Pikkupässin tarina - junaradasta pyöräilyreitiksi

Kapearaiteinen junarata Karkkilasta Hyvinkäälle avattiin vuonna 1911. Radalla kulki niin matkustajia kuin rahtiliikennettäkin, muun muassa Högforsin tehtaan tuotteita sekä puutavaraa. Viimeinen tavarajuna kulki vuonna 1967, jonka jälkeen rautatie purettiin. 

Aikoinaan, kun vielä olin Lopen kunnanvaltuutettu, Lassi sai idean, että vanhan junaradan reitille tehtäisiin kevyen liikenteen väylä, jonkinlainen pyörä- tai ulkoilureitti. Historiasta ja paikalliskulttuurista kiinnostuneena innostuin heti. Selvittelin asiaa, laadin pitkän ja perustellun valtuustoaloitteen ja tarjosin samaa aloitetta myös tutuille valtuutetuille Karkkilassa ja Hyvinkäällä. Lopulta kaikki kolme kuntaa suhtautuivat asiaan hyvin myönteisesti. Vetovastuun hankkeesta otti Hyvinkään kaupunki. Kaupungin työntekijänä Matti Mattila huolehti hankkeen käytännön töistä - viimeisenä suurena työtehtävänään ennen eläkkeelle jäämistään. 

Reitti kulkee ohi Hunsalan työväentalon. Tässä Sari Jokinen miehensä kanssa ihastelee työväentalon pihassa islanninhevosta. Olen valitettavasti unohtanut sekä hevosen että omistajan nimen, mutta he asuvat lähistöllä ja ratsastavat usein Pikkupässin pyöräilyreitillä.

Reitti avattiin runsaat 10 vuotta sitten. Vaikka reitti on nimeltään Pikkupässin pyöräreitti, se sopii pyöräilyn lisäksi yhtä lailla patikointiin tai ratsastukseen ja talvisin hiihtoon. Harvoin varmaan kukaan ihan koko reittiä kerralla kulkee, mutta osan siitä useinkin. 

Junahan kulki Högforsista eli Karkkilasta Hyvinkäälle ja takaisin (kahdesti päivässä), eli ratapohja ei muodosta lenkkiä. 

Hyvinkään kaupungin sivuilla on kerrottu hyvin reitistä ja sen varren historiasta. Tässä suora linkki: 

https://www.hyvinkaa.fi/pikkupassi1/

Reitin varrella oli 65 eri maanomistajaa, ja heidän suhtautumisensa Pikkupässin pyöräreittiin oli pääosin myönteistä. Monet maanomistajat muistelivat omia junamatkojaan Pikku Pässin kyydissä lämmöllä. Pieni osa maanomistajista kuitenkin vastusti hanketta. Suurinta vastustus oli alueilla, joissa ratapohja ei ollut enää liikennekäytössä.

Toteutushankkeen vetäjä Matti Mattila ihmetteli vastustusta ja usko sen johtuvan ymmärtämättömyydestä. Osa maanomistajista uskoi reitin tuovan häiriötä. Mattilan käsitys asiasta on täysin päinvastainen.

-  Reittihän on maanomistajien ja tiekuntien kannalta myönteinen asia. Osa huollosta siirtyy reitin pitäjille, Mattila sanoo.

Hän uskoo myös, että retkeilijät pikemminkin karkottavat mahdollista häiriötä kuin aiheuttavat sitä itse. Mitä enemmän reitin varrella on kulkijoita laillisilla asioilla, sitä vähemmän on niitä, jotka kulkevat väärillä paikoilla moottoriajoneuvoilla tai muuten aiheuttavat haittaa asukkaille tai maanomistajille. Pyöräilijät ja patikoijat ovat yleisesti ottaen rauhallista ja ympäristöstään huolehtivaa väkeä.

Pyöräreitti suunniteltiin valmiiksi kulkukelpoisille väylille eli varsinaisia rakennustöitä ei tarvinnut tehdä. Paikoittain raivattiin vesakoita tai oksia ja lanattiin pintoja kuljettavuuden parantamiseksi.

Läheskään kaikissa kohdin reitti ei päässyt kulkemaan alkuperäistä ratapohjaa, vaikka siihen pyrittiin. Monia kohtia joudutaan kiertämään, joten junaradan alkuperäiset 44 kilometriä pitenivät noin viiteenkymmeneen kilometriin.

Luontoarvoja ja kulttuurihistoriaa

Mattila harmitteli, että kevyen liikenteen reitin rakentamiseen huomattiin ryhtyä vasta, kun osa ratapohjasta on jo menetetty.

- Tämä on enemmän kuin pyöräilyreitti. Tämä on kulttuuriperinnön vaalimista samalla kun mahdollistetaan ulkoilua ja retkeilyä.

Mattilan mukaan reitti esittelee ja suojelee merkittävää paikallishistoriaa. ”Tehtaiden patruunat, kartanonherrat ja känsäkouraiset työmiehet mahdollistivat radanrakennuksen myötä kylien, taajamien ja tehtaiden kehittymisen. Myös maa- ja metsätalouden toimeliaisuus lisääntyi, kulkihan kapeilla kiskoilla vuosikymmenien ajan puuta, puutavaraa ym. maataloushyödykkeitä. Juna helpotti myös ihmisten liikkumista. Rata, sen asemat ja junat vaikuttivat lähes kuuden vuosikymmenen ajan lukuisten ihmisten toimeentuloon, maailmankuvaan ja elämään”, kirjoitti Mattila hankeselvityksessään.  

Pyöräreitin varrelle sijoittuu monenlaista kulttuurihistoriaa luontoarvojen lisäksi. Se lisää sen kiinnostavuutta.

-  Olennaista on tarinallisuus. Tärkeää on se, mikä vaikutus rautatiellä on ollut radan varressa asuneiden ihmisten elämään. Pikkupässin pyöräreittiä ei tehdä rautatieharrastajille vaan kenelle tahansa kulttuurista ja historiasta kiinnostuneille, Mattila sanoo.

Nimensä Pikkupässin pyöräilyreitti sai radalla liikennöineestä kuuluisasta veturista, joka nyt on nähtävissä Karkkilan kaupungintalon aulassa.

                             

*** 

Tämän jutun muokkasin pikaisesti vanhasta lehtijutusta, jonka kirjoitin Lopen lehteen tai Karkkilalaiseen silloin, kun reitti oli vasta tekeillä. Kirjoitin tuolloin reitistä aika paljonkin. 

Viime vuosina junarata on ollut mielessäni muita kirjoituksia tehdessäni. Vuosiin 1923 - 1959 sijoittuneessa Ida-romaanisarjassani junarata on keskeinen. Keskeinenhän se oli kaikille näille kylille 1950-luvulle asti. Sittemmin matkustajat siirtyivät ensin linja-autoihin ja myöhemmin omiin autoihinsa. Matkustajien vähennyttyä henkilöliikenne lakkautettiin vuonna 1961 ja muutaman vuoden kuluttua lakkasi myös tavaraliikenne ja kiskot purettiin.