Kesä kukkii yhä!
Kieltämättä valtaosa kukista on jo kukkinut.
Huomaan sen erityisesti nyt, kun järjestän ylihuomisia trilogiajuhliani.
Kasvatetut kesäkukkani eivät millään riitä niin isoon juhlaan, tosin perennojen suhteen olen vielä epävarma: voi olla, että syysleimuissa on vielä vähän virkeyttä jäljellä ylihuomenna. Mutta olen jo ratkaissut asian toisin. Teen pienet pöytäkukka-asetelmat, laitan niistä kuvia varmaan myöhemmin.
Kesäkukkia olen harvoin kylvänyt. Meillä on yleensä samettikukkia ja kehäkukkia ja ostettuina orvokkeja. Muuten ihailen perennoja ja luonnonkukkia. Mutta tänä vuonna laitoin pienen kukkamaan ja onpa se kaunis! Voi olla, että kylvän sellaisen ensi vuonnakin - tosin on siinä ollut työtä, kun aluksi sitä piti kovasti kitkeä.
Teemu ja Niina kävivät syömässä. Oli kesäkurpitsapaistosta, peuranpaistia, perunoita ja mitä nyt olikaan. Tässä kuva vain lisukkeista. Siinä on mm. höyrytettyä ja maustettua varhaiskaalia, voikukannuppuja, pihlajanmarjoja, kuusenkerkkähilloa ja basilikapestoa. Lassilla on pestolle ihan oma reseptinsä.
Tämä peuranpää on Pepin ja minun päivittäisen lenkin varrella.
En tiedä, kuka tai mikä sen on siihen tuonut. Ihan pelkkä pää.
Poikkeuksellisen hyvä vadelmavuosi alkaa olla ohi. Siis ei vuosi mutta vadelmavuosi.
Olemme poimineet vadelmia paljon, enää en poimi kuin vähän suuhuni.
Lassi on kovin järjestelmällinen ja huolellinen ruokaa laittaessaan.
Välivaiheet ovat usein niin kauniita, että minun pitää kuvata niitä.
Lassi on myös trimmannut ruohikkoa.
Äsken Lassi huusi minut haravoimaan, pitää mennä kunhan saan tämän tekstin tehtyä.
Onko tukka hyvin?
Toinen eläinaiheinen kuva.
Käärmeen näkeminen aina sykähdyttää.
Niitä täällä meillä asuu, ja hyvin ollaan mahduttu samalle tontille, käärmeet, koirat ja ihmiset. Käärmeet väistävät.
Niitä täällä meillä asuu, ja hyvin ollaan mahduttu samalle tontille, käärmeet, koirat ja ihmiset. Käärmeet väistävät.
Onnea juhliisi, hyvältä näyttää. Trilogia - ajattelen että juhlan kohteena ovat julkaisusi, eihän sinulla kai ole kolmea synttäriä tai hääpäivää kimpussa...
VastaaPoistaKiitos! Kyllä, kirjajuhlasta on kyse, nyt kun Männyissä tuoksuu uusi alku on ilmestynyt. Sanoinkin, että en aio enää järjestää häitä, joten nyt pitää juhlia kirjoja ja käydä oikein kampaajalla sitä varten!
Poista