikonisista filmitähdistä, esimerkiksi juuri Aku Korhosesta ja Regina Linnanheimosta, ja kirjoittanut muun muassa Filmihullu- ja Lähikuva-lehtiin.

Elokuvan ohjannut Ilmari Unho teki kaikkiaan 26 elokuvaa, joista viimeiseksi jäi nyt nähtävä Sillankorvan emäntä. Elokuva perustuu Hilja Kiven näytelmään, ja siinä näyttelevät muiden muassa Helge Herala, Elina Pohjanpää ja Helena Futtari.

Esitelmä alkaa kello 17, mutta kahvittelemaan kannattaa saapua hyvissä ajoin.

Hunsalan työväentalo on Lopen ainoa yhä suunnilleen alkuperäiskäytössä oleva työväentalo. Sitä ylläpitää Hunsalan työväenyhdistys Kajastus ry, joka on täysin puoluepoliittisesti sitoutumaton. Taloa on kunnostettu talkoilla ja hankerahoituksin, ja sitä vuokrataan myös yksityisille juhla- ja muuhun tapahtumakäyttöön.

Kajastuksen yleisötapahtumia ovat tukeneet Antti Peltovuoren säätiö ja Lopen kunta. Myöhemmin kesällä on luvassa vielä kesäiltamat 25. heinäkuuta ja lauluilta 8. elokuuta.

Tervetuloa mukaan! 


 

Kommentit