Turisteina Räyskälässä

Juhannusaamu oli kaunis. 

Joutsenperhe kävi rannassa ja jatkoi sitten kohti Sinervää vettä myöten. 

Helsinkiläisvieraidemme kanssa päätimme jo edellisenä päivänä lähteä nyt lauantaina Räyskälään kahvila Perunakuopalle. Reissulle ilmaantui lopulta muitakin kivoja kohteita. 

Kännykän olin unohtanut kotiin, joten nämä kuvat ovat omasta rannasta, 

eivät kaukaa kuitenkaan vaan Lopen Pilpalasta. Täältä on Räyskälään parikymmentä kilometriä. 

Kahvila Perunakuoppa on kuuluisa hyvistä leivonnaisistaan. 

Leipomustarjoilu ei tuottanut pettymystä tälläkään kertaa! Valinnan varaa oli runsaasti. 

Valitettavasti palvelu ei jättänyt yksinomaan hyvää makua suuhun. Tiskin takana oli kolme nuorta, jotka saattoivat olla ensimmäistä päivää töissä. Mutta ensimmäinen, mitä palveluammattiin tulevalle pitäisi opettaa on, ettei olemuksen pitäisi olla luokkaa "Mä oon täällä töissä ja saan palkkaa, mutta sä voisit pysyä jossain muualla". Kukaan ei toivottanut meitä tervetulleiksi. Yksi nuorista oli piirakkaa ojentaessaan ystävällisen oloinen, joskaan hymyä tai sen kummempaa tervehdystä häneltäkään ei saanut. Toinen seisoskeli väsähtäneen näköisenä, vaikka paikka ei ollut ollut auki kahta tuntiakaan. Kolmas, kassalla seisova poikaoletettu, tuijotteli pitkään ilman mitään tervehdystä, Asiakas sai itse kysellä, onko hän jo valmis edellisen kanssa. 

Sen sijaan perunavohvelit pöytään tuonut neljäs, vielä nuorempi tyttö oli hurmaava, ystävällinen ja vielä vikkeläkin. Varsin valmis asiakaspalvelija siis. Kun olimme lopettelemassa, paikalle tuli myös aikuinen nainen, joka tervehti ystävällisesti ja kysyi, olihan meille sisällä kerrottu, että kahvi ja tee sisälsivät santsikupin. No ei ollut kerrottu. 

Näistä kahdesta, nuorimmasta ja vanhimmasta, jäi siis lopulta hyvä mieli asiakkaana.   

Keliaakikkovieraamme otti suolaisen kasvispiirakan (vai oliko siinä kalaa?). Se oli kuulemma erinomainen. Toisen vieraamme valitsema mansikkaviineri oli maistajan mukaan toissapäiväinen, mutta ihan hyvä. Tosin se mansikka ei maistunut miltään. Minä ja Lassi otimme erilaiset perunavohvelit. Molemmat vohveliannokset olivat todella kauniita. Mutta minun vohvelini maistui palaneelle ja se oli ylipäänsä kovin ohut ja kauniisti sanottuna rapea, kun olin odottanut sellaista mehevää, jollaisia lämpimät, vastapaistetut vohvelit yleensä ovat. Toista kertaa ei tee mieli vohveliannosta maistaa. 

Kuten sanottu, hyvännäköistä valinnan varaa kyllä oli enemmänkin, mutta näitä neljää maistoimme. 

Paikka on mitä mainioin. Se on konstailematon kahvila, jonka sisätilat ovat viihtyisät ja ulkona avautuu upea peltomaisema. Pihalla on myös erillinen tuotepuoti näin sesonkiaikaan. 

Oli mukavaa ja fiksua, että paikka oli auki juhannuspäivänä, ja asiakkaita myös riitti. 

Hienoa paikassa on myös se, että tarjolla on vegaanisia ja gluteenittomia vaihtoehtoja.  

Seuraavaksi suuntasimme Räyskälän kyläkaupalle. Sielläpä porukkaa riitti! 

Pihan reunassa oli myös kiva käsityökauppa, josta Helsinkiin lähti sievä patakinnas. 

Helsinkiläisvieraat halusivat nähdä lentokentän, joten kävimme sielläkin. Lassille se onkin tuttu paikka, hänhän aikoinaan harrasti ilmailua ja oli Hämeen Urheiluilmailijoiden puheenjohtajakin. Itse olen käynyt paikalla Poronpolulla ja Suviseuroilla, ja olenhan kerran ollut Lassin kanssa lentämässäkin. 

Se oli kamalaa. 

Palatessa menimme Oikun tallikirppikselle. Se oli nimensä mukainen, hauska kirppis, jossa tarjontakin oli laadukasta. Silmään osuivat kauniit pöytäliinat ja viehättävä puupenkki, mutta kun en kumpiakaan tarvitse, ne jäivät sinne samoin kuin 60-lukulainen hauska kesäpusero, joka ei kuitenkaan väriltään ollut ihan minua. 

Vieraat olivat oikein tyytyväisiä juhannusreissuumme, ja niin olimme mekin. 

Kotiseutumatkailu on kannatettavaa!