Ystäväni Pasi Repo sai taannoin idean ollessaan Luopioisissa. Hänen edessään oli suuri, vanha lato vallan tyhjillään. Siihenhän pitää tehdä tapahtumakeskus! Ja sitten Pasi teki sen.
Ihan tuosta vain se ei tietenkään syntynyt. On tarvittu lukemattomia työtunteja suunnitteluun, yhteydenottoihin, piirustuksiin, rakentamiseen, vaikka mihin ennen kuin edes on voinut tosissaan suunnitella ohjelmistoa. Mutta Pasiltahan se on sujunut. Nyt Kulttuurilato Stemma on toiminut koko kesän ja tarjonnut hienoja kulttuurielämyksiä valtavalle joukolle yleisöä.
Tietenkään Pasi ei ole tehnyt kaikkea tätä yksin, vaan yhtä lailla hommassa on koko ajan ollut mukana puoliso, Annina Ärölä. Lisäksi Pasilla on poikkeuksellinen kyky saada ympärilleen osaavia ihmisiä, jotka pystyvät ja tahtovat auttaa.
Vihdoin mekin pääsimme sinne!
"Aina onnelliset" -esityksen minä ja Lassin olimme nähneet jo keväällä Loppi-salissa, nyt laittauduimme katsomaan Pasin yksin esittämää Eino Leino sanoin ja sävelin -esitystä.
Esityksen alkuosa oli (tai on) monologi, joka pohjautui Hannu Mäkelän Mestari-romaaniin.
Erityisen paikallissävyn tekstiin toi se, että Eino Leino vietti kesän 1914 Kukkia-järven saaressa ihan tuolla lähistöllä. Hella ja Sulo Wuolijoella oli kesäpaikka Ahosaaressa, ja sinne Hella Eino Leinon houkutteli saadakseen hänet pois Helsingin kapakoista ja muista houkutuksista.
Tarkoitus oli olla Luopioisissa vain lyhyellä lepolomalla, mutta syyskesällä 1914 syttynyt ensimmäinen maailmansota sulki rajat ja pidensi Leinon lomaa saarella useammaksi kuukaudeksi. Ainut ongelma ehkä oli viinan puute, mutta kesä oli Leinolle ahkeraa työnteon ja luomisen aikaa. Ehkä jopa sen ansiosta Leino eli vielä yli 10 vuotta tuon jälkeen. Hän kuoli vuonna 1926.
Kulttuuriladon valaistus on hieno. Asianmukaisten spottien lisäksi valo siivilöityy hienosti ladon lautaseinien raoista.
Väliajan jälkeen Pasi esitti Eino Leinon runoja ja niihin sävellettyjä lauluja. Ja yleisö nautti!
Väliajalla oli hetki aikaa kiertää lähimiljöötä, joka olikin kiinnostava taidenäyttelyineen.
Paikan historiasta en tiedä sen enempää, mutta ilmeisesti siinä on ollut suuri tila komeine päärakennuksineen. Osa ikkunoista oli valitettavasti uusittu, mutta kyllä talo ihan näyttävä oli edelleen.
Yleisöä latoon mahtuu kaiketi vajaat sata (?) ja lähes kaikki paikat olivat täynnä. Tämä oli kesän viimeinen Eino Leino -esitys, mutta eiköhän niitä tule vastakin. Suosittelen lämpimästi!
Pasia on aina ihana nähdä. Hän oli opiskelukaverini Kajaanin OKL:ssä kuten myös Päivi, joka oli eilen matkaseuranamme. Pasin mahtavista muusikon ja viihdyttäjän taidoista saimme nauttia jo opiskeluaikana. Luokanopettajan hommissa Pasi ei enää ole, vaan keskittyy kulttuurihommiin. Talvisaikaan hän myös opettaa kansalaisopistoissa musiikkia eri muodoissa ja kai vähän muutakin.
Nämä yhteiskuvat otti Lassi, muut kuvat ovat omiani.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!