Omenamehua!

Kaikki varmasti tietävät, että on poikkeuksellisen hyvä omenavuosi. 

Omenia tyrkytetään ihmisille siellä ja täällä.

Meillä on useita omenapuita. Suurin osa niistä on vanhoja, lajikkeistakaan ei ole mitään tietoa. Vain  yksi, kaneliomena, on Lassin itse istuttama. Muutama vuosi sitten sen rungon söivät rusakot (tai ketkä nyt sitten olivatkaan), ja Lassi oli varma, ettei se selviä. Mutta valtavan sadon teki sekin tänä vuonna! 

Sitten on erinäisiä vanhoja puita oikeastaan joka puolella tonttia. On rannassa, yläpihalla, keskellä pihaa, metsän reunassa. Suurimmassa niistä on yhä omenia varmaan tuhansia. Rannan puita Lassi on viime vuosina hoitanut, ja ensimmäistä kertaa nekin tuottivat nyt ihan runsasta satoa. Yläpihan puiden satoa emme ole käyttäneet lainkaan, ne omenat ovat mauttomia. Kussakin puussa on hieman eri makuisia hedelmiä, kaneliomenat sopivat parhaiten tuoreina syötäviksi, mutta hyvää hilloakin niistä tulee. Ison puun omenat ovat kovia ja happamia, mutta sopivat piirakoihin ja hilloihin. 

Olemme syöneet omenia tuoreena, olemme jakaneet niitä kavereille, olemme tehneet piirakkaa ja olemme keittäneet erilaisia hilloja kilotolkulla. Niitä vain riittää ja riittää. Mutta eihän niitä voi hyödyntämättä jättää! Meillä hyödynnetään kaikki. 

Lopulta Lassi tilasi netistä mehupuristimen. Mutta eihän se yksin riitä; tarvitaan myös murskain. Senkin Lassi tilasi. 

Itse asiassa harkitsimme jo kauan sitten mehuaseman perustamista alataloomme. Mutta nämä nyt tilatut eivät ole mitään suurpuristamokokoa, säiliö on 30-litrainen. Yhdestä satsista tulee noin 7 litraa mehua, ainakin meidän omenista tuli. Voi olla että se riippuu vähän lajikkeesta ja vuodesta.  

Aikamoinen urakka oli pelkästään perehtyä laitteiden käyttöön ja järjestää niille paikat. Minulta olisi jäänyt tekemättä, niin monta eri asiaa siinä piti ottaa huomioon. Lassi pohti ensin verantaa, mutta päätti sitten pystyttää mehustamon yläpihan liuskekivitasanteelle. Se oli hyvä ratkaisu, on se sen verran sottaista hommaa kuitenkin. Yläpihalta matka oli mahdollisimman lyhyt sisälle, jossa omenat kuitenkin pitää pestä. 

Eilen teimme ensimmäisen satsin, tänään lisää. 

Ensin omenat pitää tietysti kerätä, sitten pestä. Nopeasti huomasimme, että ne pitää myös pilkkoa, muuten ne vain pyörivät murskaimessa. 

Tällainen on Lassin hankkima murskain. 

Ensin hän laittoi sen vain saavin päälle, mutta huomasi pian että se täytyy kiinnittää johonkin kunnolla. Tänään se oli kahden pukin päällä, mutta systeemiä pitää kehittää vielä varmemmaksi. 

Mehupuristimessa on monta eri osaa, ja itse asiassa Lassi joutui itse tekemään siihen lisäosia, sillä omenien vajetessa se ei mahdu pyörimään alas asti. Ihme, ettei siihen kuulunut enempää noita palikoita! 

Pyörittäminen sujuu ensin ihan käsivoimin, pian tarvitaan vipu, joka tuli laitteen mukana. 

Varmaan tuolla voisi puristaa myös vaikkapa luumuja, joka olisi kevyempää. Toki niistä pitäisi ensin poistaa kivet. 

Lassi kiinnitti puristimen kuormalavaan. Sen pitää tietysti olla melko korkealla. 

Niin alkoi poika pissiä. Nimitin sen Pikku-Kalleksi.

Kauniissa säässä mehun teko oli ihan mukavaa, mutta kahdeksan tunnin työpäivä oli kuitenkin aikamoisen raskas! Saaliina 20 litraa mehua. Seurana kärpäset ja ampiaiset, joita mehu tietysti houkutti.

Ja hyvää mehua siitä tulikin! 

Pastöroimaan tai pakastamaan emme kuitenkaan aio ruveta. 

Osan pullotimme jääkaappiin, mutta suurimmasta osasta tulee siideriä. 

Omenia on yhä jäljellä vaikka kuinka,

joten eiköhän mehustus jatku taas viikonloppuna.