Näkymätön minä

Keskustelin taannoin kustannustoimittajani kanssa yhden henkilöhahmoni osuudesta romaanissani. Viisas kustannustoimittajani lausui sanat, jotka jäivät mieleeni: 

"Ei tehdä vanhasta naisesta näkymätöntä."

                                  

Nyt olen alkanut huomata, että minä itse olen yksi niistä vanhoista naisista, 

jotka muuttuvat näkymättömiksi. 

Olen yleensä huono huomaamaan tuonkaltaisia asioita, yleensä syytän vain itseäni, jos en tule kuulluksi tai nähdyksi. No, itseään kai tässä saakin syyttää, mitäs olen elänyt näin vanhaksi. 

Vanha talo ja vanha nainen. Marika Syrjässä. Siis syrjässä. 

Asuimme talven Hyvinkäällä. Normaalistihan asumme täällä maalla, kaukana kaikesta, joten olin innoissani, kun nyt saatoin osallistua monenlaiseen. Luin, että eräässä kahvilassa kokoontuu kirjapiiri. Sinne siis! Ilmoittauduin asianmukaisesti piirin vetäjälle ja hän toivotti minut tervetulleeksi. Laittauduin ajoissa paikalle ja odottelin jännittyneenä muita. 

Piirissä kerrottiin kuulumisia ennen varsinaista kirjoista keskustelua. Ymmärsin hyvin, että keskenään ennestään tutut kyselivät toisiltaan asioita. Minulta kukaan ei kysynyt mitään. Jossain vaiheessa kuitenkin kerroin, kuka olin. Vetäjä näytti hämmästyneeltä ja jouduin itse kertomaan, että olin kyllä ilmoittautunut ja saanut vahvistuksenkin ja tiedon, että olisin tervetullut. Vetäjä ei muistanut sellaista, mutta ei minua onneksi pois ajettu. 

Sitten alettiin puhua kirjoista. Kukin vuorollaan sai esittelyvuoron ja kertoi, minkä kirjan oli lukenut ja mitä siitä ajatteli. Kuuntelin kiinnostuneena ja esitin joitain kysymyksiäkin.  

Mutta minun vuoroni esitellä ei tullut koskaan!

                             

Toisessakin kahvilassa oli kulttuuritilaisuuksia. Osallistuin niihin aktiivisesti, kävin kirjoittajatapaamisissa, keskustelutilaisuuksissa, suunnittelutyöpajoissa ja jopa naisten kiroiluillassa (oli sillä jokin nimikin, hauska ilta se oli). 

Keväällä kirjoittajakahvilassa kerrottiin, että kesällä olisi kirjafestarit. 

Sovittiin, että minäkin osallistun niihin kirjailijana. 

Asiasta ei sitten kuulunut sen jälkeen mitään. Vähän ihmettelin, mutta ajattelin, että olen vain turhan hätäinen. Kunnes sitten näin tapahtuman tiedotteen. Siinä oli lueteltu parisenkymmentä kirjailijaa, ei minua. Laitoin mese-viestin, jonka vastauksessa minulle tarjottiin tilaisuutta lukea kirjastani pätkiä samaan aikaan kun olisi jokin runotyöpaja. Aika olisi sunnuntaina, ei toki lauantaina, jolloin oli muita kirjailijoita mm. paneelikeskustelussa. Sunnuntaina meillä on kuitenkin merkittävä kulttuuritapahtuma Syrjässä, joten en päässyt osallistumaan. 

Tuli selvä olo, että minua ei oikeastaan ole olemassa. Toisessa keskustelussa toinen kyseisen kahvilan vetäjistä kirjoitti: "Tule ihmeessä käymään lauantaina." Siis käymään? No enpä taida lähteä 40 kilometrin päähän vain käymään. 

Olin viihtynyt tuossa kulttuurikahvilassa, tapaamisissa oli varsin mukavaa. Alkoi vain tuntua, että jos olen käynyt siellä niin ahkerasti, niin ehkä minut voitaisiin jo muistaakin. En edes mielestäni ole ollut kovin hiljainen tai vaisu vaan osallistunut aktiivisesti. Silti minua ei ole nähty. 

Onko siihen muuta syytä kuin ikä? Mikähän tuo muu syy voisi olla? 

Lähdin myös teatteriryhmään. Kevätkauden lopussa oli yhteinen ruokailu ravintolassa. Lähdön lähestyessä kävin vessassa. Palatessani muu seurue oli poistunut. 

Että hyvää kesää sitten vain. 

Ihmiselle tulee hyvä olo, kun hänet muistetaan ja huomataan, edes tervehditään. Olen uusi tuossa kaupungissa, joten tuntuu erityisen tärkeältä luoda yhteyksiä ja tuttavuuksia. Mutta onko siihen enää mahdollisuuksia, kun olen jo tämän ikäinen ja ilmeisesti näkymätön?  

Itsekin olen hyvä unohtamaan ihmisiä ja nimiä, ja varmasti usein unohdan jotain, mitä olen luvannut. Se on kurjaa, ja minua saa kyllä aina muistuttaa. Saa nykäistä hihasta, jos näytän siltä etten tunnista tai huomaa. Tahallani en ihmisiä jätä huomiotta, enkä usko, että muutkaan sitä tahallaan tekevät. Nyt vain ihmeen usein tuo huomiotta jättäminen on kohdistunut juuri minuun ja vielä samassa lähikaupungissa. 

Niinpä herkesin miettimään, josko tämä onkin jatkuvaa ja ikään liittyvää. Minä kun en enää nuorene.

Eräänlaista muistiongelmaa siis tämäkin.