Syysretki Kivijärvelle

Pirkko tuli tuomaan purkkeja hilloja varten ja vei minut saman tien ruskaretkelle.
Olipa antoisaa ja virkistävää! 
Peppi pääsi mukaan. Pirkko huolehti hyvin myös Pepistä.
Kivijärven laavulla söimme voileipää, melonia ja omenaa. 
Kivijärven nähtävyys on tämä hauska puu, joka seisoo omilla oksillaan. 
Pirkko huomaa ympäristöstään kaiken kauniin. 
Hän havaitsee pienimmätkin kohteet, sellaiset jotka useimmilta jäävät huomiotta. 

Mennessä ei suppilovahveroita ollut, mutta samaa tietä palatessa niitä näkyi vaikka kuinka.
Pirkko tietysti havaitsi ensimmäiset, ja kun silmä on virittynyt supsutaajuudelle, niitä näkee aina lisää. 
Löysin kuusikon, josta en olisi malttanut lähteä pois ollenkaan. Kahmin supsuja mukaani kiireesti, kun tiesin Pirkon jo odottavan Pepin kanssa autolla. 
Saaliini mahtui hädin tuskin kuivurin viidelle hyllylle. 
Yön aikana ne olivat kuivuneet vähintään puoleen, kuten niille aina käy. 
Lassi vielä tunkee ne purkkiin niin, että lopulta tuo valtava määrä mahtui jauhona kahteen purkkiin. 

Kuivasieniä meillä on monilta vuosilta purkkitolkulla. Mutta eihän sieltä metsästä malta poissa pysyä. Jos tietäisin jonkun, joka pitää sienistä muttei itse pääse niitä poimimaan, lahjoittaisin niitä mielelläni. 

Kommentit