Punkaharjulla!

Ehti todellakin kulua kymmenen vuotta, ennen kuin vihdoin pääsin Punkaharjulle!

Nythän siis tiedän, että sinne on ihan helppo mennä junalla lähes milloin vain. 

En vain ole saanut aiemmin mentyä, vaikka olen lupaillut Mikolle ja Hannulle vuosi vuoden jälkeen tulevani. 

Kyseessä ovat siis Mikko Ranta-Huitti ja Hannu Huitti, jotka ostivat Punkaharjulta Luston upean aseman ja perustivat siihen Aseman Taidelaiturin. 

Siitä lienee 11 vuotta, kun kävin Helsingissä heidän luonaan ja katselimme aseman pohjapiirroksia. Mikko oli innoissaan, he olivat juuri sopineet Luston aseman ostamisesta. 

Ja nyt viimein minäkin pääsin sen näkemään. Teimme siis retken, me "syrjähtäneet" eli Lopen Syrjä-seuran aktiivit. Meistä kolme lähti junalla, kolme tuli autoilla muita reittejä. Laitan tähän nyt kuvia ja tekstiä matkan varrella hieman satunnaisessa järjestyksessä. 

Tämä on oikeasti poislähtökuva. Mikko oli tullessa meitä vastassa ja lähtiessä saattamassa - matka asemalle ei sattumoisin ole pitkä. Hänen tarvitsee vain astua ovesta ulos. 

Kuvassa etualalla Marita Kiesilä, Erja Noroviita ja Pirkko Mäkinen, takana Mikko Ranta-Huitti, minä ja Timo Aarnio. Susanna Nieminen on ehtinyt jo lähteä. Seisomme Taidelaiturin portailla odottamassa kiskobussia, joka vei meidät Parikkalaan. Siitä vaihdoimme Lahteen menevään junaan ja Lahdessa Riihimäen junaan. Pari vaihtoa siis, mutta silti junassa matkustaminen oli helppoa, kätevää ja mukavaa. Ja tietysti ympäristöystävällistä! Oli hullua, että edes harkitsimme autolla lähtemistä. 

Lähtötunnelmissa - siis menomatkalla Riihimäeltä lähtiessä. Kaikki hieno on vielä edessä! 

Erja liittyi joukkoomme Kouvolassa, ja aloimme heti syödä eväitä. 

Herkullisen eväspöydän ääressä jutustellen matka sujui hetkessä. 

Kuvia on valtavasti, vaikka pidättäydyin kuvaamasta kaikkea hienoa, mitä oli nähtävillä. 

Taidetta, antiikkia, kaikkea kaunista! Taide-esineitä sadoittain: tauluja, veistoksia, installaatioita, kirjoja... Paikoitellen jouduimme lähes laukkaamaan läpi kaiken, kun nähtävää oli niin paljon. 

On uskomatonta, miten Mikko ja Hannu pystyvät saamaan aikaan niin paljon, ja silti he ovat koko ajan täysin rauhallisia. Heistä saa vaikutelman, että heillä ei ole mihinkään kiire, eikä oikeastaan mitään muuta tekemistä kuin keskittyä juuri sinuun. Sitä en lakkaa hämmästelemästä. En myöskään sitä, miten Mikon päässä voi pysyä niin valtavasti tietoa niin monenlaisista asioista ja ihmisistäkin. 

Kiersimme myös patsaspolun, joka kulki metsässä Asemalta hotelli Punkaharjulle.

Sekin oli vaikuttava, kuten tietysti kaikki maisemat.  

Ihastuttava Marko Ruuskanen on tehnyt taidetta aseman lehmuskujalle. Valtaosa on erilaisia metallisia sydämiä, mutta on myös mm. tämä "linnunpönttö". 

Illan vietimme Hannun ja Mikon kotona Punkaharjun pappilassa. Taideöverit saatiin sielläkin - kuten myös ihanat ruokaherkkuöverit. Mikkohan on kaiken muun taituruutensa lisäksi erinomainen ja ehtivä kokki. 

Pappilassa oli Diivan ja Diivan pentujen lisäksi myös upea kokoelma patsaskoiria. Eläinpatsaat olivat etupäässä Anton Ravander-Rauaksen luomuksia. Tuo suomenpystykorvapatsas esittää Kaiun Vikua, yhtä suomenpystykorvarodun tärkeistä siitosuroksista.  

Myös Metsämuseo Lustoon pääsy on ollut vuosia haaveenani. Nyt se toteutui! Olisi vain voinut viettää sielläkin paljon pidempään kuin sen pari-kolme tuntia, jotka siellä ehdin kaikkea mielenkiintoista katsella. Yksi minua puhutelleista vitriineistä kertoi marjoja elannokseen poimineesta perheestä muistaakseni 1960-luvulla. Kuvassa heidän poimintavälineitään: itse öljykanistereista tehtyjä poimureita. Taustalla näkyy viskurityyppinen kone, jolla he putsasivat marjat, sekin itse tehty, sekä punainen, valtava pärekontti, jolla marjoja kuljetettiin. 

Kirjoissani olen kuvaillut Juho-setää, joka oli puuseppä ja rakensi itse poimureita jo 1920-luvulla. Hänen valmistamansa poimuri saattoi siis olla vaikka tämän näköinen. (Kirjani ovat siis romaaneja, eli Juho-setää ei ole oikeasti ollut olemassa.) Taustalla olevan mallin mukainen poimuri meillä onkin täällä Solstrandissa, sekä puisena että metallisena. 

Marko Ruuskasen ITE-taideteoksissa toistuvia teemoja ovat rakkaus ja linnunpöntöt. 

Aseman puutarhassa ja eri piharakennuksissa oli valtavasti nähtävää. Välillä piti istahtaa. 

Kuvassa Pirkko Mäkinen ja minä. 

Mikko jaksoi esitellä meille taideteoksia ja kertoa niistä ja niiden taustoista, vaikka on varmasti saanut kertoa samat jutut satoja kertoja. 

Idea lähteä Syrjä-seuran porukalla Punkaharjulle syntyi tapeteista. Etsimme siis Syrjään ajanmukaisia ja muutenkin sopivia tapetteja. Niitä ei nyt tällä reissulla löytynyt, mutta kukaan meistä ei taatusti katunut lähtöä. Reissu oli upea. Näissä kuvissa siitä näkyy vain pienenpieni osa.