Tietokirjailijana tähän saakka ansioitunut Pauli Arola julkaisi viime vuonna mietelmäkirjan nimeltä Januksen kahdet kasvot. Kirjailija kuvaa sitä esikoisekseen kaunokirjallisuuden saralla.
– Januksella oli kahdet kasvot: toiset nuoret, toiset
vanhemmat, toiset katsovat ulospäin, toiset sisään. Olen tullut sellaiseen
elämänvaiheeseen, että jokin ovi avautuu; edessä on vanhuus ja kuolemakin,
takana menneisyys.
Samuli Parosen seuran julkaisema aforismikirja on pieni ja
kaunis. Sen tyylikkään ulkoasun on suunnitellut Anne Ikonen, joka on taittanut
Samuli Parosen seuran julkaisuja aiemminkin.
Arola ei varsinaisesti tunnusta, että Samuli Paronen olisi
hänen esikuvansa aforistikkona, mutta kertoo lukeneensa paljon Parosen
aforismeja kuten tämän muutakin tuotantoa.
– Kyllä Samuli Paronen on innostanut minua. Hän oli oman
aikansa terävä ajattelija, toki ehkä vähän synkkä ja vakava, Arola pohtii.
Samuli Parosen kirjailijaseuran kotipaikka on Riihimäki.
Seura koki parisen vuotta sitten suuren menetyksen, kun sen pitkäaikainen
puheenjohtaja, Matti Kettunen kuoli. Kettusen sairastaessa seuran aktiivit
kokosivat hänelle kirjallisen tervehdyksen, johon kukin osallistui omalla
tavallaan. Pauli Arolan laati sikermän
aforismeja, olihan Matti Kettunen maininnut monesti, että Riihimäestä
voitaisiin kehittää aforismikaupunki.
Toisena innostajana aforismien kirjoittamiselle toimi vanha
luokkatoveri. Jonkin verran kirjoitettuaan hän pyysi teksteistään palautetta
vaimoltaan Pirkko Arolalta, joka on vanha tekijä niin aforismien kuin romaanien
ja muun muassa runojenkin kirjoittamisessa.
– Osa kirjoittamastani sai vaimolta armon. Vielä vuodenvaihteessa
oli kuitenkin epävarmaa, syntyykö näistä kirjaa vai ei.
Pauli Arolan ominta alaa ovat olleet kasvatus, tiede ja
yhteiskunta. Uutta teostaan hän kuvaa ajankohtaiskirjaksi, joka kertoo ajasta
tässä ja nyt.
– Minä ajattelen, että maailma on tällainen. Tämä ei ole poliittinen kirja, mutta
keskusteleva se on.
Kirjassa on aforismeja useilta eri aloilta ja eri teemoista,
muun muassa sodasta, vallasta, toisinajattelusta, tekoälystä ja
tulevaisuudesta, toisaalta myös lähimmäisyydestä. Pauli Arolan taustan tuntien
on luonnollista, että mukana ovat myös historia, sivistys ja kasvatus samoin
kuin vanhuus ja viisaus. Joukossa on runsaasti myös ihmisen ja luonnon suhdetta
pohtivia aforismeja.
– Aforismien kirjoittamisen tyyli on viime aikoina hieman muuttunut,
mutta itse olen niiden suhteen hiukan vanhan liiton mies, tässä iässä kai sopii
jo olla. Itselleni lyyriset, modernit aforismit harvoin tuntuvat aforismeilta.
Terävä, iskevä tapa ilmaista asioita viehättää itseäni, ehkä hieman
laajennettuna kuitenkin.
Kun Pauli Arolalta kysyy, mikä aforismi on, hän määrittelee
sen olevan lyhyt, tiivis ilmaisu, joka purkaa jonkin käsityksen osiin ilman
selittelyjä.
– Se on kuin sananparsi sillä erotuksella, että tekijä
tiedetään toisin kuin sananparsissa.
– En ajattele niin kuin aforismeista usein ajatellaan, että
kaksi lausetta on liikaa. Kirjassa on myös muutama proosanpalanen, Arola
myöntää.
Kaikkien kirjailijoiden tapaan Arolakin toivoo lukijoiden
löytävän Januksen kahdet kasvot.
– Lukija tekee kirjan. Ilman lukijaa kirja on vain sanoja
peräkkäin.
Hän myöntää aforismien kirjoittamisen olevan rohkeutta
vaativa laji. Monen on vaikea paljastaa ominta ajatteluaan. Hän kuitenkin
kannustaa rohkaisemaan mielensä ja yrittämään. Aforismit eivät hänen mukaansa
myöskään ole välttämättä vakavia, vaan vain kiteytyksiä, joissa voi olla
huumoriakin. Sitäkin tässä kirjassa on.
– Osa aforismeistani syntyy ihan valmiina, osassa on
hakusessa se, mitä täsmälleen ottaen ajattelen. Sellaiset vaativat kirjoittamista
moneen kertaan, Pauli Arola sanoo.
– Tuulella käyvä on aforistikkokin. Virkeänä ja terävänä
syntyy paremmin tekstiä, myös aforismeja.
Teksti: Marika Tudeer
Juttu on julkaistu alun perin Lopen lehdessä.
Kuvateksti(t):
Pauli Arola on kirjoittanut 1970-luvulta asti, mutta aiemmin
tekstit ovat käsitelleet lähinnä tiedettä, kasvatusta ja historiaa. Nyt
julkaistu aforismikokoelma on Arolan ensimmäinen.
Pauli Arolan kirjan nimi Januksen kahdet kasvot viittaa
katseeseen, joka kohdistuu eri suuntiin.


Kommentit
Lähetä kommentti
Ilahdun kommenteista!