Suvi Ratinen kävi Aino Kallaksen nuoruusmailla

Saimme viimein Suvi Ratisen vieraaksemme Syrjään. Kuvassa  Lopen Syrjä-seuran puheenjohtaja Erja Noroviita, hallituksen jäsen Pirkko Mäkinen, aktiivi Tuulikki Tommila, hallituksen jäsen Marita Kiesilä sekä illan kirjailijavieras Suvi Ratinen. Nautimme kesäistä lounasta Järventaustan Syrjän pihassa. 

Meillä oli hieno ilta, kerron siitä nyt pikaisesti. 

Suvi Ratisen kirja Pakolainen, joka kertoo Aino Kallaksen vanhuusvuosista, ilmestyi viime vuonna. Kirjaa on kehuttu ja kiitetty paljon. 

Nyt Ratinen pääsi katsomaan paikkaa, jossa Aino Kallas vietti nuoruutensa kesiä. Viimeinen lapsuuden Syrjän-kesä Ainolla oli vuonna 1900. Myöhemmin hän oleili Syrjässä omien lapsiensa kanssa vielä kesällä 1914, juuri ennen muuttoa omaan taloon Kallasteen Tartossa. Suurin osa hänen muista kesistään 

vuoden 1900 jälkeen kului Virossa.  

Tänne hän kuitenkin kaipasi vielä vanhanakin, kuten Suvi Ratinen kertoi. Kallas kirjoitti: "Voi, kun pääsisin vielä joskus kerran käymään Syrjässä." Pakolainen-kirjasta sitaatti jäi pois, mutta Syrjä oli Ratisen mukaan Kallaksen Suomi-kaipuun ydin.  

Syrjän talon kunnostusta rahoitetaan avustusten lisäksi pienellä tarvikemyynnillä. 

Tarjolla on muun muassa Marita Kiesilän ja Pirkko Mäkisen käsitöitä ja puheenjohtaja-Erjan tekemää pihkavoidetta (ja minun kirjojani). 

Kirjoitan tähän joitain hajahuomioita Suvi Ratisen esittelypuheesta 

ja hänen vastauksistaan yleisön kysymyksiin. 

Suvi Ratinen kertoi tehneensä aikoinaan gradun Aino Kallaksen teoksesta. 

Siitä asti Kallaksen pakolaisvuodet häiritsivät hänen ajatuksiaan. 

"En olisi tarttunut tähän aiheeseen, jos sitä olisi käsitelty riittävästi tutkimuksessa ja Kallaksen elämänkerroissa."

"Kallas oli maailmalla erittäin tunnettu ja menestynyt kirjailija, itse asiassa menestynein 1920-luvun suomalaiskirjailija maailmalla. Silti hän ei päässyt Suomeen, vaan oli pakotettu elämään Ruotsissa erittäin vastentahtoisesti yhdeksän vuotta vanhuudessaan. Se oli riipaisevaa ja kummallista. Mietin, että tällainenko meidän maamme on ollut."

Aino Kallaksen elämä sota-aikana toi Ratisen mieleen Vanhan testamentin Jobin kirjan. Se oli täynnä omia ja toisten sairauksia, oli kyyditykset Siperiaan, miehitykset ja lasten kuolemat. Itse asiassa saksalaismiehityksen aika Virossa ei ollut yhtään helpompi kuin neuvostomiehityksen aika, vaikka siitä ei juuri ole puhuttu. Jatkosodan aikaan Aino ja hänen miehensä Oskar Kallas pääsivät käymään Suomessa, Oskar paareilla tuotuna. He hakivat kansalaisuutta presidentti Mannerheimilta, ja monet, mm. K. J. Ståhlberg kirjoittivat suosituksia. Mitään vastausta he eivät kuitenkaan saaneet, vaan joutuivat lähtemään kiireesti Ruotsiin. 

Sodan jälkeen, tammikuussa 1946, Oskar Kallaksen tuhkauurna lennätettiin Suomeen, mutta Aino ei päässyt hautajaisiin, ei myöskään oopperansa ensi-iltaan. Tuleminen olisi ollut liian vaarallista. Suomessa oli liittoutuneiden valvontakomissio, jonka johdossa oli  neuvostokenraali Andrei Zdanov, "Stalinin oikea käsi". 

Stalin kuoli vuonna 1953 ja Aino Kallas ehti asua Suomessa pari vuotta ennen kuolemaansa. 

Oli Aino Kallakselle surullista, etteivät hänen ystävänsä ymmärtäneet, että oleskelu Ruotsissa ei ollut hänelle vapaaehtoista. Suomalaiset eivät tienneet, millainen virolaisten tilanne Ruotsissa tai muualla oli. 

Aino Kallas kirjoitti koko ajan, vaikka oli väsynyt ja sairas. Joka päivä syntyi edes pari riviä runoa. Ilman kirjoittamista hän ei olisi jaksanut. Otava julkaisi häneltä muistelmat, joista tuli bestseller. Sensuuri esti kuitenkin Viron-vuosien muistelmat. 

"Aino Kallas oli yhteiskunnallisesti herkkävaistoinen. Hän toimi mm. epävirallisena kirjeenvaihtajana Helsingin Sanomille", Suvi Ratinen kertoo. 

Ratinen kävi Tukholmassa tapaamassa Viljaria, Aino Kallaksen lapsenlasta. Viljar kysyi: "Mitä isoäidille olisi voinut tapahtua, jos hän olisi tullut Suomeen?" Sitä emme koskaan saa tietää, mutta vaara oli niin suuri, ettei riskiä voinut ottaa. 

Syrjässä panostetaan tarjoiluihin. 

Tällä kertaa tarjolla oli kahvin kanssa kahdenlaisia kuivakakkuja ja voileipiä. 

Kysyin, ryhtyikö Suvi Ratinen Aino Kallakseksi kirjoittaessaan kirjaa. Hän kiisti sen vankasti. 

"Yritin välttää kaikkea sepitettä. 

Kirja ei ole millään tapaa mielikuvituksellinen, en kirjoittanut mitään, mikä ei olisi totta." 

Lisäksi Ratinen kertoi yrittäneensä välttää kaikkea jälkiviisautta. Hän siis piti näkökulman tiukasti siinä, mitä Aino Kallas asioista tuolloin tiesi. 

Syrjä on nykyisin Aino Kallaksen museo. 

Suvi Ratinen pääsi istumaan kahdenistuttavaan nojatuoliin, 

jossa Aino Kallas on yli sata vuotta sitten istunut 

ja joka mainitaan ainakin yhdessä Kallaksen teksteistä. 

Syrjän kesän 2026 taiteilija on Pilvi Ojala, jonka kuvataidetöitä on esillä Syrjän seinillä. 

Niitä pääsee katsomaan torstaisin kello 14-16 sekä Syrjän tapahtumissa. 

Marika Tudeer 

******************

Syrjän loppukesän 2026 tapahtumat:

4.7. Siveltimet Syrjään. Akvarellimaalauskurssi klo 10-15, 25€. Opettajana kuvataiteilija Pilvi Ojala. Tiedustelut sihteeri.syrjaseura@gmail.com

5.7. Avoimet ovet klo 12-16. Kanta-Hämeen museopäivä. Opastuksia, kahvila, kevyttalkoomahdollisuus.

6.7. Runon ja suven päivä klo 18. Näyttelijä Olli Ikonen lausuu ja kertoo runovalinnoistaan.

18.7. Pikkuovien rakentelua Syrjässä klo 10-16. Lapsille ja kaikille, jotka tykkäävät näpertää tai joiden mielikuvitus laukkaa.

4.8. Syrjä soi klo 20. Sopraano Cynthia Makris, Jiri Parviainen, kontrabasso, Timo Koskinen, piano. Kahvitarjoilu. Liput 35€. Järj. Lopen kulttuuritoimi.

16.8. Maistiaiset esityksestä Sade on ohi klo 15. Juha Hurme, Aleksi Parviainen, Marie Körkkö. Järj. Lopen kulttuuritoimi. Aino Kallaksen tekstejä: Erja Noroviita.

Syrjä on avoinna Pilvi Ojalan näyttelyyn ja taloon tutustumista varten kesätorstaisin 13.6. - 13.8. klo 14-16.

Syrjä on mukana Euroopan Kulttuuriympäristöpäivien tapahtumissa. Vuoden teema: Vaalimisen arvoiset.