Olin ensimmäistä kertaa mukana, kun Kirjoittajayhdistys Janaki ry järjesti "Kirjoittajan polulla" -päivän Mallinkaisilla. Olipa mukavaa! Päivään mahtui kolme ohjattua kirjoitussessiota. Itse ohjasin viimeisen, johon puolestaan mahtui kolme eri kirjoitustehtävää.
Päivän mittaan syntyi hienoja tarinoita, joista iso osa varmasti pääsee mukaan tulosssa olevaan antologiaan. Kirjan teemana ovat sadut ja tarinat. Itse keskityin omassa ohjausosuudessani personifikaatioon, joka on aika keskeinen elementti saduissa. Siis se, että elottomalle annetaan inhimillisiä ominaisuuksia ja käytöstapoja. Lisäksi tehtiin tekstejä, joissa tuttu satusankari eli nykyhetkessä ja luotiin nurinkurinmaailmoja.
Varhemmin päivällä oli toisenlaisia tehtäviä. Yhdessä niistä pääsimme - siis minä myös - metsään kävelylle (pelkkä ikkunasta katsominenkin onnistui, sillä maisemat leirikeskuksen ikkunoista olivat upeat!) ja löytämään sieltä jotain satumaista kirjoitettavaa. Aikaa oli puoli tuntia.
Lähdin siis metsään.
En ole mikään sadunkertoja, joten taruolentojen löytäminen ei ollut helppoa.
Mutta löysin lopulta kaatuneen kuusen, jonka juurenkolosta kurkisti Kolo-Kille.
Luulin Kolo-Killeä ensin pikkuruiseksi menninkäiseksi, mutta sehän olikin kissa.
Syntyi K-loru. Ensin ajattelin tehdä eri säkeistöt eri alkukirjaimilla, mutta siihen ei puoli tuntia olisi riittänyt. J- tai L-kirjaimilla tekeminen olisi ollut paljon hankalampaa, eikä M tai N olisi olleet sen helpompia alkukirjaimia. Syntyi siis K-runo. Kirjoitan sen tähän:
Kolo-Killi,
kaino kissa
Kolo-Killi, kaino kissa
kannon kolosta kurkistaa
Kettu katsoo kiusoitellen
Killin kylkeen kirmaa.
”Kuulkaahan, Killi, kultaseni,
käpyseni, kyyhkyseni:
Kulje kerallain kevääseen
kielonkukkia katselemaan.
Kohta Kettu Killin kihlaa,
kappas, kuinka kävikään!
Kihlajaiset kanervikossa
kaasona kaunis keiju.
Kuusikon kätköstä kolmanneksi
karhu kömpii kuokkimaan.
Kiipeää kivelle korkealle,
kajauttaa kyselynsä:
”Kuka kumma karhun kanssa
kulkisi kohti kesää?
Kuka katsoisi köyhää kohti,
kelle kelpaisi kontio?”
Keiju! Keiju kultainen käkönen
karhulle kylkikaveriksi!
Kera keijun karhupoika
kaikkea kaunista kohtasi.
Korvessa kääpä kattonaan
kotiaan keksivät kyhätä
Kolo-Killi kera ketun
keijukin kanssa komean karhun!
Olipa ihana runo ja tarina. Pitikö kirjoittaa se samoilla kirjaimilla sanat alkavaksi ?Olis ollut kyllä kiva olla tuolla mukana.
VastaaPoistaEi ollut sellaista ohjetta eikä juuri muitakaan rajoitteita. Jokin luonnon inspiroima sadunomainen tarina puolessa tunnissa, jos oikein muistan.
VastaaPoista