Kirjakommenteista osa 3: Linnut

 

Kaikissa kirjoissani on lintuja, ainakin lyhyesti mainittuina. 

Ensimmäisessä, Lähteen rannalla elämässä, kanat olivat hyvinkin tärkeitä, 

mutta mukana on myös luonnonlintuja. 

Linnuista kirjoittaminen historiallisissa romaaneissa ei ole yksinkertaista. 

Pitää tietää paitsi se, mitä lintuja eri vuodenaikoina saattaa kuulla tai nähdä, myös se, mitä lintuja kyseisenä aikana todennäköisesti oli tietyllä alueella. Esimerkiksi joutsenia en kirjoissani mainitse, sillä 1900-luvun alkupuoliskolla niitä oli Hämeessä hyvin niukasti. Laulujoutsen rauhoitettiin 1934, ja sen jälkeen niiden kanta alkoi kasvaa myös Etelä-Suomessa. Nykyisin niitä on täällä paljon, meidänkin lammella pesivät joutsenet joka kesä. (Siis meidän pihassa.) 

Joutsenperhe on kesäisin meillä vakioasukas.

En ole lintuasiantuntija, vaikka olen luontoharrastaja, joten lintujenkin kohdalla olen joutunut turvautumaan tietävämpien apuun. Onneksi on ihmisiä, joilta kysyä. Tosin yksikin ilmoitti, ettei millään ehdi auttaa, sillä kysymys eri lajien esiintyvyydestä eri aikoina eri alueilla vaatii perehtymistä. No, sain kuitenkin muualta apua. 

Tuon ensimmäisen romaanini (Lähteen rannalla elämä) loppukohtausta kirjoittaessani en kuitenkaan hoksannut edes kysyä apua keneltäkään. Olin varma käsityksestäni, että telkkäemo kantaa poikasiaan selässä. 

Tietysti sitten joku asiasta huomautti äänikirjapalvelussa. Yritin selvittää asiaa ja netistä todellakin löytyi kuva telkänpoikasista emonsa selässä. Kysyin myös eräältä erittäin pätevältä lintuharrastajalta ja hän sanoi, että se on mahdollista vaikka harvinaista. 

Myöhemmin kysyin Juha Laaksoselta, joka epäili, ettei niin kuitenkaan olisi. Kenties olin vuosia sekoittanut telkän ja koskelon, koska olin näitä suloisia vesilintuperheitä seuraillut useastikin. Joka tapauksessa varmempaa olisi ollut kirjoittaa tekstiin isokoskelo, jotta kenenkään ei olisi tarvinnut asiasta hämmentyä saati huomauttaa. 

Toinenkin lintuihin liittyvä epäilys kirjoissani on ollut. Lukija sanoi, etteivät pajulintu ja tiltaltti laulaisi enää syksyllä. Mutta kyllä ne laulavat! Eivät yhtä paljon kuin keväällä eivätkä ehkä ihan samalla tavalla, mutta tiettävästi kuitenkin laulavat. 

Viimeisessä romaanissani, Männyissä tuoksuu uusi alku, Erland opettaa Idalle punarinnan äänen. Piti tarkastaa, että vuonna 1946 tosiaan täällä saattoi punarinnan kuulla. Kyllä, se oli tuolloin runsastumassa. Harvinainen vielä, joten oli ymmärrettävää, ettei Ida sen ääntä tuntenut. 

Parin viikon kuluttua ilmestyy viimeinen joulukirjani, Joulu Sinervällä 1959. 

Äänikirjana se ilmestyy 5. marraskuuta. 

Tein itse sen painetun version ja saatoin lisätä siihen myös valokuvia.

Tämä talvinen lintukuva on mukana kirjassa. 

Nyt muistin vielä yhden lintuihin liittyvän valituksen kirjoistani. Kyse oli valokuva-tietoteoksestani Makasiini - maallemuuttajan tarinoita. Eräs lukija väitti, että kirjassa oli virhe erään lajin uhanalaisuusluokituksessa. Onneksi sekin väite osoittautui erheelliseksi, kirjan tieto oli oikea. 

Useimmissa kirjoissa on jokin virhe, ja mitä enemmän tietoa tekstissä on, sitä todennäköisempää on, että mukaan pujahtaa myös epätäsmällisyyksiä tai suoranaisia virheitä. Parhaillaan luen pitkää, hyvää romaania, jonka kirjoittaja on selvästi tehnyt valtavasti taustatyötä. Silti olen löytänyt siitä jo useamman epätarkkuuden nimenomaan eläimiin liittyen. 

Niitä tulee väkisinkin. Itse vain pelkään niitä suuresti. 

Ei pitäisi, mutta sellainen minä olen.